Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Archimedes, Sateiden meren kylpijä

Archimedes, Sateiden meren kylpijä

Paula-Christiina Wirtanen:

Kraatteri Archimedes Mare Imbriumin itäreunalla on ympäristöineen näkemisen ja havaitsemisen arvoinen kuukohde. Se on helppo löytää ja sitä voi ihailla jo pienellä kaukoputkella. Archimedes on Kuun tunnetuimpia kraattereita. Se sijaitsee myös melko lähellä muutoin vaikeammin havaittavaa Apollo 15:n laskeutumispaikkaa. 

Edellisessä Zeniitin numerossa kerrottiin Apollo 15 -lennosta sekä sen laskeutumisalueen etsimisestä kaukoputkella [1]. Kyseinen lento laskeutui aivan Mare Imbriumin eli Sateiden meren itäreunalla olevan Apenniinien vuoriston juurelle Hadleyn tasangolle.

Kuun Apenniinit erottaa selvästi, mutta laskeutumispaikan vierellä olevan Rima Hadleyn havaitseminen ei olekaan läheskään yhtä yksinkertaista. Onneksi Mare Imbriumin itäreunalla on paljon myös helposti löydettäviä ja kiinnostavia kohteita kaukoputken avulla ihailtavaksi, kuten esimerkiksi kraatteri Archimedes.

Mare Imbriumin ja Archimedeen sijainti Kuussa. Klikkaamalla saat artikkelin kartat ja kuvat näkymään suurempana.

Mare Imbriumin tunnetuin, helpoiten tunnistettava ja suurin varsinainen kraatteri on Lunar 100 -luettelon [2] kohde L27: Archimedes. Periaatteessa myös maren toisella reunalla oleva Sinus Iridum on ”kraatteri”, mutta sillä ei ole valleja vaan se on enemmän laajentuma mare-alueessa eikä sitä lasketa varsinaiseksi kraatteriksi [3]. Kuun nimistössä se onkin luokiteltu lahdeksi. (Sinus Iridumista eli Sateenkaarten lahdesta voit lukea Zeniitistä 1/2021 [4].)

Laavan pohjustama

Archimedeen ympäristö on selvästi vaaleampaa kuin muu Sateiden meren alue. Tämä johtuu hieman erilaisesta ja pehmeämmästä basaltista. Geologit ovat antaneet alueelle kutsumanimen Apennine Bench Formation [5, 6] ja se koostuu KREEP-kivimateriaalista.

KREEP on erityisesti Kuun länsipuolella esiintyvää basalttia, jonka nimi on akronyymi sen koostumuksesta. Siinä on runsaasti kaliumia (K), harvinaisia maametalleja (Rare-Earth Elements, REE) ja fosforia (P). Se on ympäröivää mare-basalttia vanhempaa. [3, 7]

Archimedes on halkaisijaltaan 81 kilometriä ja syvyydeltään 1,6 kilometriä [8, 9]. Kraatteri on laavapohjainen eikä siitä ole erotettavissa keskusvuorta. Kraatterin pohjan peittyminen laavalla selittää myös pienen syvyyden. 

Kraatteri muistuttaa pikaisella vilkaisulla varsin paljon maren pohjoispuolella olevan kannaksen Platoa. Sekin on reunoiltaan ehjä kraatteri, jonka muinainen keskusvuori on laavan peittämä eikä enää näkyvillä. Archimedeen tapaan myös Platon pohjalla on pikkukraattereita. Suurin ero näiden kahden välillä onkin pohjan materiaalissa: toisin kuin Plato, Archimedes ei ole tummapohjainen. Archimedeen tapauksessa kraatterin pohja on samaa materiaalia kuin itse Sateiden meri ja ikää sillä on 3,3–3,8 miljardia vuotta. [10, 11] 

Alueen piirteiden muodostumisen tapahtumaketju on ollut seuraavanlainen: Imbriumin allas syntyi suuresta impaktista 3,9 miljardia vuotta sitten ja tästä meillä on muistona Apenniinit. Seuraavan puolen miljardin vuoden aikana allas vähitellen täyttyi laavalla ja jossain vaiheessa tänä aikana Archimedeen kraatterin synnyttänyt isku tapahtui. Arvion mukaan Archimedeen syvyys on ollut neljä kilometriä ja keskusvuoren korkeus noin kaksi kilometriä. Maren synnyttänyt laava on kuitenkin ajan kanssa täytti pohjan keskusvuoriaan myöten ja Archimedeen pohja on samalla tasolla muun maren pinnan kanssa. Vain korkeammalla ollut aines, kuten Archimedeen reunavallit, ovat jääneet näkyville. [1, 11] 

Archimedeen amme

Voidaan sanoa, että Archimedes kylpee koko Mare Imbrium ammeenaan! Tämä onkin sopivaa, sillä nimi kraatterille on annettu kreikkalaisen matemaatikon ja tiedemiehen Arkhimedes Syrakusalaisen mukaan.

Kolmesataaluvulla ennen ajanlaskun alkua elänyt Arkhimedes tunnetaan nykyisin matemaattisen fysiikan isänä ja hän teki tunnetuimman keksintönsä ammeessa.

Syrakusan kuninkaalla Hieron II:lla oli nimittäin ongelma. Hän ei ollut lainkaan varma, oliko hänen uusi kruununsa oikeasti varmasti puhdasta kultaa vai ovatko takojat vedättäneet häntä ja sekoittaneet mukaan kenties hopeaa tai jotain muuta vähäarvoisempaa metallia. Vastataotun kruunun sulattaminen tai vahingoittaminen totuuden selvittämiseksi ei tietenkään tullut kyseeseen ja niinpä kuningas luotti Arkhimedeen kykyihin selvittää totuus.

Siinäpä ongelma Arkhimedeellekin. Hän päätti upottautua kylpyyn pohtimaan asiaa. Ammeen veden pinta luonnollisesti nousi Arkhimedeen sinne mennessä, kuten on jokaiselle kylpijälle tapahtunut aiemminkin ja tapahtuu edelleen. Tällä kerralla kuitenkin kylpemiseen liittyi oivallus: hänen kehonsa syrjäyttämän veden tilavuus olisi sama kuin hänen kehonsa tilavuus. Ja tämä tarkoitti ratkaisun keksimistä! Hän hyppäsi innoissaan ammeesta huutaen ”Heureka!” (”Löysin sen!”) ja Arkhimedeen laki [12, 13] oli keksitty. Tarina kertoo, kuinka Arkhimedes innoissaan juoksenteli vielä märkänä ja alastomana pitkin Syrakusan katuja tämän oivaltaessaan.

Arkhimedeen laki liittyy materiaalien painoon, tiheyteen ja tilavuuteen. Yksinkertaistettuna kyse on siitä, että neste kohdistaa kappaleeseen ylöspäin työntävän voiman (nosteen) joka on yhtä suuri kuin kappaleen syrjäyttämän nesteen paino. 

Arkhimedes punnitsi kruunun ensin ilmassa ja sitten upotti sen veteen. Sen jälkeen hän teki saman vastaavan painoiselle kultakappaleelle. Syrjäytetyn veden määrä kertoo tiheyden: mikäli syrjäytetty vesimäärä on sama, kruunukin on puhdasta kultaa.

Vaan näin ei käynyt! Kruunun syrjäyttämä vesimäärä ei täsmännyt. Tämä tarkoitti kruunun sisuksen olevan hopeaa, jonka tiheys on erilainen kuin kullalla. Kiinni jäivät! Petos oli paljastettu kruunua tuhoamatta Arkhimedeen kylpyhetken ansiosta.

Kylpijä kaukoputkessa

Archimedes erottuu Kuun pinnalta helposti jo pienelläkin kaukoputkella.

Tarkempi kartta Archimedeen ympäristöstä.

Valon tullessa viistosti reunavallien epätasainen varjo kraatterin pohjalla erottuu selvästi ja itse reunavallitkin saattavat näkyä vallimaisina ja yksityiskohtaisina. Kraatterin pohjalla voi myös nähdä vaaleampia säteittäisiä alueita, jotka ovat läheisen Autolycuksen sädemateriaalia [8, 14].

Archimedeesta etelään voi ihailla heittelekenttää, joka tunnetaan Archimedeen vuoristona (Montes Archimedes). 

Alueella voidaan nähdä myös rillejä. Rillet, Rimae Archimedes, ovat vuosimiljoonien aikana purkautuneen laavan painon aiheuttamia halkeamia Mare imbriumin pinnassa [14]. Suuremmilla kaukoputkilla hyvissä havainto-oloissa voi Archimedeen pohjalta erottaa myös pikkukraattereita. 

