Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kesätaivaskin on täynnä luonnonilmiöitä

Yöt ovat nyt Suomessa vaaleita, eikä taivaalta voi erottaa kuin kaikkein kirkkaimmat kohteet. Taivaalla riittää kuitenkin hyvin havaittavaa myös kesäaikaan -- satoi tai paistoi. Iltaunisten iloksi suuri osa kesätaivaan annista on näkyvissä jo ennen iltauutisia. Tälle sivulle on kerätty kesän varmimmat taivastärpit. Taivaanilmiöiden havaitsemiseen johdattaa myös Jari Luomasen kirja Ilmakehän ilmiöt.

Halot

Sateenkaaret

Myrskyilmiöt

Valaisevat yöpilvet

Kuu

Halot

Auringon ympärillä saattaa toisinaan näkyä kirkas rengas. Valoisan renkaan ja Auringon välinen alue on selvästi muuta taivasta tummempi. Toisinaan Auringon sivuilla saattaa näkyä kirkkaat läikät tai kaaret, jotka hohtavat sateenkaaren väreissä. Näky voi olla hätkähdyttävä, muttei mitenkään harvinainen.

Halot ovat valoilmiöitä, jotka syntyvät, kun valo taittuu ja heijastuu ilmakehän jääkiteissä. Ne ovat muodoltaan tyypillisesti erilaisia renkaita, kaaria ja pilareita. Ne esiintyvät usein halonäytelminä, jolloin taivaalla on näkyvissä useita eri halomuotoja samaan aikaan. Halojen valonlähteenä on tyypillisimmin Aurinko, mutta toisinaan myös Kuu ja keinovalot saattavat saada aikaan haloilmiöitä.

Kaikkein näyttävimmät halonäytelmät nähdään kevätkuukausina, mutta haloja voi bongailla myös kesäisin. Ne esiintyvät useimmiten 7-12 km korkeudella sijaitsevissa yläpilvissä. Näin korkealla on kylmää myös kesähelteiden aikaan.

Halot ovat taivaan valoilmiöistä kaikkein yleisimpiä, ja niitä havaitaan vuosittain vähintään 150 päivänä tai yönä -- siis useammin kuin sateenkaaria. Halot kuitenkin esiintyvät tyypillisesti korkealla taivaalla ja lähellä kirkasta valonlähdettä, joten niitä ei välttämättä huomaa niin helposti. Hyvä tapa tähyillä haloja on peittää häikäisevä Aurinko kädellä tai siirtyä siten, että se jää vaikkapa liikennemerkin, lyhtypylvään tai talon katon taakse. Aurinkolasit helpottavat himmeiden halojen erottumista Auringon lähellä, mutta Aurinko on syytä silti varjostaa kädellä tai muulla tapaa.

Erilaisia halomuotoja tunnetaan yli 70 ja useimmat niistä ovat hyvin harvinaisia. Kaikkein yleisin halomuoto on 22° rengas. Muita erittäin yleisiä halomuotoja ovat sivuauringot, 22° sivuavat kaaret sekä auringonpilari.

Lue lisää haloilmiöistä

Katso tuoreita halohavaintoja Taivaanvahdissa

Jaa oma halohavaintosi muiden kanssa Taivaanvahdissa

Sateenkaaret

Sateenkaaria näkyy usein kesäiltaisin sattuvien sadekuurojen aikaan kun Aurinko on matalalla. Sateenkaaret syntyvät, kun Auringon valo taittuu ja heijastuu sadepisaroissa. Toisin kuin haloilmiöt, sateenkaari näkyy aina vastakkaiselle puolelle taivasta kuin Aurinko.

Sateenkaari on myös aina havaitsijakohtainen: se näkyy havaitsijasta 42 asteen kulmassa aukeavana kaarena, jonka keskipiste on havaitsijasta katsottuna vastakkaisessa suunnassa kuin Aurinko. Sateenkaari näyttää liikkuvan havaitsijan mukana niin pitkään, kuin Auringon vastakkaisella puolella on vesipisaroita. Sitä ei siis voi lähestyä, ja vieressä sateenkaarta katseleva henkilö näkee aina oman sateenkaarensa -- joskin toki samalla suunnalla.

Vesipisarat toimivat ilmassa prisman lailla. Kun valkea auringonvalo osuu niihin, ne hajottavat sen eri väreihin. Valkoinen valo sisältää itse asiassa kaikkien värien aallonpituuksia, ja eri värien aallonpituudet käyttäytyvät pisaran sisällä eri tavoin. Värit ovat aina järjestyksessä punainen - oranssi  - keltainen - vihreä - sininen - violetti. Punainen valo siis taittuu kaikkein heikoimmin ja sinivioletti kaikkein voimakkaimmin. Sateenkaari on sitä värikkäämpi, mitä suurempia sadepisarat ovat.

Sateenkaaria näkyy aina vähintään yksi, mutta useimmiten taivaalla on samaan aikaan ainakin kaksi sateenkaarta. Näistä niinkutsutussa pääsateenkaaressa uloin (ylin) väri on punainen ja sisin (alin) sinivioletti. Sen sisäpuolella voi näkyä yksi tai useampia himmeitä interferenssikaaria, jotka johtuvat valon aaltoluonteesta.

Pääsateenkaaren ulkopuolella voi näkyä himmeämpi sivusateenkaari (hyvin harvinaisissa tapauksissa sivusateenkaaria voi olla useampia kuin yksi), jossa värit kulkevat eri järjestyksessä kuin pääsateenkaaressa: kaaren sisin väri on punainen ja uloin sinivioletti. Myös sivusateenkaarella saattaa olla interferenssikaaria, mutta ne ovat kaaren ulkopuolella.

Lue lisää sateenkaarista 

Katso tuoreimpia sateenkaarihavaintoja Taivaanvahdissa

Jaa oma sateenkaarihavaintosi muiden kanssa Taivaanvahdissa (havainnon tyypiksi voi valita "sateenkaari" klikkaamalla nappia "Havainnon lisätiedot")

Myrskyilmiöt

Kesäisin ukkostaa. Suomessa ukkoskausi kestää toukokuusta syyskuuhun, minä aikana ukkosia esiintyy jossain päin maata noin 100 päivänä. Ukkoskauden huippu on heinäkuun puolivälissä, ja kostean helteisenä kesäpäivänä ukkonen voi yltyä rajuilmaksi asti. Tyypillisesti ukkoskauden aikana esiintyy 1-3 rajua ukkospäivää, joiden aikana vuorokauden aikana tapahtuu yli 10 000 salamaa.

Kun sääolosuhteet ovat suotuisat, lämmin ja kostea ilma alkaa kohota ylöspäin ja muodostaa kumpupilviä. Jos pilvi saa kasvaa rauhassa, se voi kasvaa dramaattisen korkeaksi kuuro- tai ukkospilveksi. Niille on tunnusomaista alasinmainen muoto. Komeaa katsottavaa ovat myös ukkospilven etuosassa toisinaan saapuvat makkaramaiset, vaaka-akselinsa ympäri rullaavat vyörypilvet, jotka syntyvät ukkospilvestä laskeutuvan, maanpinnalla leviävän kylmän ilmavirtauksen alueen etuosaan.

Paitsi rankkaa vesisadetta, kuuropilvistä voi sataa myös rakeita. Vaikka rakeet ovatkin jäätynyttä vettä, ne ovat nimen omaan lämpimän kauden sääilmiö. Ne vaativat kasvaakseen voimakkaita nousuvirtauksia. Tyypilliset kesärakeet ovat Suomessa kooltaan 5 - 10 mm, mutta voivat kasvaa suuremmiksikin. Yli kaksisenttiset rakeet voivat no naarmuttaa autojen maalipintaa, ja todella suuret (mutta myös harvinaiset) rakeet voivat olla vaaraksi myös ihmisille. Suurimmat suomalaiset rakeet ovat olleet halkaisijaltaan kahdeksansenttisiä. Suurin koskaan havaittu rae satoi maahan Yhdysvalloissa, Etelä-Dakotassa vuonna 2010. Se oli halkaisijaltaan peräti 20-senttinen.

Salamat ovat monelle tutuin myrskyilmiö. Pilvissä tapahtuvat kohoavat ja laskevat virtaukset aiheuttavat sähkövarausten kertymistä pilven eri osiin. Kun pilven eri osien tai pilven ja maan välille syntynyt jännite on kasvanut riittävän suureksi (luokkaa 100 miljoonaa volttia), se purkautuu kapeassa kanavassa salamana. Reilu puolet salamoista pysyttelee pilvien tasalla, loput iskee maahan.

Salaman valo johtuu salamakanavan kuumentuneen ilman hehkusta. Kuuma ilma laajenee äkisti, mikä saa aikaan paineaallon, joka kuullaan äänenä. Lyhyt salama kuullaan pamauksena, pitemmästä salamasta ääni kulkee korviimme jyrinänä. Koska valon nopeus on niin suuri, salama nähdään käytännössä samalla hetkellä kuin se iskee. Ääni puolestaan kulkee hitaammin, noin yhden kilometrin kolmessa sekunnissa. Laskemalla sekunteja välähdyksen jälkeen voikin helposti selvittää salaman etäisyyden.

Katso tuoreimpia myrskyilmiöhavaintoja Taivaanvahdissa

Jaa oma myrskyhavaintosi muiden kanssa Taivaanvahdissa

Lisätietoa ukkosesta ja salamoista (Ilmatieteen laitos)

Salamalta suojautuminen (Ilmatieteen laitos)

Lisätietoa rakeista (Ilmatieteen laitos)

Valaisevat yöpilvet

Kesäöinä taivaalta saattaa löytyä valaisevia yöpilviä. Ne ovat harsomaisia, valkeita tai sinertäviä pilviä, jotka näyttävät hehkuvan omaa valoaan. Todellisuudessa ne kuitenkin heijastavat jo horisontin taa kadonneen Auringon valoa. Siinä missä kaikkein korkeimmalla syntyvät tavanomaiset pilvet pysyttelevät ilmakehän alimmassa kerroksessa (troposfäärissä) alle 18 kilometrissä, valaisevat yöpilvet löytyvät noin 80 kilometrin korkeudesta. Ne muodostuvat lähelle ilmakehän kylmintä kerrosta, mesopaussia.

Valaisevat yöpilvet muodostuvat pienistä jääkiteistä, hienorakenteisen pölyn ympärille jäätyneestä vesihöyrystä. Tämän pölyn alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta se vaikuttaisi mahdollisesti olevan avaruudesta tullutta meteoripölyä.

Valaisevat yöpilvet ovat kesäinen ilmiö, sillä näitä jääkiteitä muodostuu mesopaussin alhaisessa paineessa vain alle -120°C lämpötiloissa. Mesopaussi on hiukan yllättäen kylmimmillään juuri kesäpäivän seisauksen aikoihin.

Auringon on myös oltava 6°-16° horisontin alapuolella, jotta valaisevia yöpilviä voisi näkyä. Tätä ylempänä Aurinko valaisee taivasta liikaa, jotta hentoiset yöpilvet erottuisivat, ja tätä alempana auringonvalo ei enää yletä valaisemaan pilviä. Eteläisimmässä Suomessa valaisevia yöpilviä voi periaatteessa havaita jo maaliskuussa, mutta kunnolla havaintokausi alkaa vasta kesäkuun lopulla. Keski-Suomessa pilviä alkanee näkyä kesä-heinäkuun vaihteessa ja pohjoisessa heinäkuun puolella. Parasta havaintokautta ovat koko maassa heinäkuu, etenkin kuun loppu ja elokuun alku.

Lue lisää valaisevista yöpilvistä

Katso tuoreimpia yöpilvihavaintoja Taivaanvahdissa

Jaa oma yöpilvihavaintosi muiden kanssa Taivaanvahdissa

Kuu

Kuu näkyy kesäisin päiväsaikaan korkealla ja öisin matalalla. Kesäöiden täysikuut nousevat kaakosta, kelluvat matalalla etelässä keskiyön aikaan ja laskevat lounaaseen. Nuoret sirpit puolestaan löytyvät korkealta päivätaivaalta läheltä Aurinkoa. Vuoden 2017 heinäkuun täysikuu nähdään 8./9.7.

Lähellä horisonttia oleva Kuu näyttää usein hämmästyttävän suurelta ja punertavalta. Suuruus on optinen harha, joka johtuu horisontin läheisyydestä: kun vertailukohteita (taloja, puita) on tarjolla lähistöllä, Kuu vaikuttaa suuremmalta kuin korkealla taivaalla ollessaan, jossa sen kokoa ei saa verrattua mihinkään. Valokuvista vertaamalla Kuun todellinen näennäinen läpimitta ei tosiaan riipu siitä, onko Kuu matalalla vai korkealla.

Punertava väri puolestaan aiheutuu siitä, että horisontin suunnalla avaruudesta tuleva valo joutuu kulkemaan paksumman ilmamassan läpi kuin korkeammalla taivaalla. Ilmakehä taivuttaa Kuun väristä pois sen sinertäviä värejä ja jättää punertavat jäljelle. Myös ilman epäpuhtaudet kuten savu ja pöly saavat Kuun punertumaan.

Kesäinen päivätaivaan Kuu herättää joskus hämmennystä. Kuu on taivaan toiseksi kirkkain kohde Auringon jälkeen, ja se on päiväsaikaan yhtä kirkas kuin yötaivaalla näkyessäänkin. Se vain näyttää himmeämmältä, sillä sininen taivas tarjoaa heikomman kontrastin kuin yön pimeys.

Päivätaivas on sininen, sillä ilmakehäämme saapuvan auringonvalon siniset ja ultraviolettiaallonpituudet siroavat sen molekyyleistä ja poikkeavat valonsäteen reitiltä kaikkein eniten (tästä syystä varjossakin voi ruskettua). Taivaan sininen hajavalo peittää näkyvistä himmeämmät tähdet, mutta Kuun kirkkautta se ei saa kätkettyä taakseen.

Katso tuoreimpia kuukuvia Taivaanvahdissa

Jaa oma kuuhavaintosi muiden kanssa Taivaanvahdissa

Taivaanvahti

Taivaanvahdin havainnot