Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

5-2016

Zooniverse-uutisia

Zooniverse-uutisia

Veikko Mäkelä: Zooniverse-alustalle on julkaistu uusia fysiikan ja tähtitieteen projekteja ja yhteen vanhaan on tullut datapäivityksiä. Zooniverse lienee tällä hetkellä kieltämättä yksi voimakkain kehittyvistä tieteen joukkoistamisalustoista. Joulukuun alussa meneillään oli 48 projektia mm. avaruuden, fysiikan, biologian ja luonnontutkimuksen, lääketieteen, historian…
Posidonius, unien ja kirkkauden rajamailla

Posidonius, unien ja kirkkauden rajamailla

Teemu Öhman: Mare Serenitatiksen ja Lacus Somniorumin välillä sijaitseva Posidonius on Kuun helpoimmin tunnistettavia kraattereita ja yksi kuuharrastajien suosikkikohteista. Sen silmiinpistävän ”kaksoisreunan” syntyä ei kuitenkaan täysin ymmärretä. Posidoniuksen pohjalla kiemurtelee myös yksi Kuun eriskummallisimmista laavauomista, sen kaakkoispuolella on Kuun kuuluisin…
Kevään komeetat herättävät odotuksia

Kevään komeetat herättävät odotuksia

Veikko Mäkelä: Kevät 2017 tuo Suomen taivaalle kolme vähintään kiikaritason komeettaa, joista 41P/Tuttle-Giacobini-Kresak voi yltää paljain silminkin näkyväksi. Komeettasyksy 2016 on ollut kaukoputkihavaitsijoiden heiniä. Viime kevättä ilahduttivat sentään kiikarikomeetat C/2013 US10 (Catalina) ja 252P/LINEAR.  Jos hyvin käy, tulevana keväänä saamme…
Raketin polttoainepilvi näkyi yötaivaalla

Raketin polttoainepilvi näkyi yötaivaalla

Leo Wikholm: Amerikkalaisraketin lähtö toi erikoisen ja hyvin harvinaisen valoilmiön Suomen taivaalle marraskuussa. Komeettamainen, utumainen valo kuin pilviharson takaa matkasi hitaasti pohjoista kohden näkyen korkealla taivaalla jopa kymmenkunta minuuttia. Atlas-raketin Centaur-vaihe oli hetkeä aikaisemmin vapauttanut useita satelliitteja ja matkasi kauemmas…