Kraatterin ollessa kaukoputken näkökentässä ei kannata unohtaa mainittujen kohteiden tutkimista. Varsinkin valokuvahavainnoissa näistä saa ikuistettua runsaasti yksityiskohtia. 

Archimedes on mainio havaintokohde piirroshavaintoihin. Itse innostuin ihailemaan aluetta 21.3.2021 vielä varsin kylmässä maaliskuisessa illassa. Puolitoista tuntia kului kuitenkin Kuun parissa muutoin varsin mukavasti. Havaintokertomuksessani totean:

”Archimedeen alue oli yksi hienoimpia näkemiäni reunavallien heittäessä suhteellisen pitkät varjot muuten laakealle pohjalle (en nähnyt pohjakraattereita). Mons Piton heitti pitkää varjoa, samoin havaintopiirrokseen mukaan päässeet Aristillus ja Autolycos näkyivät erinomaisesti, edellä mainitusta oli näkyvillä keskusvuori. <…> Havainto on tehty 150-kertaisella suurennuksella, käytin myös 250-kertaista, mutta siitä ei väreilyssä ja tuulen aiheuttamasta tärinästä putkessa ollut juurikaan hyötyä.”

Kaukoputkena minulla oli käytössä 127 mm:n objektiivilla varustettu Maksutov seeingin ollessa keskinkertainen. Pohjakraattereiden näkemiseen tarvitaan kuitenkin isompi kaukoputki ja paljon paremmat olosuhteet. Kuvassa ilmansuunnat siten, kuin ne kaukoputkessa näkyvät kulmaprismaa käyttämällä (pohjoinen ylhäällä, itä vasemmalla).

Pohjakraattereiden havaitseminen visuaalisesti sitä vastoin onnistui Randolph Jayn kahdeksantuumaisella (203 mm) Dobsonilla tekemässä havainnossa 17.7.2013. Tämä on tehty Suomen aikaa aamulla klo 8.15 Huntingtonissa, New Yorkin osavaltiossa Amerikan mantereella. Seeing oli havaintohetkellä erittäin hyvä. 

Randolph Jay teki piirroksen mustalle Argatain-paperille Conte-pastellikyniä käyttäen. Archimedeen vieressä oleva pienempi kraatteri on yksi Archimedeen satelliittikraattereista. Se nimettiin Bancroftiksi vuonna 1976 ja sitä vanhemmissa kuukartoissa kohde esiintyy nimellä Archimedes A. [15] 

Kolmantena piirroshavaintoesimerkkinä saamme ihailla vielä Jef de Witin piirrosjälkeä. Hän on jälleen muistanut meitä havainnollaan Belgiassa 7.2.2014 kello 22.00–23.30 Suomen aikaa. Havaintovälineenä hänellä oli kahdeksan senttimetrin objektiivilla varustettu linssikaukoputki.

Archimedes, Aristillus ja Autolycus 7.2.2014 klo 22.00–23.30. Kuva: Jef de Wit.

De Witin havainnon ajankohtana kraatterin pohja on ollut enimmäkseen varjossa Archimedeen vuoriston ollessa vielä osittain terminaattorin pimeällä puolella. Myös Rimae Archimedes on erottunut Kuun pinnalta. Hän on lisännyt havaintoonsa myös Luna 2 -luotaimen laskeutumispaikan.

Luna 2 oli ensimmäinen onnistuneesti Kuuhun lähetetty luotain. Neuvostoliittolaislaitteessa ei ollut jarruraketteja ja se iskeytyi Kuun pintaan 13. syyskuuta 1959. Vuonna 1970 laskeutumisalue sai viralliseksi nimekseen Sinus Lunicus (suom. Lunikin lahti) luotaimen kunniaksi. [8]

Archimedes ja digiscoping

Juha Ojanperä valokuvasi aluetta Ulvilan tähtitornilla 16.3.2016 kello 22.21. Hän kertoo:

”Tähtinäytöksen jälkeen jäin vielä testaamaan uusia Hyperion-okulaarejani. Yhtenä testikohteena katsoin Kuuta, jonka vaihe havaintohetkellä oli noin 62 %. Kuuta tarkkaillessani huomasin Mare Imbriumin paikkeilla terminaattorin kohdalla hieman yön puolella kaksi huomattavan kirkasta valoisaa läiskää. Mieleeni tuli heti LTP-ilmiöiden mahdollisuus, joten dokumentoidakseni tapahtuman otin Kuun Mare Imbriumin seudusta kuvia Sony-älypuhelimeni kameralla suoraan okulaarin läpi “digiscoping”-menetelmällä. 

Kuitenkin kyse lienee siitä, että Aurinko paistaa Mare Imbriumin pohjalla olevien eräiden vuorten huippuihin ja ne vaikuttavat poikkeuksellisen kirkkailta kontrastin vuoksi. Varjosta esiin pilkistäviä, Auringon valaisemia vuorenhuippuja vertaa automaattisesti pikimustaan Kuun yöhön terminaattorin puolella, minkä vuoksi vuorenhuiput näyttävät niin kirkkailta.

Tähtitieteen harrastajan käsikirja 4:n kuukartan mukaan toinen valaistuneista vuorista olisi tulkintani mukaan Pico, toiselle ei em. kirjan kartassa ole annettu nimeä.”

LTP-ilmiöt [16, 17] ovat harvinaisia ja kuka tahansa kuuhavaitsija innostuu mahdollisuudesta nähdä sellainen aivan omin silmin. Ojanperän selitys varjossa olevista kirkkaista vuorenhuipuista oli tällä kertaa kuitenkin oikea. Kuun terminaattorilla korkeammat kohdat hehkuvat toisinaan muutoin pimeältä alueelta ja näkymä on hienosti vangittu valokuvaan.

Vuoren nimi oli tunnistettu kartasta oikein: kyseessä on Pico. Toinen näkyvä vuorenhuippu onkin virallisesti nimetön, vaikka joissain kuukartoissa se esiintyy nimellä Pico beeta [18].

Archimedeen ympäristöä 16.3.2016 klo 22.21. Celestron C11 (280/2750), okulaari Baader Hyperion 17 mm (161x), Sony Xperia Z1 Compact -puhelimen kamera. Kuva: Juha Ojanperä.

Mobiililaitteella okulaarin lävitse otetut kuvat luonnollisesti häviävät tarkkuudeltaan aivan huippulaitteistolla otettuihin kuviin verrattuna, mutta tämänkin kiinnostavan hetken sai kuitenkin menetelmällä tallennettua. Pinoamalla saattaa tälläkin menetelmällä kuitenkin saada aikaiseksi parempaa jälkeä.

Samaisella tähtitornilla Jarkko Suominen kuvasi Kuuta 4.4.2017. Celestron 11 -kaukoputken perässä oli iPhone, jolla otettu video pinottiin AutoStackert!3:lla ja jälkikäsiteltiin RegiStaxilla. Lopputuloksena on varsin kaunis kuva, jossa myös marea ympäröivät vuoristot ovat päässeet hienosti esille.

Mare Imbriumin itäreunaa 4.4.2017 klo 22. Celestron C11, iPhone 7, kännykkäteline. Kuva: Jarkko Suominen.

Järeämpää kalustoa kylpijän kiusaksi

Lasse Ekblomin 13.2.2019 kello 18.15 tekemässä havainnossa on pääosassa edellisessä numerossa esitellyt Apenniinit, mutta myös Archimedes vuoristoineen erottuu hyvin. Tarkasti katsottaessa tässä kuvassa (kuten seuraavissakin) on nähtävissä myös aivan Apollo 15:n laskeutumisalueella oleva Rima Hadley [1], vaikka seeing kuvaushetkellä ei ollut erityisen hyvä. Kamerana kaukoputken päässä oli mobiililaitteita jo järeämpää kalustoa.

Harry Rabb kuvasi aluetta niin ikään hienoissa valaistusolosuhteissa 1.4.2020. Mosaiikkikuvassa erottuu selkeästi myös Archimedeen kaakkoispuolella oleva pieni ”hevosenkenkä”. Tämä eteläisiä reunavallejaan lukuunottamatta laavoihin vajonnut kraatteri on Spurr.

Spurr on myös Archimedeen satelliittikraattereita, vanhoissa kuukartoissa nimellä Archimedes K. Sen viralliseksi nimeksi tuli Spurr vuonna 1973 ja nimensä kraatterille antoi yhdysvaltalainen geologi Josiah Edward Spurr (1870–1950), joka oli vanhoilla päivillään kiinnostunut myös Kuun geologiasta. Kuussa olevan kraatterinsa lisäksi hänen nimeään kantaa myös spurriittina tunnettu mineraali sekä Mount Spurr -kerrostulivuori Alaskassa.

Vesa Vauhkonen kuvasi tämän vuoden kevätpäiväntasauksen Kuuta Tyyrinmäen observatoriossa Rautalammilla 22.3.2021, noin vuorokausi omaa piirrostani myöhemmin. Archimedeen pohjakraattereita erottaa kuvasta selvästi, myös Spurr on jälleen päässyt mukaan kuvaan. 

Archimedeestä koilliseen olevan Aristilluksen keskusvuoret sekä porrasmaiset reunavallit erottuvat selvästi. Aristilluksen viereltä kannattaa huomata myös haamukraatteri. Haamu näkyy parhaiten valon tullessa viistosta. Virallista nimeä sillä ei ole, mutta sitä kutsutaan yleisesti lempinimellä Aristilluksen haamu [19].

Archimedes 22.3.2021 klo 19.30. Celestron SC 9,25” XLT, kamera ZWO ASI294MC Pro. Ohjelmat: SharpCap, AutoStakkert!3, RegiStax 6 (waveletit), Lightroom, Photoshop. Barlow TS-Optics APO 2,5×. Kuva: Vesa Vauhkonen.

Ari Haaviston kuvasta 5.8.2015 ei sitten yksityiskohdista tulekaan pulaa. Archimedeen pohjakraatterit erottuvat hyvin, samoin vaaleammat Autolycuksesta lähtevät säderaidat. Ja kuin huomaamatta kuvassa komeilee myös Rima Hadley Apenniinien juurella sekä rillejä melkein kuin kiertoradalta nähtynä.

Archimedeen aluetta ja Rima Hadley 5.8.2015 klo 4.15. SW400P flextube synscan goto, ZWO ASI174MM -kamera, Televue 4× powermate, Baader IR-pass, ADC-dispersiokorjain. Pinottu AutoStackert!2:lla, noin 3000 raakakuvasta 23 %. Alkuperäistä kuvaa hieman rajattu. Kuva: Ari Haavisto.

Aristillus ja Autolycus: kylpijän kaverit

Archimedeen lisäksi pienelläkin kaukoputkella kannattaa ihailla lähistöllä olevaa parivaljakkoa Aristillus ja Autolycus. Nämä kraatterit ovat huomattavasti Archimedestä nuorempia ja siksi varsin selväpiirteisiä ja niiden ympärillä voi nähdä varsinkin täydenkuun aikaan sädejärjestelmän. Nämä kraatterit ovat ns. erastotenisen ajan loppupuolelta, ollen kuitenkin Copernicus-kraatteria vanhempia. [20, 21] 

Aristilluksen iäksi on arvioitu 1,1 miljardia vuotta. Läpimittaa kraatterilla on 55 km ja syvyyttä 3,3 km. Sen pohjalta erottaa moniosaisen ja varsin massiivisen keskusvuoren. [19, 22]

Kaksikon pienempi kraatteri tunnetaan nimellä Autolycus. Vaikka Kreikan mytologia tuntee Hermeksen ja Khionen pojan Autolykoksen, kraatterille annetun nimen nimen taustalla on Autolycos Pitanelainen. Hän oli Aristillukselle nimensä antaneen Aristilloksen ohella kreikkalainen ennen Arkhimedesta elänyt tähtitieteilijä. [8]

Autolycus ei tarjoa yhtä paljon yksityiskohtia, kuin Aristillus. Sillä ei ole keskusvuorta, mutta porrasmaiset reunavallit erottuvat parhaimmillaan hyvin selvästi. Reunavallissa on satelliittikraatteri Autolycus A, jota voi käyttää erotuskyvyn testaamiseen. Sen läpimitta on kuitenkin vain nelisen kilometriä ja hyvälläkin seeingillä sen erottamiseen tarvitaan melko suuri kaukoputki.

Läpimitaltaan Autolycus on 39 kilometriä ja syvyydeltään samaa luokkaa Aristilluksen kanssa. Iältään se on kuitenkin noin 800 miljoonaa vuotta Aristillusta vanhempi. Kuun ajanlaskussa ”nuori kraatteri” tarkoittaa sekin muinaista, vanhempien kraattereiden ollessa sitten todella muinaisia. Archimedes (yli kolme miljardia vuotta), Autolycus (kaksi miljardia vuotta) ja Aristillus (reilu vuosimiljardi) -kolmikkoa katsellessa voi ihailla yhdellä kertaa yli kahden vuosimiljardin historiaa.

Lopuksi

Archimedeen alue tarjoaa paljon havaittavaa ja tavallisella harrastajakaukoputkellakin näkee paljon yksityiskohtia. Paitsi itse Archimedekseen, kannattaa kiinnittää huomiota myös ympäristöön. Montes Archimedes erottuu selvästi, mutta entä rillet? Onnistutko näkemään niitä visuaalisesti? Entä pohjan laavoista pilkistelevä Spurr? Tai yllättävätkö Aristillus ja Autolycus sinut yksityiskohdillaan?

Toivotan kiinnostavia havaintohetkiä kiertolaisemme parissa. Uudet havainnot ovat myös tervetulleita Taivaanvahtiin muidenkin iloksi entisten jatkeeksi.

Archimedeen alueen tarkempi kartta Lunar Chart Series (LAC) -kartastosta. Kuva: ACIC / USAF.

Kiitokset

Kiitokset Jari Kuulalle kommenteista, Teemu Öhmanille faktojen tarkistuksesta sekä Veikko Mäkelälle aineiston oikoluvusta. Kiitos myös kaikille havaitsijoille, joiden havaintoja sain käyttää tässä artikkelissa.

Special thanks to Randolph Jay and Jef de Wit about their brilliant drawings. Both observations are earlier released in Cloudy Nights astronomical community.

Taulukko

L   kohde         lat(°)  long(°) läpimitta (km)

27  Archimedes    29,7N    4,0W      83

Kekseliäs kylpijä

Arkhimedes Syrakusalainen (287 –212 eKr.) on tunnetuimpia antiikin ajan tiedemiehiä, joka työskenteli matematiikan, fysiikan, tähtitieteen ja keksintöjen parissa.

Suurimman osan elämästään Arkhimedes vietti synnyinkaupungissaan Syrakusassa, joka sijaitsee nykyisin Italialle kuuluvassa Sisiliassa, mutta se oli aikoinaan kreikkalainen siirtokunta, jonka korinttilaiset perustivat. Arkhimedes opiskeli Aleksandriassa ja piti aktiivisesti yhteyttä Kreikan oppineisiin omana aikanaan.

Historiankirjoissa hänen kerrotaan eläneen 75-vuotiaaksi ja kuolleen vuonna 212 eKr. Tästä hänen syntymävuodekseen on arvioitu vuosi 287 eKr. Hänen kirjoituksensa ja työnsä mm. geometrisen sarjan käyttämisestä sekä piin likiarvon tarkentamisessa tunnetaan kuitenkin elämää paremmin.

Syrakusan kuningas Hieron II oli Arkhimedeen suojelija, ja Arkhimedes ilmeisesti oli tärkeässä roolissa hovin elämässä asiantuntijana. Arkhimedeen lausahdus ”Heureka!” on jäänyt elämään nykyaikaan saakka. Tämän hän lausui keksiessään Arkhimedeen lain ratkaistakseen kuninkaan kruunun aitoutta. Hänellä on ollut myös osansa Syrakusan puolustuksessa roomalaisilta valloittajilta: tunnettu legenda kertoo hänen keksineen kuolemansäteen, jolla saattoi sytyttää hyökkääviä aluksia tuleen pitkän matkan päästä.

Giulino Parigin näkemys Arkhimedeen peilistä vuodelta 1600. Seinämaalaus Firenzessä sijaitsevassa Uffizin palatsissa. (Wikimedia Commons)

”Kuolemansäde” koostui koverista polttopeileistä, joilla voitiin heijastaa Auringon säteilyä laivoihin ja sytyttää ne tuleen. Legenda on jäänyt elämään, mutta on epäselvää, kuinka keksintö on toiminut. Televisiosta tutut Myytinmurtajat ovat yrittäneet toistaa kuolemansäteen toimintaa useamman kerran antiikin ajan materiaaleista tehdyillä peileillä ja puisilla laivoilla, mutta huonolla menestyksellä. Kuitenkin Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) ryhmä onnistui vuonna 2005 omassa kokeessaan sytyttämään puisen aluksen tuleen Arkhimedeen tekniikalla. Aluksen sytyttäminen peileillä vei kuitenkin kymmenen minuuttia ja tämän ajan laivan tulisi olla paikoillaan. Selvää on, että ainakin sokaiseva häikäisy peileistä on lähtenyt ja siten häirinnyt vihollisten puuhasteluja.

Peilien lisäksi roomalaiset pelkäsivät myös Arkhimedeen kyntenä tunnettua puolustuslaitetta. Tässä oli kyseessä eräänlainen suuri tarttumakoura, jota käytettiin lähestyvän laivan upottamiseen. Lopullista varmuutta tämänkään aseen toiminnasta ei ole olemassa, mutta roomalaisilta kesti kuitenkin peräti kaksi vuotta onnistua maihinnousussa Syrakusaan.

Varmasti olemassa olleista ja toimivista keksinnöistä tunnetuin lienee Arkhimedeen ruuvi. Kyseessä on ruuvikierre, joka alun perin suunniteltiin laivojen pilssiveden poistamiseen, mutta jonka periaate on edelleen käytössä esimerkiksi porauskalustoissa, vesivoimaloissa ja leikkuupuimureissa. Cicero myös kertoo Arkhimedeen rakentaneen laitteen, jonka avulla saattoi laskea Auringon, Kuun ja silloin tunnetun viiden planeetan liikkeitä.

Arkhimedeen ruuvi. (Wikimedia Commons)

Älä sotke minun ympyröitäni

Vuonna 212 eKr. roomalaiset onnistuivat vihdoin valloittamaan Syrakusan. Kenraalina toiminut Marcus Claudius Marcellus oli kuullut nerokkaasta matemaatikosta ja käski sotilaansa hakea hänet luokseen. Arkhimedes oli kuitenkin juuri silloin miettimässä geometrista ongelmaa ja piirtänyt hiekkaan ympyröitä. Sotilaan tullessa Arkhimedes ei ollut kiinnostunut lähtemään työnsä äärestä yhtään minnekään ja käski sotilasta olemaan sotkematta hänen ympyröitään. Nämä jäivätkin hänen viimeisiksi sanoikseen suuttuneen sotilaan tappaessa hänet. Tällä kerralla ongelma jäi ratkaisematta maailman saadessa kuitenkin käyttöönsä uuden lentävän lauseen.

Lisätietoa

Archimedes. Encyclopædia Britannica
Archimedes. Historic Figures, BBC History.
What was Archimedes’ death ray? HowStuffWorks.
MythBusters Episode 157: President’s Challenge. MythBusters Results

Viittaukset ja lähteet

[1] Wirtanen, P.C., 2021. Kaukoputkella Scottin ja Irwinin jalanjäljillä. Zeniitti 3/2021.
[2] Lunar 100 -luettelo. Kuu ja planeetat -harrastusryhmä, Ursa.
[3] Wood, C.A., 2004. Archimedes and his Mountains. LPOD, 31.8.2004.
[4] Wirtanen, P.C., 2021. Sinus Iridum – Sateenkaarten lahti. Zeniitti 1/2021.
[5] Apennine Bench Formation. The Moon-Wiki.
[6] Wood, C.A., 2000. The Apennine Bench. Sky and Telescope 3/2000 (The Free Library).
[7] KREEP. Encyclopædia Britannica.
[8] Garfinkle, R.A., 2020. Luna Cognita. Volume 2, s. 13-44 – 13-47. Springer, New York.
[9] Archimedes. The Moon-Wiki.
[10] Moore, P., 2021. A guide to the Moon’s Archimedes Crater. BBC Sky and Night Magazine 9.8.2021.
[11] Wood, C.A., 2003. The Modern Moon: A Personal View, s. 32-33. Sky Publishing Corporation, Cambridge, MA.
[12] Arkhimedeen laki. Wikipedia.
[13] Noste ja Arkhimedeen laki. Opetus.TV.
[14] Wlasuk, P.T., 2000. Observing the Moon, s. 75. Springer-Werlag, London.
[15] Bancroft. Gazetteer of Planetary Nomenclature.
[16] Kuula, J., 2019. Kuun ohimenevät ilmiöt – tapaus Torricelli B. Zeniitti 1/2019.
[17] Kuun lyhytkestoiset ilmiöt. Wikipedia.
[18] Mons Pico. The Moon-Wiki.
[19] Aristillus. The Moon-Wiki.
[20] Lunar Geologic Timescale. Wikipedia.
[21] Stratigraphy. The Moon-Wiki.
[22] Lawrence, P., 2021. A guide to the Moon’s Aristillus Crater. BBC Sky at Night Magazine 4.8.2021.

Linkit

Taivaanvahti
Avaruus.fi -foorumi > Kuu

Author

Kuu ja planeetat -harrastusryhmä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *