Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Syvä taivas -tapaaminen 2021 Tähtikalliolla

Syvä taivas -tapaaminen 2021 Tähtikalliolla

Juha Ojanperä

Syvän taivaan harrastajat kokoontuivat Tähtikallion havaintokeskukseen syvä taivas tapaamiseen 11.-13.9.2021. Kokoontuminen vietettiin pienellä porukalla, paikan päällä osallistujia oli  noin 15, lisäksi kourallinen osallistujia seurasi tapahtumaa etänä netin välityksellä. Tapahtumasta lähetettiin livestriimi Youtubessa Ursan Harrastustoiminta -kanavalla.

Tapahtuman ohjelmassa kuultiin lauantain aikana Juha Ojanperän esitys TAL-1 -kaukoputken kunnostuksesta, Toni Veikkolaisen esitys tähtikuvauksesta Tähtikallion Alluna -kaukoputkella sekä Ville Miettisen esitelmä Pilvilinna -etäkäyttöisestä observatoriosta. Lisäksi ohjelmassa oli myös tutustumiskierros Tähtikallion alueella.

Tapahtuman aikana valittiin myös toimihenkilöt syvä taivas -harrastusryhmään ensi vuodeksi. Valinnassa ei ollut suurta jännitystä, sillä kaikki nykyiset toimihenkilöt olivat halukkaita jatkamaan tehtävissään myös ensi vuonna. Samalla sovittiin myös vuoden 2022 syvä taivas -tapaamisen ajankohta, joka on 23.-25.9.2022, merkatkaapa tämä päivämäärä jo kalentereihinne!

Tapahtuman ensimmäinen yö oli osittain selkeä, selkeästä säästä saatiin nauttia astronomisen hämärän alkamisesta puolen yön paikkeille asti, jolloin pilvet peittivät taivaan. Jälkimmäinen yö oli kokonaan pilvinen.

Linkit:
Syvä taivas tapaaminen 2021, tapahtuman sivut, josta löytyy useimpien esitelmien esitysmateriaalit: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa: Syvä taivas: Syvä taivas -tapaaminen 10.-12.9.2021 Tähtikallio, Orimattila
Juha Ojanperän time lapse -video tapahtuman ensimmäiseltä yöltä: https://www.youtube.com/watch?v=99aeQ4N11Zc

Kuva: Toni Veikkolainen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *