Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Lukijoiden kuvia: kangastuksia ja yöpilviä

Lukijoiden kuvia: kangastuksia ja yöpilviä

Klikkaa kuvat hiirellä isommaksi.

140601-sateenkaari-suihkulahteessa

Sateenkaari suihkulähteessä Mustion linnan kartanopuistossa Raaseporissa 1.6.2014. Kuva: Kari Kalervo.

Kari Kalervo kuvasi sateenkaaren suihkulähteessä Mustion linnan kartanopuistossa Raaseporissa 1.6.2014.

Kangastuksen vääristämä laskeva kuunsirppi. Kuva: Kari Kalervo.

Kangastuksen vääristämä laskeva kuunsirppi Hangossa 2.6.2014. Kuva: Kari Kalervo.

Kari Kalervo kuvasi kangastuksen vääristämän laskevan kuunsirpin Hangossa 2.6.2014. Kari kertoo havainnostaan seuraavasti:

Pientä kangastelua

Kuun kangastusten valokuvaaminen keväisin on yllättävän hankalaa Suomenlahden rannikolla. Kuu laskee usein länteen tai luoteeseen, jolloin horisonttiin painuvan taivaankappaleen eteen osuu helposti saaria tai mannerta.

Kun Kuu on eteläisimmillään ja näkyisi matalalla meren yllä, se nousee puolen yön aikoihin ja laskee aamulla. Keskiyöllä on kuitenkin vielä keväällä niin pimeää, että maiseman ja Kuun kirkkausero kasvaa suureksi vaikeuttaen kuvausta. Varhainen aamu taas ei oikein sovi aamu-uniselle. Toki hyvällä ennakkosuunnittelulla ja paikan valinnalla löytyy muutamia kelvollisia kuvausmahdollisuuksia, mutta pilvetkin vaativat veronsa.

Toukokuun loppupuolella ja kesäkuussa vaaleat yöt helpottavat valokuvausta. Mutta samalla kaikkoavat kangastuksetkin, kun ilmakehän olosuhteet niiden syntymiselle eivät ole enää niin otollisia.

Tänä keväänä metsästin ilmakehän vääristämää Kuuta Hankoniemellä aivan kesäkuun alussa. Viiden vuorokauden ikäinen Kuu punertui laskiessaan, mutta ilmakehä vääristi sirpin alaosaa vain hieman.

Kuu nousee päivätaivaalle Inkoossa 14.6.2014. Kuva: Kari Kalervo.

Kuu nousee päivätaivaalle Inkoossa 14.6.2014. Kuva: Kari Kalervo.

Kari Kalervo kuvasi Kuuta myös päivätaivaalla. 14.6.2014 Kari otti Inkoossa kuvasarjan Kuun noususta päivätaivaalle. Kari kertoo päiväkuuhavainnostaan seuraavasti:

Kuu nousee päivätaivaalle

11.6. nousevaa Kuuta oli vaikea löytää edes kiikarilla. Hailakka kiertolaisemme ilmestyi kiikarin näkökenttään vasta ollessaan pari astetta horisontin yläpuolella. Samaan aikaan Aurinko paisteli vastakkaisessa suunnassa kymmenen asteen korkeudella.

Tarkoitukseni oli valottaa kuvasarja Kuun noususta päivätaivaalle. Parituntisen kuvaussession aikana kameran kuva-alaan ehti lentää monenlaista siivekästä lokista haikaraan, jotka loivat oman tunnelmansa Inkoolaiselle merenrantakalliolle. Päätin ottaa lintuja mukaan ja kokeilla digitaalitekniikkaa uudella tavalla tähtikuvauksessa.

Ensi näkemältä lopputulos on varsin lennokas. Mutta tarkemmin ajatellen kuva sisältää paljon tuttua ja turvallista.

Auringon- ja kuunpimennyssarjoja on valotettu samaan ruutuun jo filmiaikoina käyttämällä pahvinpalaa sulkimena tai päällekkäisvalotusmahdollisuutta. Kuun nousu lintuineen jatkaa tätä vuosikymmenten perinnettä. Nyt valotukset on vain yhdistetty Photoshopilla.

Kuu on kuvattu viiden minuutin välein ja linnut otollisilla hetkillä. Kuvassa näkyvät asiat eivät tapahtuneet samassa silmänräpäyksessä vaan pidemmän ajan kuluessa, ja sen esille tuominen on kuvan tarkoituskin.

Kari Kalervo kuvasi yöpilviä Vihdissä 22.7.2014.

Kari Kalervo kuvasi yöpilviä Vihdissä 21./22.7.2014.

Valaisevat yöpilvet ilmestyivät Vihdin taivaalle 21.–22.7.2014 välisenä yönä. Kari Kalervo kävi ikuistamassa näkymän kukkakedon yllä. Kari kertoo kokemuksistaan seuraavasti:

Yöpilviä ja ruislinnun laulua

21.–22.7. välisenä yönä seisoskelin kameroineni keskellä kukkia kasvavaa rantaniittyä. Vaaleat kukat piirtyivät korostuneesti esiin tummasta ja hieman usvaisesta heinikosta. Niityn yllä kirkkaat yöpilvet maalailivat taiteellista syheröään koillisen taivaalle. Idyllin täydensi ruislinnun rytmikäs narina, joka levisi loppumattomana kesäyöhön.

Tämän kaltaiset kokemukset ovat tähtikuvausta hienoimmillaan. Usein vasta kameran kanssa tulee lähdetyksi ulos erikoiseen aikaan ja paikkaan. Tänä kesänä heinäkuun öiden odottamaton tunnelmoija on ollut ruisrääkkä. Vihdissä kaikilla kolmella käymälläni yöpilvien kuvauspaikalla on laulanut rääkkä, vaikka yleensä tätä heinikoiden asukkia kuulee harvoin.

Jari-Pekka Savojoki kuvasi valaisevia yöpilviä Salossa 23./24.7.2014.

Jari-Pekka Savojoki kuvasi valaisevia yöpilviä Salossa 23.–24.7.2014 välisenä yönä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *