Paula-Christiina Wirtanen:
Alkuvuoden kasvava Kuu tarjoaa hyvän libraation kurkistamiseen itäreunan taakse. Mitä etäpuolelta ja sen tuntumasta kannattaa silloin kaukoputken avulla tutkia?
Libraatiolla tarkoitetaan Kuun ratanopeuden vaihtelusta sekä kiertoradan kaltevuudesta johtuvaa ilmiötä, jonka ansiosta voimme hieman kurkata Kuun kiekon tuolle puolen, ns. etäpuolelle. Libraatiosta ja sen saloista voi lukea enemmän edellisestä Zeniitin numerosta artikkelista ”Libraatio – Häivähdyksiä Kuun etäpuolelta” [1].
Alkuvuonna 2023 kasvava Kuu kääntää sopivasti itäreunaansa meitä kohti. Tammikuussa itäinen libraatio on suurimmillaan juuri ensimmäisen neljänneksen aikoihin. Paras tilaisuus itäreunan taakse kurkkimiseen on 27. ja 28. tammikuuta, jolloin libraatio on lähes kahdeksan astetta. Tämä on kutakuinkin niin hyvä, kuin se vain voi olla. Myös helmi- ja maaliskuun kasvavalla sirpillä itäinen libraatio on varsin hyvä. Kevättalven taivaalla kasvava Kuu on myös mukavilla havaintokorkeuksilla illan hämärtyessä.
Itäisen libraation suuruuden voi arvioida helpoiten katsomalla Mare Crisiumin etäisyyttä reunasta. Mikäli seon melkein Kuun reunalla, libraatio on suurimmillaan länteen eli itäreunan tutkimisen suhteen aivan väärään suuntaan. Libraation ollessa nollankin tuntumassa reunan takaa kurkistaa selkeä mare-alue, Mare Marginis, ja eteläpuolella pilkistää Mare Smythii (kuva 1).
Kuva 1. Kuun itäreunaa hyvän libraation aikaan. B on kraatteri Hansenin satelliittikraatteri Hansen B. Napsauttamalla saat artikkelin kartat ja kuvat suuremmiksi.
Mare Marginis, eli suomeksi Reunameri, sijaitsee nimensä mukaisesti Kuun näkyvän reunan tuntumassa. Hyvissä libraatio-olosuhteissa sen vastarantakin on näkyvissä. Sijaintinsa takia Mare Marginis näkyy muiden reunakohteiden tapaan Maahan varsin soikeana.
Läpimittaa Mare Marginiksella on 358 kilometriä. Se on pinnaltaan hieman Mare Crisiumia vaaleampi ja Kuun meristä vanhemmasta päästä ajoittuen imbriselle aikakaudelle (3,38–3,88 miljardia vuotta sitten).
Kissanhymyjärvi
Mare Marginiksen vierellä, aivan Kuun meille aina näkyvän alueen reunalla, sijaitsee hieman maremaisia tummia alueita. Ne ovat Hansen B:tä lukuun ottamatta virallisesti nimeämättömiä. Hansen B:n vierellä oleva selkeä kissan hymyä muistuttava alue tunnetaan kuitenkin lempinimellä Irvikissan hymy (Lacus Risus Felis). Nimen alueelle keksi brittiläinen kuututkija Ewen A. Whitaker Liisan seikkailut Ihmemaassa -sadun innoittamana, mutta ainakaan toistaiseksi IAU ei ole virallistanut nimeä [2].
Kummallisia kiehkuroita
Mare Marginiksen näkeminen Kuun reunalta on itsessään melko helppoa, mutta siinä on yksi erittäin haastava yksityiskohta, eli Lunar 100 -luettelon viimeinen kohde L100: Mare Marginiksen kiehkurat.
Kiehkurat (swirl) ovat vaaleita ja kiehkuranmuotoisia alueita Kuun pinnalla. Kraattereita ne eivät ole, ja niiden synty on osittain vielä arvoitus. Kiehkuroille on tarjottu selitykseksi paikallisesti voimakkaampaa magneettikenttää tai sähkövarausta, joka estää aurinkotuulen iskeytymistä Kuun pintaan. Yhdeksi syylliseksi on tarjottu myös komeetan törmäystä. Kiehkurat ovat myös varsin harvinaisia. [3]
Mare Marginiksen kiehkurat eivät välttämättä näy visuaalisesti ollenkaan, mutta valokuvaan ne saattavat tarttua helpommin ja joskus vahingossakin. Näin kävi itselleni, kun olin tutkimassa aluetta varsin kirpeässä talvisessa alkuillassa 10.1.2022.
Itäinen libraatio oli reilut kuusi astetta ja kaukoputkeen katsottaessa Lacus Risus Felis erottui erittäin hyvin, samoin Mare Marginiksesta että Mare Smythiistä erotti selvästi muotoja ja vastarannan, vaikkakaan ei sen kummempia yksityiskohtia. Mare Marginiksen kiehkuroita en nähnyt visuaalisesti kyllä mitenkään, vaikka yrittelinkin niitä etsiskellä. Onneksi myös valokuvasin aluetta, ja kuvasaalista tutkiessa nimittäin huomasin niiden tarttuneen kennolle – ei kovin komeasti ja kauniisti, mutta kuitenkin selvästi vaaleampana alueena.
Antti Taskinen onnistui saamaan kiehkurat kuvaan onnistuneemmin 10.10.2022 huonosta seeingistä huolimatta (kuva 3). Libraatio oli kohtuulliset kolme astetta itään ja viisi pohjoiseen.
Kuva 2. Kuun itäreuna 10.1.2022 klo 16.30–16.45. Piirroksessa nuolella on merkitty Irvikissan hymynä (Lacus Risus Felis) tunnettu yksityiskohta. Valokuvassa nuolella on merkitty Mare Marginiksen juuri ja juuri erottuvat kiehkurat. Sky-Watcher Skymax-127 (M127/1500), okulaari 10 mm. Kuva: Paula Wirtanen.
Kuva 3. Mare Marginis ja Mare Smythii 10.10.2022 klo 0.55–1.10. Mare Marginiksen kiehkurat (L100) on merkitty nuolella, samoin siitä pohjoiseen sijaitseva kraatteri Joliot. Celestron C11, ASI183MM Pro, IR-Pass 685 nm. Kuva: Antti Taskinen.
Mikäli tämän haastavan kohteen näkeminen tai kuvaaminen ei onnistu, Kuun näkyvällä puolella on myös onneksi huomattavasti helpommin havaittavia kiehkuroita, kuten Oceanus Procellarumissa sijaitseva L57: Reiner Gamma.
Amiraali Smythin meri
Mare Marginiksen kurkistaessa kiekon takaa pilkistää reunalta myös toinen vastaavanlainen aivan vieressä: Mare Smythii (Smythin meri). Kuun henkilönimistö elää pääsääntöisesti kraattereissa ja mare-alueiden nimistössä se on harvinaista. Mare Smythii on näitä harvoja poikkeuksia ja nimen takana on brittiläinen amiraali, numismaatikko ja tähtitieteilijä William Henry Smyth. Nimi virallistettiin Kuun pinnalle vuonna 1935.
Maren pinta on nelisen kilometriä keskimääräistä Kuun pintaa alempna.
Maren sijasta Lunar 100 -luetteloon on valittu kohteeksi L73: Smythiin allas. Itse 375 kilometriä läpimitaltaan oleva mare-alue täyttää vain osan useampirenkaisesta ja vaikeammin havaittavasta törmäysaltaasta, jonka läpimitta on 880 kilometriä.
Oman haasteensa tarjoaa myös yksityiskohtien tunnistaminen. Mare Smythiin muodon erottaa melko helposti, mutta sen pinnalla olevien kraatterien erottamiseen vaaditaan erinomaiset olosuhteet.
Jef de Wit Belgiasta teki piirroshavainnon 7.1.2022 klo 18.00–19.00 (Suomen aikaa) ja käyttikin piirtämisen jälkeen paljon aikaa kuukartan äärellä yksityiskohtien tunnistamiseen (kuva 4). Libraatio-olosuhteet olivat erinomaiset (yli seitsemän astetta) ja pilvetkin tulivat kiusaamaan vasta viisi minuuttia havainnon teon jälkeen. Piirros on tehty mustalle pahville pastellikynillä.
Kuva 4. Mare Smythii 7.1.2022 klo 18.00–19.00. Piirros: Jef de Wit.
Antti Taskisen havainnossa 14.11.2021 kello 19.50–20.10 (kuva 5) libraatiota oli myös varsin mainiosti, +6,6°. Kuvan alalaidassa on Mare Crisium ja sen oikealla puolella Mare Undarum (Aaltojen meri) ja Mare Spumans (Vaahtoava meri). Mare Marginis sijaitsee ylhäällä vasemmalla ja Mare Smythii oikealla.
Mare Marginiksen kiehkurat erottuvat kuvassa selvästi, samoin sen pohjoisreunalla oleva kraatteri Goddard aivan kiehkuroiden vierellä. Mare Smythiin eteläreunalta erottuu selkeästi kraatterit Kiess, Kao ja Helmert.
Kuva 5. Mare Marginis ja Mare Smythii 14.11.2021 klo 19.50–20.10. Sky-Watcher Explorer 200 PDS, Tele Vue 2.5x Powermate, Baader 685 nm IR-pass-suodin ja ZWO ASI 290MM. Kuva: Antti Taskinen.
Kiehtovia kraattereita
Mare Marginiksen ja Mare Smythiin välillä huomio kiinnittyy selkeään 144 km kokoiseen Neperiin. Se on saanut nimensä skotlantilaiselta matemaatikolta John Napierilta, joka muistetaan logaritmin ja Neperin luvun keksijänä.
Neper on nektariselta aikakaudelta eli sen ikä on 3,85–3,92 miljardia vuotta. Sillä on leveät ja selvästi erottuvat reunavallit. Kraatterin syvyys on nelisen kilometriä ja sen keskusvuori nousee reilun kahden kilometrin korkeuteen. Kraatterin pohja on varsin tasainen ja tumman laavan peitossa [4].
Kraatteri näkyy usein valossa kylpiessään enemmän tai vähemmän epämääräisenä läikkänä kahden meren välissä, mutta sopivissa olosuhteissa kraatterin ollessa sopivasti varjossa siitäkin erottaa yksityiskohtia. Lasse Ekblom onnistui kuvaamaan kraatterin komean keskusvuorensa kanssa 27.10.2015 kello 23.34, jolloin se oli mainiosti terminaattorilla. Itäistä libraatiota oli tuolloin reilut kaksi astetta. Piirroshavainnon kohteesta (kuva 7) on tehnyt saman vuoden tammikuussa Pekka Rautajoki erinomaisen libraation aikaan.
-
- Kuva 6. Neper 27.10.2015 klo 23.34. CPC1100, ASI224MC, XCel 2x, IR-pass. Kuva: Lasse Ekblom.
-
- Kuva 7. Neper 5.1.2015 klo 23.55. Celestron 11″ SCT, Televue 17 mm Nagler, Orion 2″ polarisaatiosuodin. Piirros: Pekka Rautajoki.
Mare Marginiksesta pohjoissuuntaan löytyy myös hankalasti havaittava kraatteri Joliot (kuva 3, kuva 8), jonka pituusaste on 93,3° itäistä pituutta. Tämä etäpuolen kraatteri on läpimitaltaan 173 km ja on varsin vanha kraatteri prenektariselta aikakaudelta. Kraatterin havaitsemisessa on hyötyä itäisen libraation lisäksi myös pohjoissuunnan libraatiosta.
Kuva 8. Joliot 10.10.2022 klo 0.55–1.10. Kuva: Antti Taskinen.
Nimensä kraatterille on antanut Jean Frédéric Joliot-Curie, joka yhdessä vaimonsa Irènen kanssa palkittiin kemian Nobel-palkinnolla 1935 radioaktiivisten isotooppien syntetisoinnista [5].
Itäisen libraatioalueen kraattereiden tutkijoille on vielä mainittava Lunar 100 -luettelon kohde L87: Humboldt.
Humboldt on varsin näyttävä, 200 kilometriä läpimitaltaan oleva kraatteri Kuun kaakkoisreunalla. Humboldtista voi lukea enemmän Teemu Öhmanin artikkelista ”Huikeat Humboldtit” Zeniitti-lehdestä 3/2016 [6].
Elä aina reunalla
Libraatiokohteiden metsästämisessä ja havaitsemisessa tilaisuuden tullen on oma hohtonsa, ja ne tarjoavat vaihtelua kenties jo useaan kertaan havaittuihin lähipuolen pinnanmuotoihin.
Onnistuneet havainnot kannattaa ilmoittaa myös Taivaanvahtiin muidenkin iloksi ja hyödyksi. Kuuhavainnot jätetään JÄTÄ HAVAINTO > AURINKOKUNTA -valikon alta. Havainnon kohde -valikosta vaihtoehtona on Kuu koko Kuun havainnolle tai Kuun pinnan yksityiskohta yksityiskohtaisimmille havainnoille. Mikäli valokuvassa tai piirroksessa on vain jokin tietty kohde, kannattaa käyttää kohteen nimeä havainnon otsikkona.
Kuusta ja sen havaitsemisesta voi myös keskustella Avaruus.fi-foorumilla.
Toivotan havaintointoa ja kirkkaita kelejä alkuvuodelle! Kuluneen loppuvuoden muistaen selkeä ja kuulas kevättalvi olisi mitä mainiointa vaihtelua.
Kuva 9. Kuun itäisen reunaa-alueen kartta. Normaali Kuun kiekon reuna (pituusaste 90°) on merkitty kuvaan pisteviivalla. Kartta: Veikko Mäkelä / Tähtitieteen harrastajan käsikirja 4, s. 88.
Kiitokset
Kiitos Veikko Mäkelälle artikkelin oikoluvusta, Jari Kuulalle kommenteista sekä kaikille, joiden havaintoja olen saanut käyttää. Kiitos myös Teemu Öhmanille esiteltävien kohteiden ikään ja läpimittoihin liittyvistä tarkistuksista, kommenteista ja lisätiedoista.
Taulukko
L kohde lat (°) long (°) läpimitta (km) L57 Reiner Gamma 7,7N 59,2W 73 L73 Smythiin allas 2,0S 87,0E 880 L87 Humboldt 27,0S 80,9E 199 L100 Mare Marginiksen kiehkurat 18,5N 88,0E - Goddard 14,8N 89,0E 93 Neper 8,5N 84,6E 144 Joliot 25,8N 93,4E 173
Linkkejä
Lunar 100 -luettelo. Kuu ja planeetat -harrastusryhmä, Ursa.
Libraatiokaaviot. Kuu ja planeetat -harrastusryhmä, Ursa.
Moon Phase and Libration, 2023. Dial-A-Moon, Nasa Scientific Visualization Studio.
Taivaanvahti
Avaruus.fi -foorumi > Kuu
Viittaukset
[1] Wirtanen, P.C. & Mäkelä, V., 2022. Libraatio – Häivähdyksiä Kuun etäpuolelta. Zeniitti 4/2022.
[2] Wood, C.A., 2003. The Modern Moon: A Personal View s. 96-97. Sky Publishing Corporation, Cambridge, MA.
[3] Öhman, T., 2022. Kummat kiehkurat ja paluu Kuuhun. Kraatterin reunalta, 1.4.2022. Ursa.
[4] Garfinkle, R.A., 2020. Luna Cognita, osa 1, s. 7-59. Springer, New York.
[5] Garfinkle 2020, s. 7-73 ja 7-74.
[6] Öhman, T., 2016. Huikeat Humboldtit. Zeniitti 3/2016.
