Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Etelä-Karjalan Novan 40-vuotisjuhlalehti ilmestynyt

Etelä-Karjalan Novan 40-vuotisjuhlalehti ilmestynyt

tht_nova40_1Veikko Mäkelä:

Etelä-Karjalan Nova täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kasattiin Tähtiharrastustietoa-lehden erikoisnumero, joka ilmestyi joulukuun alussa. Lehti on saatavissa verkosta sekä painettuna versiona.

Lappeenrannassa nykyään kotipaikkaansa pitävä Etelä-Karjalan Nova perustettiin 1974 Imatralla. Yhdistyksen toiminta on ollut vaiheikas monille yhdistyksille tyypillisine nousu- ja notkahduskausineen. Merkkivuotta juhlistettiin aiemmin syksyllä järjestetyssä saunaillassa.

Nova tavannut luodata toimintansa historiaa kymmenen vuoden välein yhdistyksen Tähtiharrastustietoa-jäsenlehden sivuilla.  Lehden paperiversio lopetettiin pari vuotta sitten ja julkaiseminen siirtyi verkkoon.  Juhlavuodesta päätettiin kuitenkin julkaista painettu erikoisnumero, jossa luodataan toiminnan 40-vuotista taipaletta.

Tähtiharrastustiedon erikoisnumero käy läpi mielenkiintoisella tavalla paitsi eteläkarjalaista tähtiharrastushistoriaa, sivuaa myös koko suomalaista harrastusta jäsenlehtien, tietotekniikan ja sähköisen viestinnän sekä tähtivalokuvauksen näkökulmista. Kiinnostava artikkeli on Martti Muinosen kirjoittama Lukiolaisen kaukoputki mallia 1968, joka valottaa millaista kaukoputken tekeminen oli viitisenkymmentä vuotta sitten.

Lehden toimittamiseen ovat osallistuneet Kai Hämäläinen, Martti Muinonen, Veikko Mäkelä, Rauno Päivinen ja Timo Särkikoski.

Lehti löytyy verkosta osoitteesta http://www.ursa.fi/yhd/nova/tht/tht_nova40.pdf.

Painettu versio ilmestyy lähiaikoina ja se toimitetaan kaikille Etelä-Karjalan Novan kanssa lehtivaihdossa oleville yhdistyksille. Muut kiinnostuneet voivat tiedustella lehteä osoitteesta eknova ät ursa.fi.

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *