Mukava reissu taas jääsumujen parissa. Kuvasin keinovalopilareita Turussa ja Naantalissa. Ykköskuvan pilarit kun laittoi lyhyen videon avulla elämään, niin jäin kaipaamaan jotain joulusointuja taustalle. Näytti kuin "urkupillit" olisi puhaltanut jotain talvista sinfoniaa. On se hienoa että kunnon talvi tuli tänne Turun seudullekin.
Talvipäivän perushalottelua pilarin ja sivuaurinkojen voimin. Ei ollut kovin selvää, missä jääkiteet sijaitsivat, mutta päättelin, että ilmassa lumihiutaleiden muodossa.Vähän sakeampi lumisade jonkinlaisen kuuron muodossa oli väistymässä Auringon suuntaan, ja taivas oli jonkin aikaa osin selkeä. Halot näkyivät käsittääkseni tuossa lumisateessa. Yläpilviäkin oli, mutta kun lumikuuropilvi matkasi yhä kauemmas, halotkin heikkenivät, vaikka Aurinko samalla alkoi paistaa […]
Lyhyt video revontulivyöstä alkuvuorokaudelta 4.12.2023. Muutamia kirkkaampia vaiheita liikkui länsi-itä -suuntaisesti, ja pienen tauon jälkeen sykkivämpi vaihe on mahdollisesti erotettavissa.
Vielä iltaisin keinovalopilarit näkyvät, milloin heikosti ja silloin tällöin voimakkaasti. Eka havainto oli jo 1.12-23, siitä lähtien iltaisin nähty, riippuen paikallisista pilvistä eri kelloaikoina.
Juuri ennen ilta kuutta Seppälässä autoillessani havahduin voimakkaisiin ja majesteetillisen korkeisiin keinovalopilareihin. Sain tuolloin vain yhdestä satsista kuvan liikennevaloihin pysähdyttyäni (pääkuva). Vajaan puolen tunnin kuluttua pääsin palaamaan alueelle, mutta pettymys oli suuri kun mitään aikaisemmin näkemäni spektaakkelin kaltaista ei enää näkynyt. Hetken ajan alueella pyörittyäni onnistuin kuitenkin kuvaamaan joitakin vähäisempiä pilareita.