Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Author Archives

Leo Wikholm

Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla

Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla

Leo Wikholm Kansainvälinen avaruusasema ISS on taas iltataivaalla. Sen voi havaita horisontissa kirkkaana, liikkuvana valopisteenä paljain silmin. Avaruusaseman ylitys horisontin yli kestää vain muutaman minuutin, joten tarkka näkymisaika on hyvä tietää etukäteen. Oheiset näkymistiedot auttavat löytämään parhaat hetket ISS:n tarkkailuun…
Raketit värittivät syyskuun taivasta

Raketit värittivät syyskuun taivasta

Leo Wikholm Syyskuussa nähtiin eri puolilla Suomea kaksi rakettien laukaisuun liittyvää ilmiötä pitkästä aikaa. Kaksi erilaista ilmiötä ajoittuivat kumpikin verraten lähekkäin. Juuri kun toisen kummastelusta oli päästy, loppukuusta taivaalla odotti hieman erikoisempi valoilmiö. Selkeän sään ansiosta valoilmiöt nähtiin laajoilla alueilla…
Geostationaariset satelliitit kirkastuvat

Geostationaariset satelliitit kirkastuvat

Leo Wikholm Taas on se aika vuodesta, jolloin voi nähdä etäisiä geostationaarisia satelliitteja jopa paljain silmin, ainakin kiikarin avulla! Syys- ja kevätpäiväntasausten aikoihin Maan varjo pimentää geostationaaristen vyöhykkeen satelliitteja taivaalla ja tapahtuman yhteydessä nähdään voimakkaita kirkastumisia Maan varjon rajan tuntumassa.…
Internet-satelliitit valloittavat taivasta

Internet-satelliitit valloittavat taivasta

Leo Wikholm: Internet-palveluiden tarjoaminen Maata kiertävien satelliittien välityksellä kiihtyy. Tässä tunnetuimpana esimerkkinä on ollut amerikkalaisen SpaceX-yhtiön Starlink-satelliittihanke. Hiljalleen mukaan on tulossa muitakin toimijoita ja esimerkiksi Kiina valmistelee jo oman verkoston pystyttämistä. Vuonna 2019 aloitettu Starlink-verkostoon tulee aikanaan kuulumaan jopa 12…
Raketin polttoainepilvi näkyi yötaivaalla

Raketin polttoainepilvi näkyi yötaivaalla

Leo Wikholm: Amerikkalaisraketin lähtö toi erikoisen ja hyvin harvinaisen valoilmiön Suomen taivaalle marraskuussa. Komeettamainen, utumainen valo kuin pilviharson takaa matkasi hitaasti pohjoista kohden näkyen korkealla taivaalla jopa kymmenkunta minuuttia. Atlas-raketin Centaur-vaihe oli hetkeä aikaisemmin vapauttanut useita satelliitteja ja matkasi kauemmas…
Satelliitteja kuvaamassa

Satelliitteja kuvaamassa

Leo Wikholm: Tähtikirkas ilta houkuttelee tarkkailemaan taivasta. Monesti matkassa on kamera, jolla voi ikuistaa revontulia, Linnunrataa tai vaikkapa syvän taivaan kohteita kaukoputken kanssa. Varsin usein kuvaa koristaa tai sotkee satelliitin piirtämä viiru. Useimmiten se on kuin heikko raapaisu, mutta toisinaan…