Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Kohti parempia aikoja

Kohti parempia aikoja

Matti Helin

Useiden vuosien ajan on aurinko pysynyt rauhallisena. Pilkkuminimi koettiin noin vuosi sitten.  Nyt aurinko on herännyt. Taivaan tarkkailijoille tämä on näyttäytynyt monella tavalla. Kun aurinko on pitkään ollut visuaalisesti tylsä, tasainen kiekko, näkyy siinä nyt lähes päivittäin komeita pilkkuryhmiä. Auringon tarkkailijalle tämä on iloinen käänne.

Auringonpilkkuminimin taakse jääminen merkitsee paljon myös muillekin kuin auringon tarkkailijoille. Erityisesti revontulikuvaajat ovat odottaneet minimin päättymistä kärsimättömästi. Aurinko onkin jo pelkästään tämän syksyn aikana lähettänyt useita massapurkauksia, joista osa on osunut Maahan. Nämä purkaukset ovat toistaiseksi olleet melko pieniä, mutta päivä päivältä kunnon x-luokan purkauksen todennäköisyys kasvaa. Nyt kun on vuosien ajan tottunut rauhallisiin kaariin matalalla pohjoishorisontin lähellä, muistaakohan sitä enää ollenkaan, miltä kunnon revontulimyrsky näyttää?

Muillakin tavoin tähtitieteen harrastajalla on nyt hyvää tiedossa. Syksyn pimenevät illat tarkoittavat sesongin alkamista syvän taivaan tarkkailijoille. Planeettahavaitsijatkin saavat iloita, kun esimerkiksi  Jupiter on noussut mukavan korkealle ja jatkaa nousemistaan tulevien vuosien ajan. Eikä sovi unohtaa, että lähes päivittäin saamme uusia kuvia ja tutkimustuloksia naapuristamme Marsista.

Olkaamme siis onnellisia!

…vaikka lämmin kesä onkin takana ja pitkä, kolea, märkä ja kylmä talvi edessä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *