Matti Helin
Ensimmäisessä osassa käytiin taivaankappaleet auringosta sisäplaneettoihin. Tässä toisessa osassa käydään läpi ulompien planeettojen, eläinratavalon ja syvän taivaan kuvaaminen. Koska ja miten niitä pitäisi kuvata ja millaisia kuvia tavallisella kameralaitteistolla on lupa odottaa?
Mars
Neljäs planeetta auringosta on hyvin näkyvillä noin kahden vuoden välein, jolloin se on oppositiossa. Muulloisin sen tapaa joko aamu- tai iltataivaalta, melko himmeänä, tosin. Tunnusomaisina piirteenä Marsille on sen oranssinpunainen sävy. Useimpien oppositioiden aikaan planeetta on myös kirkkaampi kuin mikään muu taustataivaan tähdistä.
Kuu, Jupiter ja Mars. Mars kirkkaasta Jupiterista hieman alavasemmalle.
Tavallisella kameralaitteistolla Marsista ei yksityiskohtia saa talteen, perihelioppositioiden aikaan kylläkin planeetan kiekon.
Normaalilla kameralaitteistolla kannattaakin pitäytyä kuvaamaan planeettaa maisemassa ja muiden taivaankappaleiden läheisyydessä.
Kuu, Mars ja Venus. Mars lähes suoraan Kuun yläpuolella, suunnilleen yhtä korkealla kuin Venus
Eläinratavalo
Eläinratavalo on hieman kolmion muotoinen valokiila, joka näkyy parhaiten auringonlaskun jälkeen kevättaivaalla ja ennen auringonnousua syksytaivaalla. Eläinratavalo näkyy parhaiten noin tunti-kaksi joko ennen auringonlaskua tai sen jälkeen.
Parhaimmillaan eläinratavalo on kirkkaampi kuin esimerkiksi linnunrata, joten se on melko helppo kuvattava. Kuvaamisessa kannattaa käyttää laajakulmaista optiikkaa, iso-herkkyyttä 3200, f2,8 tai parempaa aukkoa sekä noin 15-30 sekunnin valotusaikaa.
Aikaisemmin ajateltiin, että eläinratavalo koostuisi pölyhiukkasista, jotka ovat joko jäänteitä aurinkokunnan alkuajoilta sekä komeettojen taakseen jättämistä hitusista.
Uusimpien havaintojen ja niiden perusteella tehtyjen laskelmien perusteella syyllinen olisi kuitenkin Mars.
Harvemmin Suomessa kuvatut eläinratavalon ilmenemät ovat Zodiakaalinauha ja vastavalo. Näitä kannattaa kokeilla kuvata erittäin vähävalosaasteisessa paikassa, uudenkuun aikaan. Kohteet ovat tavattoman himmeitä.
Tunnusomainen eläinratavalo hohtaa kiilamaisena valona. Tästä eläinratavalo jatkuu zodiakaalinauhana. Siinä näkyvä kirkastuma on aurinkoa vastapäätä oleva vastavalo, gegenschein
1. Eläinratavalo 2. Vastavalo, 3. Zodiakaalinauha
Jupiter ja Saturnus
Nämä jättiläisplaneetat ovat aina melko kirkkaita, etenkin Jupiter. Ne ovat oppositiossa käytännössä joka vuosi.
Pitkällä teleobjektiivilla voi saada kuvattua Jupiterin kiekon ja sen neljä suurinta kuuta.
Jupiter ja kuut, 600mm, rajattu.
Saturnuksesta taasen voi, pitkäpolttovälisellä optiikalla, saada talteen planeetan renkaat, tosin vaivalloisesti.
Koska ilman kaukoputkea näiden planeettojen yksityiskohdista ei kunnon kuvia saa, kannattaakin kohteita kuvata loivilla teleillä tai laajakulmilla, jolloin saa nättejä planeetta maisemassa -kuvia.
Saturnus ja Mars
Jupiter ja Sarurnus. Saturnuksen renkaat näkyvät melko selvästi.
Uranus ja Neptunus
Nämä ulommat jättiläisplaneetat eivät ole kovinkaan kuvauksellisia.
Uranuksen saattaa hyvissä olosuhteissa nähdä paljaalla silmällä. Neptunus taas on käytännössä vain tähtimäinen, himmeä valopiste, jota ei normaalilla kameralaitteistolla pysty taustataivaan tähdistä erottamaan ilman kunnollista tähtikarttaa.
Uranusta ja Neptunusta kannattaa metsästää silloin, kun ne ovat lähellä Kuuta tai muuta, kirkkaampaa planeettaa. Kuvaamisessa kannattaa käyttää lievää teleoptiikkaa, mahdollisesti pitkääkin, jos on varma suuntauksesta.
Kuu ja siitä vasemmalle himmeä, sinertävä Uranus. 600mm, rajattu.
Komeetat
Komeetat eli pyrstötähdet ovat jokavuotisia vierailijoita. Noin kerran, pari vuodessa saapuu pyrstötähti, joka on riittävän kirkas näkyäkseen paljain silmin. Näitä on helppo kuvata.
Kuvaamiseen kannattaa käyttää valovoimaista, lievää teleä (50-200mm), korkeaa herkkyyttä ja polttovälistä riippuen, 5-30 sekunnin valotusaikaa.
Komeetta Lovejoy. 85mm, f1,8, 4sek, 5 kuvan pino
Komeetta Catalina. 70mm, f2,8
Noin kerran vuiosikymmenessä saapuu näkyville kirkas pyrstötähti, jonka pyrstö saattaa ulottua jopa usean kymmenen asteen etäisyydelle ytimestä. Näitä kannattaa kuvata luonnollisesti laajakulmilla, käyttäen pitkähköjä valotusaikoja, isoja herkkyyksiä ja aukkoja.
Hale-Bopp, 1997. 50mm, f2,0, 20 sekuntia
Syvä avaruus
Syvän avaruuden kohteita ovat kaikki aurinkokuntamme ulkopuolella olevat, eli tähdet, erilaiset sumut, linnunrata ja muut galaksit.
Näiden kuvaamiseen tarvitaan ennen kaikkea valovoimaa ja tukevaa jalustaa.
Syvän taivaan kohteista tavalliselle kameralaitteistolle kiitollisin kohde on Linnunrata. Syksyisin se kohoaa suoraan koko taivaankannen ylitse loistavana valohehkuna, jota kirjovat erilaiset pimeät sumut. Kevätöisin se taas roikkuu kauniina kaarena pohjoisen horisontin yllä.
Linnunrataa kannattaa kuvata laajakulmalla, isolla aukolla, herkkyydellä sekä pitkällä, 20-30 sekunnin valotusajalla.
Kevättalvinen linnunrata makaa pohjoishorisontin yllä
Syksy-yön linnunrata nousee pystysuorassa
Linnunradan lisäksi tavallisella kameralaitteistolla voi kuvata vaikkapa Andromedan galaksin, avonaisia tähtijoukkoja ja muutaman emissiosumun, kuten Orionion M42:n.
600mm, F6,3, iso 6400, 2,5 sek
Näiden kuvaamiseen kannattaa käyttää valovoimaista, noin 200-300mm objektiivia, korkeaa herkkyyttä ja ehdottoman tukevaa jalustaa.
Seulaset ja himmeä heijastussumu. Mars alavasemmalla. 600mm, f6,3, iso 3200, 2sek, 10 kuvan pino
