Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tieteellinen yhteistyö

Fotometriatyöpaja 10.-12.3.2017

Ryhmä järjesti ensimmäisen fotometriatyöpajansa maaliskuussa 2017 Tähtikallion havaintokeskuksessa Orimattilan Artjärvellä.  Havaintotorni/PROAM-verkoston puitteissa fotometriaa on aiemmin opiskeltu Hankasalmella sekä lyhyenä työpajana Vihdin Cygnuksella 2013.

Pajan ohjaajina toimivat ryhmän vastuuaktiiveista Arto Oksanen ja Petri Kehusmaa. Lisäksi Timo Kantola näytti demoja joistain muista kuvaus- ja mittaussoftista.  Paja oli myös mainio paikka vähän mainostaa nyt harrastusryhmänä toimivan yhteisön tavoitteita ja tulevaa toimintaa. 

Ohjelma ja materiaalit

 

Ks. myös

 Youtube-soittolista pajan nauhoitetuista esityksistä
Keskusteluketju pajasta Avaruus-fi-foorumilla