Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Erikoisartikkeli

Pentti Arpalahti, yöpilvimaestro

Pentti Arpalahti, yöpilvimaestro

Matti Helin, kuvat Pentti Arpalahti Saimme haastateltavaksi monelle etenkin yöpilviä havaitsevalle tutun taivaan tarkkailijan, Pentti Arpalahden. Pentti on ylivoimaisesti eniten Taivaanvahtiin yöpilvihavaintoja tehnyt havaitsija 335 havainnollaan. Tämä luku on lähes yhtä paljon kuin kahdella seuraavalla yhteensä! Muistatko mikä oli ensimmäinen…
Taivaanvahdin kielipäivitys

Taivaanvahdin kielipäivitys

Matti Helin: Taivaanvahtiin saapui viime vuonna uusi ominaisuus. Havainnot voi nyt kääntää vapaasti suomen- ruotsin- ja englanninkielen välillä. Saimme haastateltavaksemme Emma Bruusin, henkilön Taivaanvahdin takana. Hänen ansiotaan on myös pitkälti tämä uusi päivitys.   Kertoisitko, miten Taivaanvahti syntyi. Miten idea…
Raketit värittivät syyskuun taivasta

Raketit värittivät syyskuun taivasta

Leo Wikholm Syyskuussa nähtiin eri puolilla Suomea kaksi rakettien laukaisuun liittyvää ilmiötä pitkästä aikaa. Kaksi erilaista ilmiötä ajoittuivat kumpikin verraten lähekkäin. Juuri kun toisen kummastelusta oli päästy, loppukuusta taivaalla odotti hieman erikoisempi valoilmiö. Selkeän sään ansiosta valoilmiöt nähtiin laajoilla alueilla…
Pelko ja Kauhu – sodanjumalan kaksoset

Pelko ja Kauhu – sodanjumalan kaksoset

Niklas Hietala ja Paula-Christiina Wirtanen: Kertomukset marsilaisista ovat silkkaa fiktiota, mutta tarinat Marsin kuista osoittautuivat oikeiksi.  Johannes Kepler ja Jonathan Swift arvasivat, että Marsia kiertää kaksi kuuta. Marsilaiset ovat suosittu teema tieteiskirjallisuudessa. Erityisen suosittuja ne olivat 1900-luvun alussa, kun tähtitieteilijätkin…
Apollo 15 – Apenniinien yli lentävä haukka

Apollo 15 – Apenniinien yli lentävä haukka

Paula-Christiina Wirtanen: Heinä–elokuun taitteessa tuli kuluneeksi puoli vuosisataa Apollo 15 -lennosta. Se oli aiempia kunnianhimoisempi kuulento ja ensimmäistä kertaa astronauteilla oli mukanaan kuuauto, Lunar Rover. Apollo 15 oli yhdeksäs miehitetty Apollo-lento ja neljäs, joka laskeutui Kuuhun. Jäljellä oli vielä kaksi…
Astrologian 12 huonetta eli horoskoopit tähtinäytöksissä

Astrologian 12 huonetta eli horoskoopit tähtinäytöksissä

Eeva-Kaisa Ahlamo Aina välillä tähtinäytöksiin eksyy ihmisiä, jotka ovat kiehtoutuneet astrologiasta. Eikä ihan mistä hyvänsä viihdelehtien katsauksesta lähitulevaisuuteen, vaan syntymätähtikartoista, nousevista merkeistä ja astrologisista huoneista. Pitäisiko tähtinäyttäjän siksi tietää perusteet myös harhateille joutuneesta sisar”tieteestä”, jos ei muuten, niin ainakin viihde-…
Dyynien tarina

Dyynien tarina

Pirjo Koski 7.10.2015.  Kolmen ihmisen siluetit erottuvat vasten tummenevaa, joskin vielä vaaleaa taivasta.  Yhtäkkiä horisontissa olevasta valosta huolimatta taivaalle piirtyy kirkas revontulikaari. Tienoolla kaikui huudahdus; Nyt se alkaa! Toden totta, eräs omalla kohdalla hurjimmista ja kauneimmista revontulinäytöksistä piirtyi silmieni eteen.…
Kuuneito sateenkaarten lahdelta

Kuuneito sateenkaarten lahdelta

Paula-Christiina Wirtanen: Monessa mukana ollut ja ansioitunut tähtitieteilijä Giovanni Cassini julkaisi vuonna 1679 kauniin ja yksityiskohtaisen kuukartan. Se muistetaan erityisesti Kuuneito-yksityiskohdasta, joka sijaitsee Sinus Iridumin, Sateenkaarten lahden kärjessä. Kenestä on kyse vai onko se vain kartan laatijan keksimä runollinen koriste?…
Marsin yksityiskohtien kuvaaminen

Marsin yksityiskohtien kuvaaminen

Ari Haavisto: Marsia voi myös valokuvata piirtämisen lisäksi. Tässä artikkelissa kerrotaan planeettojen, erityisesti Marsin, yksityiskohtien tallentamisesta valokuvaan. Suositeltavin tapa on käyttää planeettakameraa, mutta tämän artikkelin ohjeilla kannattaa kokeilla myös muilla välineillä kuvaamista. Marsin yksityiskohtien kuvaamisen voisi tiivistää seuraavaan: kokoa ja…