Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Uutiset

Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla

Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla

Leo Wikholm Kansainvälinen avaruusasema ISS on taas iltataivaalla. Sen voi havaita horisontissa kirkkaana, liikkuvana valopisteenä paljain silmin. Avaruusaseman ylitys horisontin yli kestää vain muutaman minuutin, joten tarkka näkymisaika on hyvä tietää etukäteen. Oheiset näkymistiedot auttavat löytämään parhaat hetket ISS:n tarkkailuun…
Syvä taivas -tapaaminen 2025

Syvä taivas -tapaaminen 2025

Juha Ojanperä Ursan syvä taivas -harrastusryhmän perinteinen syvä taivas -tapaaminen vietettiin Tähtikallion havaintokeskuksella Orimattilan Artjärvellä 19.-21.9.2025. Osanotto tapahtumaan oli runsasta, tapahtumaan osallistui kaikkiaan 35 osallistujaa paikanpäällä sekä kourallinen etänä. Tapahtuman aikana päästiin havaitsemaan ensimmäisenä yönä sekä muisteltiin edesmennyttä syvän taivaan…
Kuunpimennys 7.9.2025

Kuunpimennys 7.9.2025

Matti Helin Kuu pimenee täydellisesti 7.9.2025. Pimennys on näkyvissä koko maassa, mutta alkuvaiheiden näkyminen saattaa olla haastavaa, etenkin maan länsiosissa. Kuu nimittäin nousee lähes kokonaan pimentyneenä ja vieläpä vaalealle iltataivaalle. Kuu nousee Suomessa mantereen itäisimmissä osissa noin kello 19.45 ja…
Stella Arcti – ehdotuksia pyydetään

Stella Arcti – ehdotuksia pyydetään

Tervehdys harrastajakollegat! On taas se aika vuodesta, jolloin ryhdytään etsimään Stella Arcti -palkittavia harrastajia. Stella Arcti on perinteinen Ursan jakama palkinto ansioituneille harrastajille. Palkintoja jaetaan 2-3 kpl vuosittain ja jakotilaisuus on tavallisimmin Tähtipäivien yhteydessä. Stella Arcti -palkinnon raamit hahmoteltiin keväällä…
Halohuhtikuu 2025 – Havaitse ja tallenna kevään upeat haloilmiöt!

Halohuhtikuu 2025 – Havaitse ja tallenna kevään upeat haloilmiöt!

Matti Helin Ursan ilmakehän optiset ilmiöt -ryhmä järjestää jälleen perinteisen Halohuhtikuu-havaintotempauksen! Huhtikuu on yksi vuoden otollisimmista kuukausista halojen tarkkailuun, sillä keväinen sää tarjoaa hyvät olosuhteet jääkiteiden muodostumiselle. Laajat, koko taivaan kattavat halonäytelmät ovat mahdollisia, ja erityisesti alkukuusta voi havaita keinovalopilareita…
Osittainen auringonpimennys 29.3.2025

Osittainen auringonpimennys 29.3.2025

Matti Helin   Maaliskuun 29. päivä nähdään Suomessa osittainen auringonpimennys. Usein kuun- tai auringonpimennykset tapahtuvat saman kuukauden aikana, niin myös tällä kertaa. Täydellinen kuunpimennys, jota Suomesta käsin ei voitu havaita, tapahtui 14.3.2025. Miltä tämä osittainen auringonpimennys näyttää ja miten sitä…
Komeetta Atlas C/2024 G3 näkyy kenties jopa päivätaivaalla

Komeetta Atlas C/2024 G3 näkyy kenties jopa päivätaivaalla

Matti Helin   Lokakuussa 2024 taivasta koristi  C/2023 A3 Tsuchinshan-ATLAS -komeetta. Vuosi 2025 alkaa, ainakin nimellisesti, melko tutun oloisissa merkeissä, kun komeetta ATLAS C/2024 G3 saapuu periheliin periheliin  13. tammikuuta 2025. Perihelissään komeetta on vain 0,09 tähtitieteellisen yksikön (AU) päässä…
Halohuhtikuu 2024

Halohuhtikuu 2024

Matti Helin Huhtikuu on taas täällä! Se tarkoittaa kuraisia hiekkateitä, muuttolintuja, alkavaa siitepölykautta, sinivuokkoja… Ja ennen kaikkea haloja. Huhtikuu on valittu halohavaintotempaus-kuukaudeksi, ei ainoastaan sopivan nimen takia, vaan siksi, että huhtikuussa näkyy usein hienoja, jopa koko taivaan laajuisia halonäytelmiä. Huhtikuussa…
Syvä taivas -tapaaminen 2023

Syvä taivas -tapaaminen 2023

Toni Veikkolainen Kesän kääntyminen syksyksi toi jälleen mukanaan Ursan syvä taivas -harrastusryhmän tapaamisen. Tapahtuma kokosi Tähtikalliolle aurinkokunnan ulkopuolisten kohteiden havaitsemisesta kiinnostunutta väkeä peräti 32 hengen verran ja mukana oli pitkästä aikaa myös kansainvälisiä vieraita. Syvä taivas -tapaaminen palasi viime kerran…