Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Erikoisartikkeli

Mustavalkoiset yöt

Mustavalkoiset yöt

Kari Kalervo: Mustavalkokuvaus edustaa nostalgiaa ja valokuvauksen hienoimpia perinteitä. Se pelkistää ja pysäyttää tunnelmallaan. Samalla mustavalkoisuus on yllättäen myös realistinen ilmaisukeino nimenomaan yöaiheissa. Viime helmikuussa kävin Lohjalla pidetyssä luontokuvaillassa. Tilaisuudessa Heikki Willamo esitteli mustavalkoisia luontokuviaan, eläimiä hämärän rajamailla, metsän valoissa ja varjoissa.…
Suhteellista teoriaa (MUInaisen dementian ehkäisyä)

Suhteellista teoriaa (MUInaisen dementian ehkäisyä)

Irja Mäkitalo: Eläkkeelle jäädessäni lupasin itselleni tehdä asioita, joihin aika ei aiemmin riittänyt. Nyt kaikki aika on minun ja nautin rajoituksetta lukemisesta, talvella. Keväällä villikasvit maadoittavat minut luontoon syksyyn saakka. Himoamistani asioista aloitin tutustumalla aineen ja energian suhteeseen, ettei se…
Andaras Kitti – Tenon tähtitieteilijä

Andaras Kitti – Tenon tähtitieteilijä

Juhani Harjunharja, Ohcejoga Ursa: Andaras Kitin kuolemasta tulee kuluneeksi 90 vuotta viikon 11 torstaina Kerttulin päivänä 17.3. armonvuonna 2016. On alkuun kuitenkin hyvä tutustua hieman Kittien sukuhistoriikkiin, josta alla lainaus. Marja-Riitta Vehviläisen tekemä sukuselvitys löytyy kokonaisuudessaan Andaras Hannunpoika Kitin sukuseuran…
Hämärän peitosta pilkkopimeään

Hämärän peitosta pilkkopimeään

Jari Heikkinen: Talvi, tuo ihana vuodenaika! Vuodenvaihteen molemmin puolin tuntuu koko ajan siltä, että on pimeää ja vieläkin pimeämpää. Talvipäivänseisaus tuo henkistä tukea, kun tietää päivien lyhentymisen päättyvän ja valoisuuden enenevän. Hiljalleen pimeys vaihtuu hämäräksi. Monelle ne ovat yksi ja…
Vuodenkierron seisaukset ja tasaukset

Vuodenkierron seisaukset ja tasaukset

Jari Heikkinen: Suomessa on muun Euroopan tapaan käytössä gregoriaaninen kalenteri, joka määrittää vuoden 365 päivän mittaiseksi. Suunnilleen siinä ajassa maapallo ehtii kiertämään radallaan yhden kerran päätähtemme Auringon ympäri. Maapallon kiertorata ei ole täydellinen ympyrä: se on hieman ellipsin muotoinen, jonka…