Valaisevia yöpilviä havaittiin kesällä 2025 melko runsaasti. Toisaalta, kausi ei ollut mitenkään erityisen hyvä, varsinkaan alkukesän osalta. Heinäkuu tosin paikkasi vaatimatonta alkukautta hyvin ja tarjosi monille harrastajille useita onnistuneita havaintoyöitä.
Ensimmäiset yöpilvet nähtiin kesäkuun alussa. Monena muuna vuonna ensimmäiset havainnot on tehty jo toukokuussa, mutta toisaalta, kovin tavatonta ei yöpilvetön toukokuu ole. Havaitsijoiden mukaan alkukauden odotus tuntui jopa pitkältä, mikä saattoi lisätä innostusta kesäkuun ensimmäisten kirkkaiden näyttäytymisten aikaan.
Kauden viimeiset valaisevat yöpilvet nähtiin melko myöhään, 22. elokuuta. Tämä venytti havaintokauden epätavallisen pitkälle, ja monelle aktiiviharrastajalle kyseinen yö jäi mieleen kauden hienona päätöksenä.
Kesäkuu
Heti kesäkuun alkuun saatiin kovan luokan näytös. Maan eteläosissa yli puolet taivaasta peittyi kirkkaisiin pilviin 3-4.6. välisenä yönä.
Video: Mikko Peussa
Lupaava alku ei kuitenkaan saanut jatkoa. Kesäkuu oli hyvin sateinen, joten mahdollisesti monet yöpilvet jäivät alapilvien taa. Havaintoja Taivaanvahtiin saatiin vain yhdeksältä yöltä. Esimerkkinä vuoden 2022 kesäkuussa yöpilvihavaintoja tehtiin peräti kuutenatoista yönä.
Toisaalta, usein kesäkuu onkin ollut tavallaan lämmittelykuukausi varsinaista sesonkia, heinä- ja elokuuta odotellessa. Kesäkuun säiden epävakaisuus selittää osaltaan heikkoa saldoa, ja monelle harrastajalle jäi tunne, että potentiaalisia yöpilviä jäi näkemättä.
Kesäkuu kuitenkin loppui rytinällä, kuin lohdutuksena vaatimattomasta alkukaudesta. Kuun viimeisenä yönä taivaalle ilmestyi lähes koko taivaan peittäneet, kirkkaat yöpilvet. Moni havaitsija kuvaili näytöstä yhdeksi alkukesän näyttävimmistä.
30.6.2025 yöpilvet. Kuva: Pentti Arpalahti
Heinäkuu
Heinäkuu on ollut perinteisesti paras kuukausi valaisevien yöpilvien havainnointiin. Pilviä esiintyy parhaimmillaan jopa lähes joka yö. Lisäksi taivas alkaa tummenemaan, joten yöpilvien ja taustataivaan välinen kontrasti paranee. Tämä tekee heinäkuusta monelle harrastajalle kauden odotetuimman ajankohdan.
Vuonna 2025 havaittiin yöpilviä heinäkuussa 24 yönä. Mukaan mahtui monia kauniita ja kirkkaita näytöksiä. Yksi niistä oli 9.–10.7.2025, jolloin yöpilvet olivat kauniit, kirkkaat ja selvärajaiset.
Heinäkuun loppua kohti taustataivas tummeni yhä ja yöpilvien suhteellinen kirkkaus nousi. Tästä huolimatta, kovinkaan montaa huomiota herättävää näytöstä ei heinäkuun aikana nähty. Kaikesta huolimatta, kauniita näytöksiä nähtiin monena yönä.
18.7.2025 yönä valaisevat yöpilvet olivat Paraisilla jäädä alapilvien taa, mutta tällä kertaa pilvet sopivat harvinaisen hyvin yhteen.
Elokuu
Elokuussa yöpilvet alkavat painumaan lähemmäs pohjoishorisonttia. Maantieteellisesti parhaat paikat siirtyvät samoin koko ajan pohjoisemmas.
Tyypillistä elokuun yöpilville on sekä melko matala sijainti, että taustataivaan tummuudesta johtuva suuri suhteellinen kirkkaus. Usein elokuussa yöpilvet voivatkin olla todella “valaisevia”.
Vuoden 2025 elokuu alkoi vahvasti. 2.-3.8. välisenä yönä näkyi kirkkaat ja erikoisen muotoiset yöpilvet.
Video: Markku Ruonala, Akaa
Elokuussa yöpilviä nähtiin lähes jokaisena yönä ensimmäisen kahden viikon ajan. Kun kuukausi eteni ja yöt pimenivät, saivat yöpilvet usein seurakseen revontulet. Näin tapahtui esimerkiksi 19.8.
Normaalisti maan eteläosissa yöpilvikausi loppuu suunnilleen perseidiyön paikkeille, eli noin 13.8. Vuosi 2025 oli kuitenkin poikkeus. Esimerkiksi 20.8. yönä monet harrastajat, jotka heräsivät kuvaamaan Kuun, Venuksen ja Jupiterin konjunktiota, pääsivät näkemään erittäin kauniit yöpilvet. Niiden kirkkaus hätyytteli huomiota herättävää.
Viimeinen Taivaanvahtiin tallennettu havainto saapui 22.8., Kannonkoskelta. Siellä Mariitta Kinnunen sai kuvattua matalalla olevat yöpilvet, joiden seurana näkyivät revontulet.
Havaitsijat
Taivaanvahtiin saapui havaintoja 76 nimetyltä havaitsijalta. Lisäksi anonyymejä havaintoja talletettiin 19 kappaletta. Jos tätä verrataan esimerkiksi viime vuoteen, yksilöityjen havaitsijoiden määrä nousi seitsämällä. Vuoteen 2023 verrattuna havaitsijoiden määrä nousi jopa kahdellakymmenellä. Tämä on ilahduttavaa, eli yöpilvet selvästi kiinnostavat monia katiivi- sekä maallikkohavaitsijoita.
| Pentti Arpalahti | 32 |
| Markku Ruonala | 20 |
| Anonyymi | 19 |
| Mikko Peussa | 16 |
| Timo Alanko | 16 |
| Petri Martikainen | 15 |
| Tero Sipinen | 13 |
| Timo Nevala | 13 |
| Kari A. Kuure | 12 |
| Maritta Kinnunen | 12 |
Ensi kesään! Toivotaan, että tuolloin taivasta koristavat useat huomiota herättävät ja koko taivaan laajuiset yöpilvinäytökset!











