Kauneuden evoluutio
Olen eri tilanteissa tullut maininneeksi miten nautin luonnon kauneudesta. Siis siitä miten kauniina näen pienen pienten piilevien symmetrian, kukkien muodot ja värit, lintujen sulkien iridesenssit ja muut värit, kalojen hampaistot ja trooppisten lepakoiden naamarakenteet. Kauneus tai harmonisuus jatkuu äänimaailmaan lepakoiden ultraäänistä lintujen lauluun ja erilaisiin veden päällisiin ja alaisiin infraääniin. Elämä on mielestäni kaunista ja voin istua tuntikausia mikroskoopin ääressä, syksyisen metsän melkein täydessä hiljaisuudessa ja kesäisellä kukkakedolla ja nauttia siitä kauneudesta. Taivaskin on kaunis, mikä viittaisi että kauneus olisi puhtaasti katsojan silmissä ja mielessä.
Mites se asia nyt oikeastaan on? Onko evoluutiolla jotain vaikutusta kauneuden tuottamisessa? Mitä kilpailuetua se tuottaa? Pienissä yksisoluissa kuorellisissa tai kuorettomissa levissä ilmenee säteittäis- tai jonkinlaista pallosymmetrisyyttä. Suuri hierarkinen järjestyneisyys on helppo mieltää kauniiksi ja ja käytännölliseksi. Isojen eliöiden kauneus selitetään helposti sillä tavalla että se syntyy biologisen valinnan seurauksena jollain tavalla. Eiks niin? Komeampi yksilö saa parhaan mahdollisuuden jatkaa sukua. Joskus valitsija on koiras ja toisilla lajeilla naaras.
Mites sitten riikinkukko ja fasaanit? Niiden koirailla on komeat pyrstöt, jopa niin komeat että itse Darwin kauhistui. Mitä kilpailuetua tuollaisesta pyrstöstä voisi olla – onko se vain naaraiden turhamaisuus joka ajaa näitä lajeja komeiksi. Entä sitten paratiisilinnut. Ne ovat huikean hienoja. Onko niiden ylivärikäs höyhenistö ja upeat höyhenrakenteet evolutiivisesti tarpeellisia tai edullisia? Kauniita ne ovat, mutta onko niistä todellista kilpailuetua? Vai onko se taas se naaaras joka tykkää katsella toinen toistaan kauniimpia koiraita?
Jos pysytään edelleen Australian ja Papuan sademetsien linnuissa sieltä löytyy toinen mielenkiintoinen linturyhmä, lavastajalinnut. Satiinilinnut rakentavat pesän sinisestä. Siis sinisestä. Siihen kelpaa mikä tahansa sininen. Ennen muinoin ne saattoivat olla kukan terälehtiä, ja perhosen siipiä. Nykyisin tavallisemmin sinisiä pullonkorkkeja ja pillejä. Aivan upeasti rakennettuna ja asetettuna. Ne vaativat sinistä. Siis todella vaativat. Niin voimakkaasti että vankeudessa kuten eläintarhassa ovat valmiita tappamaan sinisen linnun jotta saisivat pesäänsä sinistä. Onko siis oikeasti niin että nimenomaan sinisellä olisi kilpailuetu? Suurin sinisen määrä ei kuitenkaan näytä takaavan suvunjatkamismahdollsuutta. Siihen näyttää vaikuttavan myös pesän rakenteellinen kauneus ja harmonia, mutta ennenkaikkea koiraan soidintanssi, jonka on parasta olla sopivan hyvä. Ylisuorituksesta naaras ei pidä.
Mitä tässä oikein on lintujen mielessä koettaako koiras oikeasti tehdä taiteellisen rakennelman, jonkinlaisen rakkauden temppelin ja naaras arvoi rakennelmaa mutta myös koiraan hyvää mutta rehellistä soidinta.
Niin ja sitten toiset lavastajalintulajit rakentavat hurjan taidokkaita pesiä omilla variaatioillaan. Jos ne olisivat ihmisten rakentamia ne olisivat ilman muuta taidetta. Omien taiteellisten rakennelmien puolustamiseksi linnut toimivat melko hölmösti altistaen itsensä saalistajille. Miten tässä toimii darwinistinen evoluutio?
Kauneuden ja harmonian etsintä ei rajoitu pelkastään näköön vaan myös ääniin. Ryhävalaskoiraat laulavat kuin satakielet, vain vähän hitaammin. Silloin kun ne laulavat ei naaraita ole lähelläkään, siis ei tuhansien kilometrien päässä. Miksi ne laulavat, sitä ei tiedetä, mutta voisikohan se olla samankaltainen asia joka jo tiedetään ja todetaan jo kansanlaulussa: ”Pikkulintu riemuissaan lauleleepi onneaan.”
Onko siis niin että evoluutioon kuuluu korkeammilla eläimillä sellaisia piirteitä kuin taiteellisuus: koetetaan tehdä asioita kauniisti, ei pelkästään suvunjatkamistarkoistuksessa vaan puhtaasta kauneuden kokemuksesta, ilosta ja riemusta, ehkä jonkinlaisista tunteista.
Tähän kirjoitukseen antoivat aiheen omat kokemukset, tieteelliset paperit
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3091979/?report=reader
ja tämän päivän esitelmä Taalintehtaalla festival NorPas -tapahtumassa, jossa David Rothenberg puhui kauneuden evoluutiosta.
http://www.festivalnorpas.org/2015/tapahtumat/tapahtumat/david-rothenberg/
Vaikka taiteellisuus ei vastaa teknisesti puhe- tai kirjoitustaitoa, voisiko muiden olioiden taiteellisuuden ymmärtäminen luoda kanavia lajienväliseen kommunikaatioon?
”Onko evoluutiolla jotain vaikutusta kauneuden tuottamisessa? Mitä kilpailuetua se tuottaa?”
Rupikonnauroksen mielestä tuskin on olemassa kauniimpaa ilmestystä, kuin rupikonnanaaras talvihorroksen päätyttyä. Eri asia on sitten se, välittyykö tuo sama kauneuskokemus muille lajeille?
En oikein jaksa uskoa siihen, että kauneus-käsite olisi luomakunnassa universaali asia, eli että samat tyyliseikat herättäisivät ihastusta läpi eri eläinlajien. Ihminen on ehkä poikkeus siinä mielessä, että hän kykenee käsittelemään aivoillaan abstrakteja asioita, näkemään ”kauneutta” ympäröivässä luonnossa (kuten Petri blogissaan hyvin kuvasi), ja jopa luomaan sitä itsekin musiikin, kuvaamataiteen, ym. välityksellä.
Ainoa mielekäs kilpailuetu, jonka kauneuden evoluutio mille tahansa lajille voi antaa, liittyy suvun jatkamiseen ja hengissä pysymiseen. Sattuman oikusta monet näistä tuotoksista ovat myös ihmissilmälle kauniita (fasaani, riikinkukko ym.) Lisäksi on muistettava se tosiasia, että evoluutio on tuottanut lukuisalle joukolle eläinkuntaa sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat ”kauniita”, mutta jotka eivät anna kantajalleen mitään erityistä etua; ne vain ovat sattumalta olemassa.
PS: Kirjoitin Petrin blogista, piti tietenkin olla Marko! Sorry.
Lujuusopin opettaja painotti, että tarkoituksenmukainen rakenne on kaunis. Olen huomannut sen pitävän paikkansa. Yli tai alimitoitus pistää silmään. Jos vasaran varresta tekee liian paksun, siinnä silmä sairastaa.
Eli kauneudella on luonnonlaeista johtuva perusta. Ei se ole sattumaa.
Jos eläisimme planeetalla, jossa painovoima olisi kaksinkertainen maahan verrattuna, eläinten rakenteet, mittasuhteet ja kauneusarvot olisivat erilaiset. Luultavasti myös äänimaailma.