Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Pääkirjoitus – kohti vuotta 2017

Pääkirjoitus – kohti vuotta 2017

Juha Ojanperä:

Vuosi 2017 on saatu käyntiin! Tänä vuonna eräs Suomi-niminen valtio armaan kotiplaneettamme pinnalla täyttää 100 vuotta! Tämä vuosi on siis hyvä paikka juhlistaa niin Suomen kuin suomalaisen tähtiharrastuksenkin 100 vuotista historiaa. Joskin oman yhteisen Ursamme 100 vuotisjuhlat ovatkin vielä neljän vuoden päässä. Uskaltaisin silti väittää, että jonkinlaista tähtiharrastusta on ollut olemassa jo vuonna 1917.

Vuosi 2017 tuo tullessaan taivaan tarkkailijalle Suomessa kaksi pimennystä, joista molemmat ovat kuunpimennyksiä. Näistä ensimmäinen on itseasiassa juuri mennyt, kun tämä Zeniitin numero 1/2017 julkaistaan. No, kyseessä olikin vain vaatimaton puolivarjopimennys, jota ehkä kaikkein innokkaimmat harrastajat vaivautuivat tarkkailemaan. Toinen, joskin hieman vaikeasti havaittava kuunpimennys on luvassa elokuussa. Tämä pimennys on osittainen kuunpimennys, mutta Kuu on tuolloin juuri noussut pimennyksen syvimmän vaiheen juuri loputtua. Lisäksi Aurinko on hädintuskin ehtinyt laskea tässä vaiheessa ja taivas on vielä valoisa. Lisäksi kynnelle kykeneville on luvassa täydellinen auringonpimennys Amerikan mantereella. Tästä mitä todennäköisimmin saamme vielä lukea Zeniitistä myöhemmin tänä vuonna.

Lisäksi alkuvuodesta on peräti kolme kiikarikomeettaa taivaalla. Nämä kaikki ovat havaittavissa maalis-huhtikuun aikana. Näistä komeetoista julkaistiin Veikko Mäkelän kirjoitus Zeniitin numerossa 5/2016.

Ja näiden lisäksi paljon kaikenlaista muutakin on havaittavissa taivaalla vuonna 2017. Eli pitäkäähän silmät ja korvat auki, tarkkailkaa taivasta ja lähettäkää kuvianne ja havaintojanne myös Zeniittiin julkaistavaksi!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *