Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Eläinratavalo, kevätiltojen erikoisuus

Eläinratavalo, kevätiltojen erikoisuus

Matti Helin:

Eläinratavalo. Mikä se on? Missä se näkyy ja koska? Onko sitä mahdollista kuvata?

Eläinratavalo on nimensä mukaisesti eläinradan tasossa näkyvää valohehkua. Sen aiheuttajana on lukemattomat pölyhiukkaset, jotka heijastavat ja sirottavat auringonvaloa.

 

Kevättalven illat ovat parasta aikaa eläinratavalon havaitsemiseen. Tällöin eläinrata on iltahämärissä mahdollisimman suuressa kulmassa horisonttiin nähden, maksimin ollessa kevätpäiväntasauksen aikoihin.  Eläinratavalo näkyy hyvin myös syysaamuina, mutta silloin vuorokaudenaika on hankalampi. Ainakin jos tykkää nukkua pitkään…

Himmeä syksyinen eläinratavalo nousee Kuun ja Venuksen kohdalta yläoikealle

Himmeä syksyinen eläinratavalo nousee Kuun ja Venuksen kohdalta yläoikealle. Vasemmassa reunassa myös revontulia.

 

Eläinratavalon havaitseminen tulee keskittää niihin iltoihin, jolloin Kuu ei ole näkyvissä tai jolloin se on mahdollisimman kapea sirppi. Tänä keväänä parhaat mahdollisuudet koittavat suunnilleen 13.-21.3. välisenä aikana.

Eläinratavalo helmikuussa 2017. Valo kohoaa Venuksen kohdalta ylävasemmalle

Eläinratavalo helmikuussa 2017. Valo kohoaa Venuksen kohdalta ylävasemmalle

 

Havaintopaikan tulee olla vapaa valosaasteesta, eikä pilvisyys luonnollisesti ole suotavaa. Parhaiten eläinratavalo näkyy noin puolitoista-kaksi ja puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Sen ulkomuoto on kiilamainen ja laajuus yllättävän suuri.

Eläinratavalon kuvaaminen muistuttaa paljolti linnunradan kuvaamista, eli optiikka saa olla laajakulmainen sekä valovoimainen. Iso suunnilleen 800-3200 ja valotusaika noin 10-30 sekuntia.

Eläinrata maaliskuussa 2017. 20mm, f2,2, 15sek, iso 2000

Eläinrata maaliskuussa 2017. 20mm, f2,2, 15sek, iso 2000

 

Kun ensi kerran näin eläinratavalon paljain silmin, yllätyin sen kirkkaudesta. Se loisti hetken kirkkaampana kuin linnunrata.

Eläinratavalo maaliskuussa 2017.

Eläinratavalo maaliskuussa 2017.

 

Eläinratavalon näkeminen on vaikuttava elämys. Tietoisuus siitä, että valo heijastuu lukemattomista aurinkoa kiertävistä pölyhiukkaista, meteoroideista, komeettojen taakseen jättämästä materiasta… on huikaisevaa.

 

Onnea bongaukseen! Älkääkä unohtako ilmoittaa havaintojanne taivaanvahtiin.

 

Taivaanvahdin eläinratahavaintoja:

https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/list/2307080/observation_id/desc/0/20

 

 

 

Kaikki kuvat: Matti Helin

2 comments

  • Hyvä artikkeli. Minulta jäi huomaamatta sanotiinko mihin ilmansuuntaan pitäisi tähyillä?

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *