Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Auringonpimennys näkyi lähes koko Maassa

Auringonpimennys näkyi lähes koko Maassa

Juha Ojanperä:

Maaliskuun 20. päivä tapahtui kauan odotettu auringonpimennys, joka näkyi lähes koko Maassa. Etelärannikolla jäätiin pilviverhon alle, joskaan pilviverho ei estänyt pimennyksen havaitsemista. Monin paikoin Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa pilvisyys oli varsin runsasta. Joskin näilläkin alueilla pimennys näkyi välillä auringon vilahtaessa pilvenraosta. Keski-Suomessa ja Oulun seudulla pimennystä päästiin havaitsemaan täysin selkeältä taivaalta.

Pimennystä havaittiin monin eri konstein: pimennystä valokuvattiin niin aurinkosuotimen läpi kuin projisoitunakin. Osa havaitsijoista innostui tekemään pimennyksen ajalta valoisuusmittauksia erilaisin keinoin. Lisäksi pimennyksestä saatiin myös muutamia radioteleksooppihavaintoja!

Pimennyksestä on tähän päivään mennessä (23.3.2015) lähetetti 193 havaintoa Ursan Taivaanvahtiin. Pimennyksestä ja pimennyshavainnoista tulee laajempi artikkeli seuraavaan Zeniitin numeroon, joka ilmestyy 20.4.2015.

Pimentynyt Aurinko pimennyksen maksimivaiheen aikana havaittuna Oulun Kiimingissä. Kuva: Juha Ojanperä.

Pimentynyt Aurinko pimennyksen maksimivaiheen aikana havaittuna Oulun Kiimingissä. Kuva: Juha Ojanperä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *