Hämärän peitosta pilkkopimeään

Jari Heikkinen:

Talvi, tuo ihana vuodenaika! Vuodenvaihteen molemmin puolin tuntuu koko ajan siltä, että on pimeää ja vieläkin pimeämpää. Talvipäivänseisaus tuo henkistä tukea, kun tietää päivien lyhentymisen päättyvän ja valoisuuden enenevän. Hiljalleen pimeys vaihtuu hämäräksi. Monelle ne ovat yksi ja sama asia, mutta tähtitieteessä käsitteet erotellaan tiukasti omiin leireihin.

Hämärän värejä Jari Heikkisen kuvaamana.

Ei ole yllätys, että kaiken avaintekijöinä ovat Aurinko ja maapallon pyöriminen oman akselinsa ympäri. Edellä mainittujen lisäksi ilmakehän vaikutus eli refraktio kuuluu asiaan.

Refraktio tarkoittaa ilman tiheyttä eli sitä miten voimakkaasti se taittaa valoa. Siksi Aurinko näyttää olevan taivaalla korkeammalla kuin mitä se todellisuudessa on. Ilman ilmakehää tulisi välittömästi pimeää.

Hämärän pituus ei ole määrämittainen. Pohjoisen sijaintinsa vuoksi Suomessa hämärän kesto vaihtelee voimakkaasti vuodenkierron aikana. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä pidempään hämärä kestää, koska Aurinko nousee ja laskee loivemmassa kulmassa. Auringon nousu- ja laskuajoilla tarkoitetaan juuri sitä hetkeä, kun päivätähtemme yläreuna koskettaa horisonttia. Tarkalleen oikeaa hetkeä on mahdotonta ennustaa. Almanakoissa käytetään refraktion korjauksena vakioarvona 35 kaariminuuttia.

Suomi on pitkä maa ja sen vuoksi hämärien ja pimeyden pituudet eri leveysasteilla vaihtelevat. Kaamos on asia erikseen, mutta sitä on vain pohjoisimmassa Lapissa.

Hämärä on lyhyimmillään kevät- ja syyspäiväntasauksien aikana koska Aurinko nousee ja laskee jyrkässä kulmassa horisonttiin. Pisimmillään hämärää kestää Suomessa kesäisin. Mystiset kesäyöt koostuvat kahdenlaisesta hämärästä: porvarillisesta ja nauttisesta hämärästä. Sen pimeämpää Suomen suvessa ei tule.

Illalla, kun Aurinko laskeutuu lähemmäksi taivaanrantaa, valoisuus vähenee ja tulee porvarillinen hämärä. Se on sitä aikaa, kun ulkona näkee liikkua ilman valoja. Seuraavaan hämärän vaiheeseen siirrytään, kun Auringon keskipiste on vajonnut kuusi astetta horisontin alapuolelle. Siitä hetkestä alkaa merenkulkijan eli nauttinen hämärä. Silloin merellä vielä pystyy erottamaan selkeästi horisontin ja erottamaan taivaalta tuikkivat kirkkaimmat tähdet. Auringon kiekko on silloin vajonnut 6 – 12 astetta horisontin alapuolelle.

Syvempään hämärään päästään elokuun loppupuolella, kun astronominen eli tähtitieteellinen hämärä koittaa. Silloin Auringon keskipiste on romahtanut 12 – 18 astetta horisontin alapuolelle. Silloin erottaa tähtitaivaalta himmeämpiäkin tähtiä, mutta varsinaista pimeyttä se ei vielä ole. Taivaanrannassakin on vielä kajoa.

Auringon pitää vajota vähintään 18 astetta horisontin alapuolelle ennen kuin alkaa pimeys. Silloin ilmakehässä ei ole enää Auringon valoa. Pimeän ajan kesto vaihtelee eri vuodenaikoina ja kesäisin se puuttuu tyystin leveysasteillamme.

Marraskuussa koemme pimeimmät ja pisimmät yöt. On lohduttavaa tietää, että pimeimmän ja pisimmänkin yön jälkeen Aurinko aloittaa kipuamisen takaisin taivaalle. Silloin hämärän eri vaiheet nähdään päinvastaisessa järjestyksessä.

Emme ole yksin valon vaihtelun kanssa. Naapuriplaneetallamme Marsilla on myös ilmakehänsä ja tämän punaisen planeetan pinnalla on vuosikausia kulkenut mönkijöitä. Niiden kuvista on päästy seuraamaan, kuinka Marsissa auringonlaskun jälkeen tulee sininen hämärä.