Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

nosto

Hyvää uutta (Marsin) vuotta!

Hyvää uutta (Marsin) vuotta!

Eeva-Kaisa Ahlamo   Marsissa vaihtui jälleen vuosi (eli sen pohjoisella pallonpuoliskolla oli kevätpäiväntasaus) 12.11.2024. Tein viime Marsin vuodelle seinäkalenterin, josta oli artikkeli Zeniitti 5/2022:ssa. Kalenterissa oli tuolloin melkoinen työ, joten tänä kesänä vielä emmin, jaksanko alkaa tehdä sille “jatko-osaa”, eli…
Komeetta Atlas, pitkähäntäinen iltataivaan kaunistus

Komeetta Atlas, pitkähäntäinen iltataivaan kaunistus

Matti Helin Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan-ATLAS) eli tuttavallisesti Atlas-komeetta on nyt matkalla kohti tähtienvälistä avaruutta. Se teki lähiohituksen Auringon kanssa syyskuun lopulla. Monet odottivat näkevänsä komeetan kohta perihelin jälkeen, mutta parhaiten pyrstötähti oli havaittavissa lokakuun puolenvälin aikoihin. Komeetta oli kaunis,…
Turun huipulla, Vartiovuoren tähtitorni

Turun huipulla, Vartiovuoren tähtitorni

Matti Helin Turku on tunnettu monesta nähtävyydestä. Turun linna, tuomiokirkko, Luostarinmäki ja monen monet muut. Turun paraatipaikalla, Vartiovuorella,  kuitenkin näkyy eräs erityinen,  valkoinen kivirakennus. Tarkkasilmäinen näkee sen huipulla sinertävän pallon, jossa on kullanvärisiä tähtiä. Kyseinen rakennus on Vartiovuoren tähtitorni. Tähtitornia…
Kuu paljain silmin, osa 3 – hahmoja ja yksityiskohtia

Kuu paljain silmin, osa 3 – hahmoja ja yksityiskohtia

Veikko Mäkelä ja Paula-Christiina Wirtanen: Artikkelisarjan kolmannessa osassa käsitellään Kuu-ukon kasvoja ja muita hahmoja, joita eri kulttuureissa Kuun pinnalla on nähty. Lisäksi esitellään yksityiskohtia, joita Kuusta saattaa paljain silmin nähdä, ja joiden avulla voi tutkia omaa näöntarkkuuttaan. Ajalta ennen kaukoputkia…
Syvä taivas -tapaaminen 2024

Syvä taivas -tapaaminen 2024

Toni Veikkolainen Ursan syvään taivaan harrastajat kokoontuivat perinteiseen tapaamiseensa jo 33. kerran. Tällä kertaa tapahtuma oli Tähtikalliolla intiaanikesän lämpimissä tunnelmissa 6.-8.9.2024. Tapahtuman virallisen ohjelman alussa pitkän linjan visuaalihavaitsija Riku Henriksson esitteli kokemuksiaan syvän taivaan kuvaamisesta Dwarf II -älykaukoputkella. Havainnot olivat…
Jupiter-vinkkejä havaintokaudelle 2024–2025

Jupiter-vinkkejä havaintokaudelle 2024–2025

Paula-Christiina Wirtanen: Elämme Jupiterin kannalta mitä parhainta havaintokautta. Planeetta on kivunnut Härän tähdistöön ja on parhaimmillaan yli 50° korkeudella Helsingin horisontista nähtynä. Tässä artikkelissa kerrotaan, mihin tulevana havaintokautena kannattaa kiinnittää huomiota Jupiteria havaittaessa. Jupiterin havaitsemisen kannalta elämme juuri nyt todellista…
Kuu paljain silmin, osa 2 – Kuu vaiheesta toiseen

Kuu paljain silmin, osa 2 – Kuu vaiheesta toiseen

Veikko Mäkelä & Paula-Christiina Wirtanen: Kuu paljain silmin -artikkelisarjan toisessa osassa kerrotaan Kuun vaiheista ja niiden näkymisestä, kapeiden kuunsirppien ja päivätaivaan Kuun havaitsemisesta sekä täysikuille annettuja nimiä. Artikkelissa vastataan myös kysymykseen, onko Kuu todella suurempi sen noustessa horisontista ja voiko…