Dyynien tarina

Pirjo Koski

7.10.2015.  Kolmen ihmisen siluetit erottuvat vasten tummenevaa, joskin vielä vaaleaa taivasta.  Yhtäkkiä horisontissa olevasta valosta huolimatta taivaalle piirtyy kirkas revontulikaari. Tienoolla kaikui huudahdus; Nyt se alkaa! Toden totta, eräs omalla kohdalla hurjimmista ja kauneimmista revontulinäytöksistä piirtyi silmieni eteen. Samalla alkoi uskomaton matka revontulien kiehtovaan maailmaan sekä niiden tutkimukseen. Monien käänteiden lopputuloksena oli tieteellinen paperi ja samalla nimike, jota voi kantaa ylpeänä –Kansalaistieteilijä.

Revontulikaari alkoi vahvistumaan silmissä, se näytti tempoilevan kohti zeniittiä. Se oli erikoisen näköinen venyessään yläosastaan. Samassa kaaren luoteen puolen reunaan ilmaantuu raitoja. Alapilviä. Ei voi olla totta. Vaan nuo alapilvet eivät liikkuneet juuri ollenkaan. Ne myös noudattivat venyneen kaaren muotoa myötäillen sitä ja sen liikettä. Samassa koillisen puolella näkyivät myös selkeät raidat sekä valitettavan tuttua, varmasti oikeaa pilvikuitua. Kuidut menivätkin sikin sokin raitojen päälle vaikeuttaen havainnointia sekä kuvaamista. Vaihtelimme viestejä muiden harrastajien kanssa, ja kaikilla piirtyi kennolle samankaltaisia raitoja sekä paikoin ikävää pilvikuitua.

Näytöksen aikana en jäänyt miettimään lainekuviota, vaan keskityin kuvaamaan jänniä muotoja ja huudahtelemaan riemuissani kommentteja muiden kanssa kaikesta näkemästäni. Seuraavana päivinä Taivaanvahti-palvelussa alettiin ihmettelemään revontulissa laajalla alueella näkynyttä lainemaista muotoa. Samana päivänä tulivat myös vanhempani käymään kylässä.

Armottomina revontulidiggareina he halusivat nähdä kuvia revontulinäytöksestä. Kun räpsäytin näytölle kuvan raita repolaisista, niin isäni tokaisi “nuohan ovat kuin hiekkadyynit yyterissä merenpohjassa tai siinä rannalla”. No niinpä olivat, olipa osuva ilmaus. Voi isä, kun olisit tiennyt, mihin tokaisusi lopulta päätyi!  Isäni kysyi lähes samaan hengenvetoon, että olivatko dyynit alapilviä, he kun olivat ihmetelleet Harjavallassa näytöstä katsellessa samaa. En tiennyt, mutta, arvelin, että ehkä se saattaa selvitä jonakin päivänä, jos joku innostuu asiaa tutkimaan. En olisi villeimmissäkään unelmissani kuvitellut matkaa, joka tästä alkoi.

Dyynit tapetilla

Dyyniyön jälkeen heti aamulla moni oli ihmetellyt dyynejä kuvissaan ja seuraavina viikkoina dyynejä puitiin Taivaanvahdissa Mikko Peussan toimesta, mutta jostain syystä marraskuun koittaessa koko asia alkoi unohtumaan, eikä kukaan ollut kiinnostunut tutkimaan aihetta sen enempää. Niinpä ilmiö uhkasi painui lähes unholaan. Tähän väliin mahtui elämässäni paljon tapahtumia, surua omien vanhempien poismenon takia ja iloa sekä toivoa erikoisissa muodoissa, joista yksi oli Revontulibongarin opas -kirjan teko. Myös lainemaista ilmiötä revontulissa ihmeteltiin välillä, niiden ilmaantuessa muutamiin revontulinäytöksiin. Kukaan ei vieläkään kiinnostunut ilmiön selvittämisestä. Mutta sitten kaikki muuttui.

Operaatio bongarin opas

Revontulikyttääjien Facebook ryhmässä esitettiin paljon kysymyksiä revontuliin liittyen, joten perustajajäsen Teemu Saramäki pyysi Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professoria Minna Palmrothia liittymään joukkoon.  Hän huomasi kohta, että samat kysymykset kiersivät kehää pompahtaen esiin aina uudelleen. Tästä Minnalle syntyikin idea tehdä kirja, jossa vastattaisiin harrastajien revontulista syntyneisiin kysymyksiin. Revontulibongarin oppaan tekijöiksi Minna Palmrothin  lisäksi tulivat Jouni Jussila (Oulun yliopiston entinen revontuli tutkija ja tietokirjailija) ja Markus Hotakainen (tiedetoimittaja ja tietokirjailija). Kirjan kuvitus hoidettiin Revontulikyttääjät -facebookryhmän jäsenten avulla.

Minna Palmroth antoi listan erilaisista revontulimuodoista, jotka tulisi joko kuvata tai penkoa kovalevyjen uumenista. Ryhdyin tuumasta toimeen.Tietokone raksutti yömyöhään asti ja muotoja tallentui raweista jpg:ksi eteenpäin lähetettäviksi. Ihmettelin välillä , mihin kategoriaan ne kuuluvat, vihreisiin revontuliin vai diffuusin harsoon? Tiedustelin asiaa kuvapuolta hoitaneen Jussilan Jounilta ja sain jatko-ohjeet laittaa tunnistamattomat laineet ja muut tulemaan nimellä Minnan “xx”, mikä nostatti itselle hymyä huulille – ehkei tieteen tekeminen aina olekaan ihan vakavaa puuhaa.

Kun kuvien lähettämisen deadline koitti, oli kirjan toimitukseen saapunut nelinumeroinen määrä kuvia. Tätä hurjaa kuvamäärää pyydettiin perkaamaan revontuliharrastajat Karri Pasanen, Matti Helin, Emma Bruus, Minna Glad ja Teemu Saramäki sekä allekirjoittanut.  Kuvia katsellessamme ja valitessamme ihmettelimme myös hetken lainemaista revontuliharsoa, mutta koska aika oli kortilla ja kirjan deadline painoi päälle, asiaa ei jääty ihmettelemään taaskaan sen enempää.

Vaikka kuvien valintaprosessi oli ohi, keskustelu jatkui kuvien valintatiimissä. Jäimme monasti vaihtamaan kuulumisia, ihan muistakin asioista kuin revontulista tai dyynimäisistä sellaisista. Ryhmään on tullut toivoteltua juhannuksia, jouluja, onnitteluja ja joskus osanottoja. Jaoimme surut ja ilot. Porukka tutustui toisiinsa pikkuhiljaa ja yhteisiä muitakin keskustelunaiheita syntyi. Elämä soljui eteenpäin, Kirjan julkistamistilaisuutta vietettin 4.10.2018 Tiedekulmassa, Helsingissä. Julkaisun yhteydessä oli myös Minnan televisiohaastatteluita ja muutakin mediakohinaa. Ryhmämme oli innoissaan asiasta ja kirjan julkaisemisen jälkeen kuvien valintaketjun messenger-viesteissä kävi armoton pulina.

Sitten tapahtui mystinen asia. Dyynit palasivat taivaalle, kuin tilattuina, vain muutama päivä kirjan julkaisemisen jälkeen! Tuona 7.10.2018 iltana näkyi taivaalla hieno revontulinäytös, joka samalla käynnisti uskomattoman tapahtumaketjun.

Jotta fiilis säilyisi mahdollisimman autenttisena käytän suoria lainauksia illan kuvien valintaryhmän messenger ketjusta.

MH=Matti Helin

MP=Minna Palmroth

JJ= Jouni Jussila

MG=Minna Glad

PK=Pirjo Koski

TS= Teemu Saramäki

KP= Karri Pasanen

7.10.2018

MH: Tämän yön ohjelma taitaa olla selvillä (Viittaus aurinkotuulen arvoihin)

JJ: Sama taitaa olla ohjelma kaikilla!

(Tuo päivän fb-ketju revontulikyttääjissä on hauska; yli 200 kommenttia ja vielä tunteja pimeään! Ilmassa oli siis suuren urheilujuhlan tuntua.)

https://www.facebook.com/groups/revontulikyttaajat/permalink/2055564317827800/ )

TS: Tänään olisikin hyvä päivä aloittaa kytistely.

MH: Kolme vuotta sitten oli kyllä komea ilta.

..

MH: Tuo oli muuten juurikin se yö kun näkyi niitä outoja laineita.

JJ: muuten, noiden laineiden synty olikin vielä selvittämättä.

PK: ai niin, tää oli se keikka. Mutta ei ollut laajista vielä silloin, harmittaa näin jälkeenpäin.

Pitikin muuten kysyä niistä raidoista tässä välissä, olisko ne olleet alapilviä?

.. tai sitten meillä on tässä ihan uusi revontulimuoto, heh…”

Tässä kohtaa tunsin itseni hieman höpsöksi. Menköön illan hermostuneen löpinän ja odotuksen piikkiin. Vai menikö?

Tässä välissä keräsin kuvausvarusteet ja ajoin autolla kuvauspaikalle parin kilometrin päähän Laustin kylään. Ajomatkalla puhelin alkaa kilisemään kun parkkeerasin autoa peltotielle. Autolta jatkoin reippaasti marssien kohti suota, puhelimen kilistessä jo vimmatusti. Vireenimäiseen juoksuun (eli todella rivakasti etiäpäin) se matkanteko lopulta meni, revontulten syttyessä samalla taivaalle kuin napista painamalla….ja puhelin huusi tässä kohdassa jo hoosiannaa. Nyt on jollain oikeasti asiaa. Äkkiä vauhdissa kännykkä pois taskusta ja huomaan kuvien valinta ketjussa ihmisten pillastuneen.

MH: @Karri Pasanen kertoi, että revontulikaari näkyy jo

KP: Kyllä

Tähän väliin pysähdyn hengästyneenä, katson jostain syystä zeniittiin ja näen linnunradan poikki kulkevan punaisen kaaren. Herttinen, Sar-kaari on paikalla! Lähetin kommenttia eteenpäin.

PK: Sar!!!

JJ: Onnittelut!!

Samaan aikaan viestitin (multitaskingia parhaillaan) myös Matin kanssa what’s upilla. Keskustelu ketjut illalta olivat hauskoja..

PK: Klo 20.37.  “laineita, just niitä mistä puhuttiin“!

M.H:” Its sarja!!! ” eiku ota ssrja” eikun siis “sarja”

PK: jjjuujuu, koko ajan””

Sillä välin kuvien valintaketjussa…

MH: Uskomatonta, mutta ne laineet ovat taas taivaalla!

MG: Laineet näkyy Kuopionkin länsitaivaalla – ja se SAR! Uskomatonta!

JJ: :0

MH: @Minna Palmroth!!

PK: dyynejä täälläkin lännessä! Ei voi olla totta!

MH: ota kuvasarjaa!!

Dyynit olivat siis viimein palanneet.

Siitä illasta lähti eteenpäin uskomattomin projekti, johon minulla oli suuri kunnia päästä osallistumaan. Itse tapahtuma yönä huhkin kuin heikkopäinen heiluen ympäriinsä kuvaten ja samalla yrittäen sommitella jotakin järkevää etualalle kuviin, kun joka puolella tapahtui, aivan sama minne katsoi. Tuona yönä tuli muuten säntäiltyä viisi kilometriä ilman, että huomioin edestakaisin olevaa matkaa autolle. Seuraavana päivänä alkoi kuvatun materiaalin tarkastelu ja kuvien valintaketjussa keskustelu kävi kuumana.

Lisäksi Taivaanvahdin arkistosta löytyi uusia öitä, jolloin uutta revontulimuotokanditaattia on esiintynyt, 24.10.2017 ja 13.10.2017. Tässä vaiheessa kuvia ja havaintokertomuksia alkoi olla jo niin paljon, että Minna Palmroth koki parhaaksi tehdä yhteenvedon siihen saakka tulleista havainnoista ja mahdollisuuden lisätä aiheeseen kuuluvia kuvia ja linkkejä. Emma teki meille jaetun mediakaavion Excel- taulukoineen, johon ne saattoi lisätä ja samalla tallentaa.

Tässä välissä Minna pyysi ryhmästään tutkijatohtori Maxime Grandinia liittymään joukkoomme. Hän analysoi dataa dyyneistä ja niiden analysoinnissa käytettiin Johannes Norbergin valmistamaa tomografiadataa sekä Ari Viljasen valmistamaa magnetometridataa. Maxime kehitti dyynien korkeuden laskemismenetelmän. Tapahtumat seurasivat toistaan ja välillä meininki oli kuin toimintaelokuvasta. Keskustelu ryhmässä jatkui.

MH: Varmaankin hyödyttää, kun on reaaliaikaista tietoa sekä kentältä että mittalaitteilta?

MP: Joo, on aivan kriittistä tämä

MH: Se on uusintapainoksen teko bongarin oppaasta edessä 😀

MP: Olispa muuten aika cool saada tästä paperi! Heti kärkeen citizen science hehkutuksen jälkeen!

 

Niinpä…

Tämän jälkeen keskustelu alkoi vellomaan innokkaan vilkkaana, dyynikuvia ja havaintoja kertyi tusinoittain. Ryhmän tutkijajäsenet alkoivat kehittelemään erilaisia teorioita ilmiön synnystä. Ilmiön synty alkoi paljastua, kun 7-8.10.2018 näytöksestä löytyi kuvia, jotka olivat otettu eri paikkakunnalla samaan ilmansuuntaan. Ryhmä alkoi etsiä kuvia, jotka olisi lisäksi otettu samalla kellonajoilla. Ne olisivat olennainen osa tutkimuksen alkua, koska yhtenä suurena ongelmana oli määrittää revontulimuodon korkeus.

MP: Heips, erinäisten yritysten ja erehdysten kautta mittailin nyt niistä kuvista revontulen

korkeutta. Tässä on nyt sellainen harmi homma, että pitäisi pystyä tunnistamaan

juuri sama rakenne revontulesta, ja sitten mittaamaan sen etäisyys kiintopisteestä.

Opin nyt kiintopisteiden välisen mittailun, ja olen melko varma, että saan oikean

tuloksen kun lasken kahden kiistattoman kiintopisteen välillä.

MP: Pike löydätkö sä samaan aikaan otetun kuin tuo Ruoveden kuva?

…tässä kohden hivuttauduin kohti tietokonetta.

MG: Mun kuvissa näkyy n. 3 minuutin ajan tuo sama M:n muotoinen laskos, joka on Ruoveden

kuvassa koivun takana. Samanlaiset säteet saattaisivat olla klo 20:35. Toivottavasti niiden kuvaaja Rami Valonen ilmoittaa saman ajan kuvalle…

Ryhdyin tarkistamaan koneeltani illan kuvia, jospa sieltä löytyisi ajallisesti sopivia.

PK: etsin just materiaalia dyyneistä. Mää olen haahuillut Sar-kaaren parissa aina 20:37 saakka. Sen jälkeen olen kääntänyt kameraa, mutta koilliseen. Klo 20:40 “kuvaaja näyttää tulleen viimeinkin järkiinsä” ja olen suunnannut kameran kohti länttä. Tuosta kellonajasta eteenpäin on materiaalia parilta minuutilta. 20:42 olin siirtänyt kameraa ja kuvannut pohjoiseen. 20:44 eteenpäin löytyy taas dyyni materiaalia siihen asti, kunnes 20:46 Sar on vienyt huomion. 20:50 löytyy peräti seitsemän kuvan sarja, jossa dyynit ovat hajoamassa. Toivottavasti saitte jotain selvää…

 

MG: Mahtavaa! Sun kuvat täydentää hyvin tapahtuma kertomuksen aukkoja, jotka multa oli jäänyt. Sitten jos meillä olisi vielä täsmälleen samalta aikaa hyvä kuvapari.

 

MP: No voi hitsi, että Pikellä ja Minnalla ei siis sitten ole samalta hetkeltä. Saitko @Matti selville milloin se Ruoveden kuva on otettu?

 

MH: Ruovedeltä vastattiin: “Moro, revontulikuva on otettu 20.40 ja linnunratakuva klo 21.40. Olin sattunut ottamaan kännykällä kuvan samaan aikaan revontulikuvan kanssa, ja siitä sain ajan.

..

MP: Nyt jos Pikellä on klo 20:40, niin siinä on sitten match – ja kuvassa näkyy yksilöiviä rakenteita.

Mikä muuten tässä on valotusaika? Sehän on tavallaan se aikaresoluutio.

 

Selasin kuumeisesti kuvausaikoja. 20.37…ei…20.40. 59! Vielä valotusaika… Osuma! Ei voi olla totta!

..

PK: Mulla löyty mätsi sen Ramin kuvan kanssa sama aika, sama suunta.

20.40 otettuja kuvia on kolme. Peräjälkeen. Olen näköjään ottanut sen sarjan…

..

MH: Eli nyt jos vertaa näitä kahta ao kuvaa, Piken 20:40:59 ja sen Valosen kuvaa, niin tuossa kaaressa on kolme mutkaa laskettuna lännestä, ja tokassa mutkassa lännestä katsottuna on molemmilla kuvaajilla pilarit ja sen eteläpuolella on dyyni rinteitä. Näkeekö teidän silmät samoin? Ja sanoisiko ne, että dyynit näyttäisi olevan kaarta pikkuisen korkeammalla?

 

MH: Onko tuo säde sama yksityiskohta?

 

PK: Matti, kyllä nuo taitaa täsmätä.

 

MP: Se voisi olla, se on niistä pilareista itään molemmissa. (Tässä välissä piirrettiin kuviin kohdat)

 

MH: Eli punaisella merkatusta alueesta alaspäin seuraava, lyhyempi, dyyni on sama? (mukana kuva, jossa on merkitty punaisella viivalla yksityiskohta)

PK: Mun silmään on ainakin sama.

MP: Molemmissa se on 7. aalto lännestä (?)

MH: Saman dyynin kohdalla oleva tähti (Matti lisää kuvia ryhmään.)

MP: Helkkari soikoon Matti ihan loistava löytö!!

MH: Tarkistakaa nyt heti. Stellariumilla, Laitilan tähti Laitilan koordinaateilla, Ruoveden taas omillaan. Ja siis Arcturus on Ruoveden tähti.

MH: .. Katsoinko oikein, että Laitilassa ko. laineen korkeus on noin 17 astetta ja ruovedellä

noin 7?

MG: Oliko teillä dyynit vain idässä, vai huomasitteko lännenkin puolella jotain?

PK: Idän ja lännen tapahtumat ovat näköjään ovat olleet melko samaan aikaan. Kaaren reunassa on ikäänkuin ne aallot.

KP: Täytyy kyllä sanoa, että melko huikeasti sattui kirjan julkaisu, mediajutut ja nyt tämä ilta!

MP: Nyt kyllä moukan tuuri soi aika monelle…

MG: Mun kameraparka ei saanut dyynejä tämän paremmin kuvattua, mutta tuosta käy selville,

miten ne olivat asettuneet. (lisää kuvan ryhmään)

MH: Toi on hyvä!

MG: Tämä oli klo 20:34, ja laineet pysyivät ainakin 20:57 asti.

JJ: ne näkyivät nuo laineet itse asiassa täältä pohjoisestakin käsin!

Siinä samassa tajusin kuvanneeni kahta vaille kaikki siihen asti tunnetut revontulinäytökset, joissa oli näkynyt dyynejä. Pengoin kaikki aikaisempien vuosien dyyniöiden kuvat. Tietokone hurisi jälleen pitkälle aamuyöhön. Aloitin koko urakan käymällä läpi ensin itse ottamani kuvat, kehittämällä ja nimeämällä ne yksitellen. Kuvia on n. 2500 joten aikaa kului.

Sillä aikaa Matti starttasi varsinaisen salapoliisityön ja ryhtyi penkomaan netistä löytyviä revontulikuvia mahdollisten uusien sekä vanhojen dyyniöiden selvittämiseksi. Oman materiaalin valmistuttua siirryin avittamaan Mattia etsintöihin netin syövereihin. Useimpina öinä kaaduin sänkyyn vasta kahden maissa. Hommassa alkoi olla oikein tekemisen meininki. Työt jakaantuivat ryhmässä sujuvasti eikä kukaan puurtanut yksin. Jokaisella oli oma erityisalueensa. Yhteistyön sujuvuuden mahdollisti myös ryhmässä alusta saakka vallinnut mahtava yhteishenki. Uudet kuvalliset löydöt maailmalta innostivat meitä jatkamaan eteenpäin. Emma, jonka tietoteknillinen osaaminen tuli valtavaksi avuksi kerta toisensa jälkeen, loi ryhmälle jaetut muistiinpanot. Nyt kaikki löytämämme dyynihavainnot linkkeineen pysyisivät yhdessä ja samassa paikassa. Hyvä niin, koska tällä välin Matti oli tehnyt jäätävän esityön, havaintoja oli kertynyt hurjasti.

Alkuun tuntui, etten itse löytynyt mitään arkistoitavaa dyyneihin liittyen. Sitten, kun hakusanaviidakko alkoi hipomaan mielikuvituksen rajoja, eteeni avautui yhtäkkiä vanhoja kuvia, joissa heti toisessa olivat dyynit! Nopeasti kirjaus mediakaavioon ja tieto siitä messenger ketjuun. Sitten kytkeytyi joku flow-tila päälle ja lisää havaintoja alkoi löytymään kiihtyvällä tahdilla. Vaan mikä dyynit aiheutti? Kenties asialla oli Skandien vuoristo, jonka yli kulkiessaan ilmamassa työntyisi ylös ja aiheuttaisi ilmakehään paine-eroja?  Sitten Matti löysi jännittävän havainnon.

20.1.2016 Kuva: Pirjo Koski

MH: No niin. Skotlanti. 20.1.2016, sama yö kun esim Kaarinassa näkyi dyynejä. (lisää kuvan ryhmään)

PK: Noihan ovat ihan selkeetäkin selkeämmät!

MP: Tämä naulasi, hyvä @Matti!

PK: tuli mieleen, 4.11.2018 oli hyvin samankaltainen ilta.

MP: Hyvä Pike! Tässä on tosi hyvä verrokkieventti, tosiaan samannäköistä.

 

Jälleen jatkoimme sitkeästi eteenpäin. Kesän koittaessa saavuimme siihen pisteeseen, että Minna ja Maxime olivat saaneet paperin valmiiksi ja eteenpäin lähetettäviksi.

Julkkarit vai ei?

Paperin julkaiseminen ei ollutkaan yhtään itsestään selvää. Monenlaisia vaihtoehtoja siitä, minne paperi lähetettäisiin

AGU Advancesista oli kaikilla lopulta paras fiilis ja se valikoitui julkaisija ehdokkaaksi.

Vaan yksi asia oli vielä , ilmiöllä ei ollut virallista nimeä. Ryhmässä syntyi keskustelu aiheesta. Minna Glad muisteli, että olin puhunut dyyneistä jo aiemmin, vuonna 2015. Muutkin ryhmän jäsenet totesivat näin olleen. Olin pyörtyä, kun muut olivat nimen “dyyni” kannalla.

Päästä nimeämään isän mukaan revontulimuoto oli niin uskomaton kokemus, ettei sitä täysin pysty kuvailemaan. Fiilis oli niin kertakaikkisen hassu, että koko asian käsittäminen vei oikeasti hetken jos toisenkin. Tässä välissä työt dyynien parissa jatkuivat ja homma eteni lumipalloefektin lailla. Paperi alkoi valmistua, sitä oikoluettiin urakalla. Ja monta kertaa.

Sitten oli aika lähettää paperi ja Emman sanoin “ei auta kuin nojautua taaksepäin, ottaa mukava asento ja matkustaa mukana”. Jännittäminen alkoi virallisesti, meneekö pienen, suomalaisen tiimin tutkimuspaperi läpi maailmalla vai ei? Onko kyseessä todellakin uusi revontulimuoto? Onko väitös liian kova? Olemmeko tehneet mahdollisesti turhaa työtä vai ei? Aikaa kului. Paperin käsittelyn status ei tahtonut muuttua. Odottamisesta tuli jokapäiväinen asia.

Olin kuvaamassa linnunrataa ja ulkoiluttamassa kameraa pilvisen jakson päättymisen kunniaksi, kun puhelimeni alkoi värisemään taskussa. Ensin kerran, sitten toisen ja kolmannen. Jollakulla on oikeasti asiaa. Neljäs värähdys. Muistan ottaneeni kännykän taskusta. Puhelin oli täynnä saapuneita viestejä. Avasin ensimmäisen, joka oli Matilta ja sisälsi kaksi sanaa.

“läpi meni”. Pidätin hengitystäni ja avasin messengerin, joka sisälsi 63 lukematonta viestiä.

Siinä vaiheessa muistin taas hengittää, mutta kädet hikosivat, sydän pyrähti laukkaan ja vatsa täyttyi perhosista, jotka kaikki halusivat lentoon yhtä aikaa.

Tankkasin samaa riviä uudestaan.

Läpi. Meni.

Paperi julkaistaan.

Dyynit lähtivät maailmalle. Olo oli sanoinkuvaamaton. Ajoin kotiin, korkkasin viskin, etsin juutuubista soimaan Freddie Mercuryn kappaleen “we are the champions”, otin pädin ja liityin mesessä juhlineeseen joukkoon.

Julkaisu häämöttää

Takana oli puolitoista vuotta hiljaisuutta aiheesta. Se sujui kanssa harrastajien kysymyksiä paeten ja tehden taustatyötä tiimissä. Paperimme etenemistä tarkkailin Wileyn sivuilta, niitä tuli vilkuilua muuten useaan otteeseen…wiley kirjasi aina, missä kohtaa paperin käsittely oli menossa. Toivoin, että joskus netissä lukisi jonakin päivänä “ready to publish”. Ryhmämme palasi taas sorvin ääreen käyttämään hyödyksi odotusaikaa ja etsimään uusia kuvia dyynirepolaisista.

17.1 2020 jännitys tiivistyi. Julkkarit olisivat kuulemma kuluvan viikon maanantaina tai tiistaina. Tunnelma oli katossa ja hyörinä valtava, ehdimmekö saamaan kaiken materiaalin tutkimusta varten valmiiksi? Ja sitten julkaisua siirrettiin.Seuraava ulostulopäivä olisi 29.1.2020. Mutta…

Sitten AGU julkaisi juttumme etuajassa. Olimme jo toivotelleet mesessä hyvät yöt ja olin laittamassa laitteita kiinni kun Maximelta tuli viesti, dyynit löytyvät jo julkaistusta materiaalista. Seurasi hirveä paniikki ja selvittely, mitä seuraavaksi? Päätimme olla hissun kissun, koska eihän kukaan löydä moista uutista AGUn syövereistä, eihän..? Ja jännitys hipoi vuoren huippuja, jälleen kerran. Heräsin ennen kellon soittoa. Ihme, sillä ehdin nukkumaan vain 4,5h. Kahvit olivat valumassa ja kisastudiota viritettiin eli laitteet käyntiin ja jaettu mediakaavio (eli arkisto) auki. Seurasi lähes hysteeristä googletusta nimellä dyynit. Sydän pamppaili, kädet hikoilivat, toivottavasti sitä ei löydy, kuten ei löytynytkään. Raportoin tiedon ryhmään, jossa se otettiin huojentuneena vastaan.

Ja sitten samassa se oli siinä, uutinen julkaistiin AGUn sivuilla. Heti perään tykitti sovitusti  saman uutisen Helsingin yliopisto. “Kan­sa­lais­tie­teen avul­la löy­tyi uusi re­von­tu­li-il­miö” ja sama englanniksi. Siinä se oli fiiliksen ollessa lähes kaoottinen sekä epäuskoinen. Apua. Nyt se tapahtui! Siitä lähti sellainen humu, kohina ja ryöpytys, ettei mitään määrää. Roolini dyyni-työryhmässämme oli olla arkiston täti, joten lupasin kirjata uutisten linkit Emman väsäämään jaettuun excel-taulukkoon. Kirjasin neljällä eri laitteella uutisia joita vaan tuli ja tuli, koko ajan uusia.

Revontuliharrastajien maailma suorastaan räjähti käsiin ja aamupuurostani muotoutui brunssi. Onnitteluja alkoi satamaan joka puolelta.

Kirjoitin kuvien valintaketjuun viestin joka kuului:

Yesterday Is history

Tomorrow Is mystery

But today Is a gift.

Siltä homma tuntui. Totuttuun tapaan kävin ohimennen vilkaisemassa repoarvoja spaceweatherin sivustolta. Klikkasin linkin auki ja siinä etusivulla oli ottamani dyynikuva!! Se olotila, mikä uutisen ja kuvan näkemisestä seurasi oli sanoinkuvaamaton. Yht’äkkiä yksikään ulkona valvottu ja värjötelty yö ei tuntunut turhalta. Yksi suurimmista unelmistani on ollut päästä Space Weatherin etusivulle.

Illalla tuli jymyuutinen, Chris Ratzlaff liittyi Fb ryhmäämme eli revontulikyttääjiin. Chrisin nimi oli todella tuttu, häneltä on netissä valtavasti toinen toistaan upeampia revontulikuvia ja nimenomaan dyyneistä, kuvattuna vain maailman toiselta puolen. Siinä kohtaa tuntui huikealta. Alberta Aurora Chasers -ryhmästä tulvi onnitteluja Suomalaiselle, pienelle tiimille.

Päivällä oli revontulikyttääjissä niin kova karnevaalitunnelma ettei mitään järkeä. Täytin työtäni arkiston tätinä täyttäen mediakaaviota, jokainen julkaistu uutinen piti yrittää kopata. Tiistai aamuna ensimmäisinä uutisina oli päivittynyt space weather dyynikuvalla ja australialainen(!) sanomalehti, joka myös oli noteerannut uutisen! Join aamukahvia ja luin uutisia, olon ollessa hieman pöllämystynyt yöunien jäädessä vähiin. Mese sekä sähköposti kilisivät ja helisivät toisenkin päivän putkeen ja fiilis oli edelleen kuin loppumaton luokkakokous, yhtä humua.

48h julkaisusta dyynit olivat päässeet maailman johtaviin medioihin kuten, BBC Word, BBC, the Guardian, El Mundo, Vanguardia ja Tagesshack. Netti oli pullollaan dyynejä ja yöunet edelleen hyvin vähissä. Uutisointeja saapui jatkuvasti lisää. Juuri kun sain mielestäni “viimeisen uutisen” tallennettua arkistoon, niin päivitin koiruuttani sivun. Niitähän löytyi lisää! Sitä rataa jatkui päivä myöhäiseen yöhön saakka.

Ensimmäisen julkaisun jälkeen netti oli pelkkää revontulidyyniä. Tähän asti oli löytynyt jo sata julkaisua. Arkiston puoli kävi kuumana ja välillä tallensimme päällekkäin samoja uutisia.Yksi ihminen ei olisi kyennyt mitenkään enää hallitsemaan tilannetta ja olin enemmän kuin kiitollinen tiimiläisille uutisten keruu-urakasta. Nopeasti sukelsimme takaisin nopeasti päivittyvän uutisvirtaan. Oli kivaa ja sanoinkuvaamattoman jännittävää seurata reaaliajassa, miten juttu ampaisi eteenpäin ja mitä vauhtia se eteni.

Kolmannen vuorokauden iltana olo oli melkoisen ryytynyt. Olin halunnut pysytellä tapahtumien hermolla, tavallaan seurata lapsosen kulkua maailmalla ja se vaati pitkiä päiviä. Voimat alkoivat pikkuhiljaa hiipumaan, oli aika levähtää hetki eli ottaa time out. Isän kuolemasta oli tuolloin päivälleen neljä vuotta. Tunteet alkoivat nousta pintaan, mutta samalla olo oli oudon huojentunut. Uusi revontulimuoto on todennettu ja kantaa komeaa nimeä sekä repostelijat ympäri maailman ottivat sen omakseen. Lepohetken jälkeen tunteeni seestyivät, ja huomasin ajattelevani, että mitä muuta harrastaja voi enää toivoa? Kovin kauaa ei lepohetki eikä lievä melankolia taaskaan kestänyt. Revontulia tutkiva japanilainen tutkijaryhmä tarvitsi tutkimuksiin muutamaa kuvaa… tuli olo “kuis tuntuu, että taas mennään”

Dyynien kulku jatkui maailmalla paisuen globaaliksi ilmiöksi. Pääsin antamaan ensimmäisen haastatteluni kuvineen ja kertomuksineen Englantilaiseen nettilehteen. Lukijoita oli haastattelulla /lehtijutulla oli 65000 ja moinen määrä huimaa jo päätä!

31.1.2020 Helsingin yliopiston mediaseurannan mukaan hommasta tuli viraalihitti ja lisää uutisoijia ilmaantui. BBC radio ja pääsivu, BBC world live, CNN pääsivu, NPR, Saksan pääuutiset, jenkkilän ja kanadan kansalliset mediat riehaantuivat, ja niidenkin nettisivuille ilmaantuivat dyyniuutiset. 17.2.2020 dunes- nimellä tehty haku tuotti 27 miljoonaa osumaa Googlella. Lehdistötiedotteen kattavuus oli tuolloin yli 2,5 miljardia! Uskomatonta, mutta noin joka kolmas maailman ihmisistä on lopulta potentiaalisesti tietoinen dyyneistä! National Public Radion (vain yksi artikkeli siis) oli jaettu 33 900 kertaa. Kontaktihenkilö Helsingin yliopistolla kertoi, ettei ole koskaan nähnyt vastaavia numeroita. Uutisen julkaisseita maita on liuta.

Venäjä, USA, UK, Kiina, Singapore, Australia, Espanja, Ruotsi, Norja, Brasilia, Vietnam, Italia, Ranska, Kanada, Saksa, Romania, Moldova, Belgia, Irlanti, Hollantia, Arabia, Indonesia, Japani, Nigeria… Jälkeenpäin ajateltuna tämä koko tapahtuma oli ihan uskomaton ja melkein paikoin yliluonnollinen, vai olinko sattunut vain olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan?

Matka ei suinkaan loppunut tähän vaan tuntuu, että se on vasta alkamassa. Mutta; se onkin jo täysin uusi tarina, jota ei ole vielä edes kirjoitettu…

Aikakoneeni pysähtyy nyt tähän hetkeen ja kyydistä on nyt turvallista poistua, kiitos kaikille jutun lukeneille 🙂

Pst. mikäli jollakulla lymyilee kovalevyllä, valokuvissa tai dioissa dyyneillä näyttäviä revontulia, niin tarjotkaa ihmeessä tutkijoille auttavaa kättä ja käykää raportoimassa ne “Taivaanvahti” – nimiselle sivustolle.

Pirjo Koski

https://www.taivaantulientytto.com/