Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Venuksen peittymiset

Venuksen peittymiset

Matti Suhonen

 

Venuksen peittyminen 18.6.2007

Kasvava kapea Kuun sirppi peitti Venuksen iltapäivällä 18.6.2007 klo 17.28. Venus tuli esiin klo 18.35. Kuu oli etelälounaassa 48 asteen korkeudessa. Aurinko oli 34 asteen korkeudessa. Kuusta näkyi valaistuna 15 prosenttia.

Venuksen peittymistä havaittiin Suomessa usean henkilön voimalla. Helsingin Kaivopuiston tähtitornissa havaintoja tekivät Olli Manner, Veikko Mäkelä ja allekirjoittanut Matti Suhonen. Käytettävissä oli kaksi Celestron-kaukoputkea, 15 × 70 -kiikarit sekä Canon PowerShot A510 -kamera. Otin kuvia 50 mm:n läpimittaisen etsinkaukoputken lävitse. Kuvan tulkintaa vaikeutti taivaan sininen hajavalo. Ajoitin lisäksi Venuksen katoamisen ja esiintulon. Olli Manner katseli peittymistä Celestron-kaukoputkilla.

Peittymistä havaitsivat Jukka-Pekka Teitto Tähtikalliolla, Heikki Kauppinen Espoon Laajalahdella, Antti Kuosmanen Kirkkonummella Komakalliolla, Ilkka Grunström Kemiönsaaressa, Antti Parkkari Tutussa Iso-Heilässä, Kari A. Kuure Tampereella, Jorma Mäntylä Kangasalalla, Rainer Kivistö ja Seppo Sali Ulvilassa. Lisäksi mies Raumalta kysyi ennen peittymistä mikä tähti on Kuun vierellä. Pari tuntia esiintulon jälkeen vastaava soitto tuli Porista.

Epäonnistuneista havainnoista kertoivat Kari Kalervo Vihdistä, Vesa Kankare Kotkasta ja Petri Pääkkönen Joensuusta. Kari Kalervo ja Vesa Kankare kärsivät pilvistä. Joensuussa satoi vettä taivaan täydeltä.

Tuloksista kertoivat Tähdet ja avaruus 3/2007 sivulla 68 sekä Ursa minor 4/2007.

 

Kuu peittää Venuksen 18.6.2007. Kuvan ottoaika on klo 17-25.40. Kamera oli Canon PowerShot A510. Valotusaika oli 1/400 s. Kaukoputki oli Ursan Kaivopuiston tähtitornin etsijäkaukoputki. Venus on hieman ristikosta alas ja vasemmalle. Kuu on himmeä kaari.

 

Venuksen muut peittymiset

Pienenevästä Kuusta näkyi 6.5.2016 vain kaksi prosenttia valaistuna. Aurinko oli 16 asteen etäisyydellä. Havainnot olisivat olleet hyvin vaikeat.

Venuksen peittymisen olosuhteet olivat 19.6.2020 hieman paremmat. Pienevästä Kuusta näkyi neljä prosenttia valaistuna. Aurinko oli 23 asteen etäisyydellä 47 asteen korkeudessa. Kuu oli 48 asteen korkeudessa. Venus peittyi klo 11.18 ja tuli esiin klo 12.21.

 

Venuksen peittyminen 9.11.2023

Tämänvuotinen peittyminen tapahtui pienevän Kuun sirpin taakse. Kuusta näkyi 15 prosenttia valaistuna. Aurinko oli 46 asteen etäisyydellä, 13 asteen korkeudessa. Venus peittyi klo 12.45 ja tuli esiin klo 14.00. Kuu oli lounaassa 24 asteen korkeudessa. Havaintojen kannalta olosuhteet olivat varsin hyvät, mutta valitettavasti jotakuinkin koko Suomi oli tukevan pilvipeitteen alla.

Venus peittyy Helsingissä Kuun taakse 9.11.2023. Venus peittyy klo 12.45 ja tulee esiin klo 14.00. Kuvassa pohjoinen on ylhäällä. Nuolten pituudet vastaavat Venuksen puolessa tunnissa kulkemaa matkaa. Kuvan muodosti Eric Limburgin laatima Lunar Occultation Workbench 4.1 -ohjelma.

 

Venuksen peittymistä voi seurata kiikarilla tai pienellä kaukoputkella. Valokuvaustakaan ei pidä unohtaa. Ei pidä jättää kertomatta epäonnistuneista havainnoista.

 

Seuraavat Venuksen peittymiset

Venus peittyy Kuun taakse vuosina 2000–2050 kaikkiaan 107 kertaa. Peittymisalue kulkee Suomen kautta 15 kertaa. Useimmissa tapauksissa peittymisen olosuhteet eivät salli havaintoja.

Seuraavan kerran Kuu peittää Venuksen 19.9.2025. Pienenevästä Kuusta näkyy valaistuna viisi prosenttia. Kuu on etelälounaassa 29 asteen korkeudessa. Aurinko on 28 asteen päässä 28 asteen korkeudessa. Havainnot ovat hyvin vaikeat.

Seuraava havaittava peittyminen tapahtuu 1.4.2044. Kasvavasta Kuusta näkyy 15 prosenttia valaistuna. Kuu on länsiluoteessa 16 asteen korkeudessa. Aurinko on enemmän kuin 12 astetta horisontin alapuolella. Venus peittyy Kuun pimeän reunan taakse klo 22.53 ja tulee esiin klo 23.45.

Kuu peittää Venuksen Helsingissä 1.4.2044. Katoaminen tapahtuu klo 22.53 ja esiintulo klo 23.45.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *