Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Eläinratavalo, vanha uusi tuttavuus

Pirjo Koski, Matti Helin

Eläinratavalo. Joskus tammikuussa ensimmäisiä kertoja näkyvä, helmikuussa jo selvästi taivaalta erottuva ja maaliskuussa länsitaivaalla paikoin huomiota herättävä mystinen kiilamainen valoilmiö on kiehtonut minua siitä saakka, kun luin sen olemassa olosta joskus ilmiökuvaus harrastusta aloittaessani. Olin pitkään muuten siinä luulossa, ettei eläinratavalo näy Suomessa. 

Kuvasin ilmiön tavallaan puolivahingossa ensimmäistä kertaa vuonna 2016. Eläinratavalon bongaaminen on eräänlainen kevään aloitus ja  kuuluu joka vuosi saalistettaviin ilmiöihin.

Tänä vuonna kausi alkoi aikaisessa ja yli odotusten. Kuun vaihe oli suotuisa eikä lumipeitteen puuttumisen ansiosta taivaalla ollut paljoakaan hajavaloa. Ensimmäiset eläinratavalohavainnot kirjattiin Taivaanvahtiin jo 16.1.2020!

Mikä on eläinratavalo? 

Eläinratavalo on nimensä mukaisesti eläinradan tasossa näkyvää valon hehkua. Sen aiheuttajina ovat lukemattomat planeettojen väliset pölyhiukkaset, jotka heijastavat ja sirottavat auringonvaloa, jolloin se erottuu taivaalta kiilamaisen valona.

Aurinko ja eläinradan tasossa oleva pöly vinosti ylhäältä katsottuna (simulaatio)

Eläinratavalo voidaan jakaa kolmeen ilmiöryhmään

  1. Eläinratavalo Kiilamainen valohehku auringonlaskun tai -nousun suunnalla.
  2. Vastavalo (Gegenschein), himmeä valoläikkä, joka näkyy aina vastapäätä aurinkoa. Näkyy Suomessa parhaiten syys-lokakuussa ja helmi-maaliskuussa. Vastavalo näyttäytyy ellipsin muotoisena kajona, jonka pituus on noin 10–15 astetta ja leveys muutamia asteita. Vastavalo syntyy, kun eläinratavalon synnyttävät lukemattomat pienet planeettainväliset pölyhiukkaset heijastavat auringonvaloa takaisin päin
  3. Zodiakaalinauha on hyvin himmeä eläinratavalon jatkos, joka hyvissä olosuhteissa voi näkyä  koko taivaan pituisena valojuovana, jonka keskiössä näkyy vastavalo.

Eläinratavalo, vastavalo ja zodiakaalinauha. Kuva: Matti Helin

 

Aikaisemmin on yleisesti luultu, että eläinvartalo olisi lähinnä eteläisten leveyspiirien juttu ja että se ei näkyisi Suomessa. Näin ei kuitenkaan ole. Tässä artikkelissa käymme lävitse eri asioita, joiden ansiosta tämä planeettojen välinen hehku on helpompi nähdä ja kuvata.

Havaintopaikka ja -aika

Sopivalle havaintopaikalle menemisestä on hyvä alkaa ihan joka ilmiön kohdalla. Eläinratavalon kohdalla paikka saisi olla keväällä auki mielellään länteen ja hajavaloa tai valosaastetta ei saisi juuri olla. Mitä pimeämpää paikassa on, sen parempaa. Vaan onko täällä Lounais-Suomen suunnalla  yhtään riittävän pimeää paikkaa ?

Tässä vaiheessa on hyvä tutkia valosaastekarttoja, joiden avulla pimeiden paikkojen löytyminen helpottuu.

Valokartoista näkee hieman osviittaa oman asuinalueen valotilanteesta.  Vaanin kameroineni eläinratavaloa mielellään Pyhärannan alueilla, joiden valotilanne näkyy kartalla vaaleanvihreästä tummanvihreään. Mitä vihreämpänä tai sinisempänä havaintopaikka näkyy kartalla, sitä parempi.

Havaintopaikka siis kannattaa käydä katsomassa etukäteen pimeällä, mikäli ilmiön mielii myöhemmin kuvata mahdollisimman vähillä harmailla hiuksilla. Tämän ilmiön parissa niitä välillä ilmaantuu…

Ilmakehän läpinäkyvyys saisi mielellään olla hyvä. Pilviä ei saisi olla lainkaan, koska yleensä ohuita ohuinkin alapilviharso tai horisontissa matalalla lilluva sumupilvi riittää kadottamaan eläinratavalon.

Eläinratavalon suunnalla oleva kuunsirppikääni ei ole hyvä asia näkyvyyden kannalta, eli katseluhetki kannattaa ajoittaa siten, että kuuta ei olisi näkyvissä lainkaan tai se olisi visusti horisontin alapuolella. Kuun vaiheet vaikuttavat ilmiön näkyvyyteen suuresti. Parin päivän ikäinen kuunsirppi ei vielä haittaa, ainakaan kuvauksessa, mutta puolikuu hävittää ilmiön jo tehokkaasti.

Kuvauskalusto

Projektissa käytän Irixin 15mm 2.4 laajakulma linssiä sekä Canon EOS 6D: n runkoa.

Omissa kuvauksissani olen huomannut parhaiksi aukkoluvuiksi f:2.4-2.8.  Etenkin tammikuussa ilmiö on yleensä niin himmeä, että valovoima optiikassa on ylivoimaa.

Herkkyys saa olla noin iso 800-3200, objektiivin valovoimasta riippuen, eli vaihtelu on reipasta. Valotusajat saavat olla suunnilleen 15-30 sekuntia. Ohjeet ovat viitteellisiä, joten kannattaa kokeilla, mitkä omasta mielestä parhailta tuntuvat, etenkin suurien herkkyksien sieto on paljolti kamerakohtaista. Muistakaa muuten säätää kameran takanäyttö mahdollisimman himmeälle.

Koska, missä, milloin ja miten?

Keväiseltä taivaalta ilmiötä saa etsiä lännestä tunti tai pari auringonlaskun jälkeen.  Ilmiö näkyy myös syystaivaalla vastaavasti muutama tunti ennen auringonnousua. Syksyisin näkyvä aamupuolen eläinratavalo on peilikuva keväisestä eli tuttu kiilamainen valo löytyykin idästä.

Eläinratavalo ja revontulet syystaivaalla. Matti Helin

Aamu-unisille, kuten allekirjoittanut, syyspuolen ilmiö on siis mallia “säädä herätyskello herättämään likimain infernaaliseen aikaan”.. Syysaamut ovat muuten kuvauksellisesti todella haastavia sumun puolesta, ainakin täällä länsirannikolla. Parasta eläinratavalon havainnointi aikaa on mielestäni ehdottomasti maaliskuu.

Eläinratavaloa taivaalta etsiessä kannattaa ensin kiinnittää kamera jalustalle (se on pakollinen valotusaikojen pituuksien vuoksi) kääntää kamera kohti länttä, säätää asetukset suurinpiirtein kohdalleen, ristiä sormet, muistaa hengittää kuvan oton ajan vaikka miten jänskättäisi ja antaa kameran ottaa kuva. Olen huomannut, että jostain ihmeen syystä eläinratavalon valokiila erottuu yleensä hyvin kameran takanäytöllä olevassa pienemmässä kuvassa.  Kun ilmiö löytyy takanäytöltä, niin sen jälkeen ilmiötä kannattaa etsiä syrjäsilmällä, katsomalla sen “ohi” , jolloin silmä hahmottaa valokiilan ja seuraavalla katselukerralla eläinratavalo myös löytyy helpommin.

Kameran säädöt muuten kannattaa yrittää saada kohdilleen jo maastossa. Miksi, se selviää myöhemmin.  Mikäli eläinratavalon alkukausi meni “sivu suun ja kismittää niin maan vietävästi” niin viimeistään helmikuun lopulla säiden ehkä seljetessä tilanteen saa yleensä paikattua. Tähänkin kauteen kannattaa varautua ajoissa. Olen bongannut eläinratavaloa tammikuun puolesta välistä jopa huhtikuulle. Kun eläinratavalo on länsirannikolla maaliskuussa viimein siirtynyt pimeän, valosaasteettoman meren suunnalle, se näkyy parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kuvankäsittely-todella lyhyt oppimäärä

Tammikuun lopulla tai helmikuun alussa kuvattua eläinratavaloa voi olla hankala erottaa kuvista ja jälkikäsittelyssä saa olla varovainen kuvan valoisuutta tai tummuutta säädettäessä. Lähes kaikki jälkikäteen kuvankäsittelyllä kuvaan tehtävät säädöt voivat liiallisina vaikuttaa  siten, että eläinratavalo häviää kuvasta.

Kuvan käsittelyssä (käytössäni ovat lightroom 4 & 5 ) olen jättänyt etualaa jopa tummaksi, jotta ilmiö hahmottuisi helpommin katsojalle. Eläinratavalon erottuvuutta voi hieman nostaa whites-säädöllä, sekä tasoja ja käyriä säätämällä. Eläinratavalon näkymiseen niin livenä kuin koneen näytöltäkin vaikuttaa siis moni seikka eli kyseessä on tosiaankin haastava ilmiö.

 

Kevättalven 2020 ensimmäiset eläinratavalohavaintoni

 

Päätin ajaa Pyhärantaan ajatuksena ottaa maisematähtikuva. Huomioni kiinnittyi kuvauspaikalla taivaalla möllöttäneeseen punertavaan pilveen, joka pikku hiljaa hehkui ja peitti linnunradan ja aaltoili… hetkinen. Onko tuo punainen llmahehkua?  Ettei joukossa olisi kiilamainen valo?  Tarkastelin tähtiä hetken, jonka jälkeen annoin katseeni hakeutua eläinradan suuntaan ja siitä liukumalla hieman ohi. Jotakin siellä silmän mukaan on. Lähdin hakemalla hakemaan kamerasta säätöjä. Nostin rungosta kontrastia, painoin laukaisijaa ja odotin.

Iso 1600,10s,f2.4 ja siinä se lepäsi! Kauden ensimmäinen eläinratavalo! Jännää oli se, että eläinratavalo tarttui todella hyvin kennolle ilmahehkusta huolimatta! Voisin kuvitella, että se riittäisi pikemminkin hävittämään ilmiön tässä vaiheessa kautta. Kosteutta oli ilmassa ja näkyvyys ei ollut enää paras mahdollinen, silti ilmiö tallentui. Tällä kertaa tilanteessa oli kyllä jotakin poikkeavaa. Ilmeisesti puuttuva lumipeite jätti taustataivaan normaalia tummemmaksi.

 

Muutaman päivän kuluttua päätin kokeilla uudelleen. Tällä kertaa hukkavalon haitat tulikin todistettua heti, kun matkaan pääsi.

Myös pilvitutka näytti hieman huolestuttavalta, joten päätin jäädä pyörimään Laitilaan. Ajoin särkijärvelle, jossa eläinratavalo yleensä näkyy.Edellisen kuvaus kerran rohkaisemana olinkin lähes 100% varma, että koppi tulee. Ei tullut. Kevyt ja ohuen ohut alapilvisumuhöttö pilasi kaiken. Kuin pisteenä Iin päälle vastarannan leirikeskuksen valot kytkeytyivät päälle… tämä luonnonilmiö ei kestä niin sanotusti päivänvaloa keinovalosta tai täydenkuun valosta puhumattakaan. Paikkavalintani oli siis täysin metsässä tai tässä tapauksessa väärällä alueella. Laitilan Särkijärvi on valokartoilla vaalean vihreänä, joka ei kuitenkaan ihan vastaa todellisuutta.

Sitten pidettiin taas vesisadetta ja pilviä useampi päivä. Uusi yritys tapahtui 24.1.2020

Illan pilvikartat arpoivat Pyhärantaan ohuita alapilviä, jotenka ei auttanut kuin ajaa katsomaan tilanne. Ilma oli loppujenlopuksi aika suttua, mutta sivusilmällä ilmiö löytyi ja kameran avulla siitä kuvallisen kopin. Se näkyi todella vaihtelevasti, ilman ollessa täynnä jääsumua, joka lopulta tuhosi näkyvyyden alapilvien kanssa.

Eläinratavalo ei ole välttämättä helppo kohde alussa, mutta mahdottoman mukava kuvattava ja sen parissa on mukavaa jatkaa kevään odotusta.

Taivaanvahdin eläinratahavainnot

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *