Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Syvä taivas -tapaaminen 2018

Syvä taivas -tapaaminen 2018

Toni Veikkolainen

Ursan Syvä taivas -harrastusryhmä järjesti perinteikkään tapaamisensa jo 26. kertaa. Tapahtumapaikaksi vakiintuneelle Tähtikalliolle kerääntyi jälleen monipuolinen joukko aurinkokunnan ulkopuolisten kohteiden katselijoita ja kuvaajia.

Tapaamisen ohjelmaan tuli viime hetken muutoksia aikatauluesteiden vuoksi. Niinpä Riku Henriksson aloitti lauantaina kertomalla havaintomatkastaan La Palman saarelle Kanarialle. Rauno Päivinen puolestaan esitteli planetaaristen sumujen havaintoprojektiaan. Ryhmätapaamisessa vahvistettiin Toni Veikkolaisen paluu ryhmän yhteyshenkilöksi, ja Rauno Päivisen tulo osaksi ryhmää. Juha Ojanperä kertoi pimeiden havaintopaikkojen etsinnästä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Hänen jälkeensä Arto Oksanen puhui kahdesta muuttujasta – mysteeritähti KIC 8462852:sta ja Andromedan galaksin novasta. Samuli Vuorinen ja Jari Saukkonen jatkoivat esittelemällä Kirkkonummen komeetan aktiivihavaitsijoiden Teneriffan-matkan antia. He olivat matkallan keskittyneet pääosin Jousimiehen ja Skorpionin kohteisiin sekä maisematähtikuvien ottamiseen.

Tapahtuman sää oli epävakaa, mutta havaintoja päästiin tekemään lyhyen ajan kumpanakin yönä. Lisäksi päivällä ihailtiin Aurinkoa ja haloja. DS-tapaamisen esitelmätallenteita voi seurata videomuodossa Ursan harrastusryhmien Youtube-kanavalla.

Syvä taivas -tapaamisen ryhmäkuva. Jorma Koski

 

 

Kuvia, ohjelma ja muita tietoja:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *