Matti Helin
Valosaaste on harmillinen asia meille tähtitaivaan tarkkailijoille. Kaupunkien, tieverkoston ja esimerkiksi kasvihuoneiden valot loimottavat ympäri vuorokauden ja peittävät tähtitaivaan enemmän tai vähemmän allensa. Yövalokuvissa taivas muuttuu ruman oranssinruskeaksi ja sen hävittäminen lopullisesta kuvasta on aikaavievää puuhaa. Usein jopa mahdotonta.
Valosaaste ei ole kuitenkaan yksinomaan tähtitaivaan tarkkailijoiden päänvaiva. Esimerkiksi on todettu monien hyönteisten kärsivän yötä päivää loistavista valoista. Ne saattavat lennellä kirkkaan valolähteen ympärillä, näännyttäen itsensä. Valo saattaa haitata tiettyjen lajien lisääntymistä ja lisäksi lamppua kiertävä pörriäinen on helppo saalis.
Hyönteiskato on todellinen ongelma. Esimerkiksi vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan saksalaisten luonnonsuojelualueiden lentävien hyönteisten määrä on vähentynyt yli 75 prosenttia viimeisen 25 vuoden aikana. Vähentymisen syyt ovat toki moninaisia. Torjunta-aineet, elinympäristöjen väheneminen ja ilmastonmuutos ovat suurimpia syitä. Valosaaste on kuitenkin yksi merkittävä tekijä, jota ei voi olla sivuuttamatta.
On ympärivuorokautisesta valaistuksesta toki ihmisillekin haittaa. On havaittu, että valosaaste voi teollistuneissa maissa nostaa naisten riskiä sairastua rintasyöpään. Tarpeettoman voimakas yöaikainen valo lamaa elimistön pimeähormonia melatoniinia. Öiseen aikaan erittyvä melatoniini laskee esimerkiksi estrogeenin määrää, jonka liiallinen eritys taasen lisää rintasyövän riskiä.
Eli, valosaasteen vähentäminen on yhteiskunnallisestikin erittäin merkittävää. Meistä jokainen voi osaltaan osallistua tämän saasteen vähentämiseen joko käyttämällä oikein suunnattuja, riittävän himmeitä valoja ja huolehtimalla siitä, että pihavalot ovat päällä vain silloin kun niitä oikeasti tarvitsee. Myös myös meidän kansalaisten kannattaa olla aktiivisia ja kannustaa kuntia sammuttamaan valoja öisin. Energiaa ja sitä kautta rahaa säästyy tärkeämpiin asioihin.
Kansanterveyden, hyönteiskantojen ja kuntien talouden parantamisen ohella tähtiharrastajillekin koittaa valoisammat ajat. Mutta vain kuvainnollisesti.