Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Katsaus kuuhavaintoihin

Paula-Christiina Wirtanen:

Talvikauden päättyessä on mainio hetki tarkastella tuoreita havaintoja, ennen kaikkea kauden aikana esitellyistä kohteista. Luvassa on kuvia ja kertomuksia monelle hyvin tutuistakin kohteista, sekä katsaus siihen, mikä superkuussa olikaan niin erikoista – vai oliko mikään?  

Muutamassa edellisessä Zeniitin numerossa on esitelty Chuck Woodin Lunar 100 -luetteloa ja sen kohteita. Toivottavasti kirjoitussarjan myötä Kuun pinnanmuodot tulevat tunnetummiksi ja kiertolaistamme tulee katsottua kokonaan uudella tavalla, mahdollisesti tuttujenkin kohteiden tullessa yhä tutummaksi.

Palaamme kuukohteiden esittelyyn jälleen tulevissa numeroissa, mutta nyt talvikauden päätteeksi on hyvä katsoa uusia havaintoja, joita Taivaanvahtiin on ilahduttavasti tullut.

Vanhoja tuttuja kaukoputkessa

Monelle ennestään tutut näyttävät kraatterit ovat havaitsijoiden kestosuosikkeja. Enkä lainkaan ihmettele. Zeniitissä 4/2019 kerrottiin Copernicuksesta (Lunar 100 -luettelossa numerolla L5), Tychosta (L6) ja Claviuksesta (L9).

Copernicusta kohti suuntasi kaukoputkensa Jerry Jantunen 4.1.2020 kello 20.19–20.20 Espoossa. Terminaattori oli melko lailla Copernicuksen kohdalla nousevassa Auringossa ja Kuusta oli valaistuna 64,5 %. Hän kertoo:

”Copernicus-kraatterin pohja oli vielä varjossa, mutta reunat valaistuina. Tässä valaistuksessa näkyivät hyvin myös Copernicuksen synnyttäneessä törmäyksessä avaruuteen lentäneitten ja takaisin Kuun pinnalle tipahtaneitten kivenmurikoitten synnyttämät sekundäärikraatterit. Copernicuksen ja Eratostheneen puolessavälissä pilkottaa Stadius-haamukraatteri, joka on muinoin jäänyt laavan peittoon. 

Puolipilvinen sää, kehnohko seeing ja navakka tuuli olivat riesana.” 

Copernicus ja Eratosthenes

Copernicus ja Eratosthenes 4.1.2020 klo 20.19–20.20. Schmidt-Cassegrain 203/2000 mm, 1,3× Barlow, vaaleankeltainen suodin (#8), QHY5III224. Pinottu 82 sekunnin videosta 10 %. Kuva: Jerry Jantunen. Napsauttamalla saat artikkelin kuvat suuremmiksi.

Aki Laakso Helsingistä kuvasi samaa aluetta 3.2.2020 kello 20.19–20.20. Kuusta oli tuolloin valaistuna reilut 66 % ja Copernicus oli tullut jo esille varjosta. Tämä olikin Akille kiinnostava havaintoilta. Havaintokertomuksessaan hän toteaa: 

”Elämäni ensimmäinen Taivaanvahti-havainto, ja samalla ensimmäinen ottamani ‘oikea’ kuukuva. Suurempi kraatteri on Copernicus, itäkoillisessa pikkuveikkana Eratosthenes. Kuun vaihe 8,9 päivää.

Seeing oli visuaalisesti arvioiden kehnohko, Pickering 3–4/10, joten siihen nähden nykyaikainen signaaliprosessointi pinoamisineen ja dekonvoluutioineen tuotti omasta mielestäni ällistyttävän skarpin lopputuloksen (tuntui melkein huijaukselta, kun lopputulos alkoi syntyä näkyviin…). 2000 ruudun videosta pinottu vain 12 %.”

Kuvien pinoaminen videosta on osoittautunut erinomaiseksi keinoksi terävöittää kuvaa ja saada houkuteltua enemmän yksityiskohtia näkyviin. Ensimmäiseksi oikeaksi kuukuvaksi tämä on erittäin hyvä. Havaintoajankohta on ollut myös erinomainen näille kohteille ja yksityiskohtia valoineen ja varjoineen erottuu hyvin. Tästä voi hienosti tutkia ja tunnistaa useita kohteita alueelta, kuten vanhan haamukraatterin Stadiuksen ja Copernicuksesta pohjoiseen olevan Gay-Lussacin rimoineen.

Tällaista kuumaisemaa kelpaa kyllä ihailla kiireettömästi kaukoputken äärellä.

Copernicus ja Eratosthenes

Copernicus ja Eratosthenes kuvattuna 3.2.2020 klo 20.19–20.20. C9.25XLT (f/10, f=2350 mm), ASI290MM, ZWO R-suodin Ohjelmistot: ASICap, Autostakkert2!, Registax 6, Photoshop. Kuva: Aki Laakso.

Timo Inkinen kuvasi Copernicuksen ja Apenniinien alueen Hyvinkäällä vuorokautta myöhemmin, 4.2.2020 kello 19, Kuun ollessa valaistuna 75 %. Kuvan vasemmassa reunassa on nähtävillä myös kraatteri Hortensius ja tarkasti katsomalla kuvassa erottaa myös Hortensiuksen alueen doomeja (L65).

Copernicuksen alue

Copernicus ja Apenniinit kuvattuna 4.2.2020 klo 19.00. TMB 152/1200 mm, ZWO ASI 183MM Pro, Televue 2× Powermate, Baader Neodymium Moon & Skyglow -suodin. Kuva: Timo Inkinen.

Lasse Ekblom kuvasi Kuun eteläistä aluetta 3.2.2020, saaden hienosti vangittua samaan kuvaan sekä Tychon että Claviuksen. Hieman yli puolen ollut Kuu onkin otollista aikaa näiden katsomiseen, kumpikin kraatteri monen muun tavoin erottuu selkeäpiirteisesti ja kauniina, tarjoten sekä katseltavaa, kuvattavaa että piirrettävää. Muutamaa päivää myöhemmin, 6.2., hän onnistui kuvaamaan Tychon lähes ilman varjoja, kun Kuusta oli valaistuna noin 91 %.

Vanha tuttu Clavius pääsi Lasse Ekblomin kuvaamaksi uudelleen myös 6.3.2020 klo 22.56. Tässä kuvassa ilmansuunnat korjattu.

Clavius ja ympäristöä 6.3.2020 klo 22.56. Kuva: Lasse Ekblom.

Clavius ja ympäristöä 6.3.2020 klo 22.56.
Kuva: Lasse Ekblom.

Aristarchuksen alue

Aristarchuksen alueesta on tullut myös uusia, hienoja havaintoja. Ja mikä ettei, koko alue on kokonaisuutena ainutlaatuinen ja kiinnostava. Se on niitä alueita Kuussa, joita kelpaa katsella aina niiden ollessa näkyvillä. Alue on yksi omia suosikkejani. Siitä kerrotaan enemmän Zeniitissä 5/2019.

Lunar 100 -luettelon kohteista tällä alueella on itse Aristarchus-kraatteri (L11), Vallis Schröteri (L17) sekä Aristarchus Plateau (L22). Alueesta itään päin on haamukraatteri Prinz, jonka vierellä olevat rillet ovat luettelossa (L86). 

Schröterin laakso kuvattuna 8.1.2020 klo 21.39.

Schröterin laakso kuvattuna 8.1.2020 klo 21.39. Kuvassa ilmansuunnat korjattu. Kuva: Lasse Ekblom.

Lasse Ekblom havaitsi aluetta Nousiaisissa 8.1.2020 kuvaten sen klo 21.39. Kuvauslaitteistona oli NexStar8i, ASI224MC sekä infrapunasuodin (685 nm). Kuusta oli valaistuna 95 %.

Toisen tässä julkaistavan havainnon teki Timo Inkinen 6.2.2020 klo 21.40 Hyvinkäällä. Kuva on pinottu videosta. Havaintokertomuksessaan hän kertoo: 

”Tuosta syntyi oheinen versio AutoStakkert!3 ohjelmassa 1.5x drizzlattuna ja Photoshopissa väänneltynä. Kuun kirkkain kraareri Aristarkhus hohtaa kirkkaana tuossa keskellä ja loput alueet jätin tarkoituksella tummemmiksi.

Aristarchuksen alue

Aristarchuksen alue kuvattuna 6.2.2020 klo 21.40. TMB 152/1200 mm APO-linssiputki, Televue 2× Powermate, ZWO ASI183MM Pro ja Baader Moon & Skyglow Neodymium -suodin. Kuva: Timo Inkinen.

Kuusta oli havaintohetkellä valaistuna 91,7 % ja kuvassa erottuukin kauniisti yksityiskohtia ja varjoja, samoin kuin Aristarchuksen ylängön hieman erikoinen muoto. Myös haamukraatteri Prinz rilleineen näkyy erittäin selkeästi.

Plato ja Vallis Alpes

Aki Laakso kuvasi Platoa ja sen pikkukraattereita (L83) 3.2.2020 kello 20.20, samalla havaintoreissulla edellä julkaistun Copernicuksen kanssa. Platon tasaiselta pohjalta erottuu selvästi viisi pienempää läpimitoiltaan 1,9–3,2 km kraatteria, mutta tarkasti katsottaessa löytyy lisäksi vielä neljä pienempää. Platosta itäkaakkoon on Alppien laakso eli Vallis Alpes, jonka keskellä kulkeva rima erottuu kuvassa juuri ja juuri, samoin Platosta lähtevä Rimae Plato. Myös Mons Pico (L23) ja muu osa Teneriffa-vuoristoa (Montes Teneriffe) on hienosti näkyvillä. Kuva kasattu pinoamalla 500 parasta ruutua 2000 ruudun videosta.

Vallis Alpes ja Plato

Vallis Alpes ja Plato pikkukraattereineen 3.2.2020 klo 20.20. C9.25XLT, ASI290MM, ZWO R-suodin, ohjelmistot: ASICap, Autostakkert! 3, Registax 6, Photoshop. Kuva: Aki Laakso.

Lacus Mortis, Aristoteles, Eudoxus ja Hercules

Edellisessä numerossa (Zeniitti 1/2020) kerrottiin Mare Serenitatiksen ympäristössä olevasta järvialueesta, Lacus Mortiksesta (L34). Tätä aluetta kuvasi Lasse Ekblom 1.3.2020 kello 17.10, melko kehnoissa sääoloissa kovassa tuulessa pilvien rakosista kurkkaavasta Kuusta. Kuusta oli tuolloin valaistuna 38 %. Pääkohteina kuvassa on kraatteripari Aristoteles (keskellä ylempi kraatteri) ja Eudoxus (puoliksi varjossa oleva kraatteri melko keskellä kuvaa). Eudoxuksen eteläpuolella on Alexander.

Lacus Mortiksen aluetta

Lacus Mortiksen aluetta (Aristoteles, Eudoxus ja Hercules) kuvattuna 1.3.2020 klo 17.10. NexStar8i, ASI224MC, IR-Pass 685 nm. Kuva: Lasse Ekblom.

Aristoteles-kraatterin vierellä oleva pienempi kraatteri on Mitchell. Aristoteleksen länsipuolella, lähes varjossa oleva rinkula, on Egede. Lacus Mortiksen itäreunalla, aivan kuvassa oikealla näkyvä, kraatteri on Hercules.

Aristoteles on nimistä varmasti useimmille tuttu, kyseessä on kuuluisa kreikkalainen filosofi ja tiedemies ja Aleksanteri Suuren opettaja 400-luvulta eKr. Eudoxus saattaa olla monelle vieraampi tuttavuus, hän oli kuitenkin niin ikään 400-luvulla eKr. elänyt kreikkalainen astronomi, joka mm. laski vuoden pituuden olevan 365,25 vuorokautta. 

Egede on saanut nimensä Hans Poulsen Egeden mukaan. Hän oli norjalainen lähetyssaarnaaja 1700-luvulla ja Grönlannin pääkaupungin Nuukin perustaja. Maria Mitchell taas oli yhdysvaltalainen 1800–luvulla elänyt tähtitieteilijä.

Vuoden suurin Kuu

”Tolkuttoman kokoinen mollukka valtaa taivaan ensi yönä”, kirjoitti Iltalehti 7.4.2020. Näin huhtikuinen täysikuu oli esillä iltapäivälehdistössä tänä vuonna. Tässä uutisoitiin täysikuusta, joka on kulmaläpimitaltaan vuoden suurin. Huhtikuussa täysikuu tapahtui Kuun ollessa lähimmillään Maata. Sille on keksitty kieltämättä mojova ja myyvä nimi: se on superkuu!

Superkuuta ei kovin usein mainita Ursan sivuilla, vuosikirjoissa tai tapahtumauutisissa, koska markkinoivasta nimestään huolimatta kyseessä ei ole mikään harvinainen tai mullistava luonnonilmiö. Termi on itse asiassa lähtöisin astrologian maailmasta. Jos jotain hyötyä tuollaisesta uutisoinnista on, niin ainakin se saa satunnaisetkin taivaankatselijat ihailemaan taivaalla kirkkaana loistavaa, runollista ja tarunhohtoista täyttäkuuta.

Lähellä perigeumia täysikuu on kolmanneksen kirkkaampi ja noin seitsemän prosenttia lähempänä Maata kuin keskimääräinen täysikuu. Tietenkin, mikäli taivaalla olisi yhtä aikaa nähtävillä sekä ”mikrokuu” ja tällainen ”superkuu” rinnakkain, eron voisi nähdä. Yksi tapa havaita Kuun kulmaläpimitan eroja onkin kuvata kiertolaisemme sekä sen ollessa lähimmillään (perigeumissa) että kaukaisimmillaan (apogeumissa). Tätä voi tietenkin tehdä muissakin Kuun vaiheissa.

Pekka Parviainen Turusta koostikin kuvaparin, josta asia selviää hyvin. Vasen puoli kuvasta on otettu huhtikuun täysikuusta ja oikeanpuoleinen pienempi kuu-ukko on kuvattu 13.9.2019.

Kuun kokovertailua pienimmillään ja suurimmillaan.

Kuun kokovertailua pienimmillään ja suurimmillaan. Vasen puoli kuvasta 8.4.2020 ja oikea puoli 13.9.2019.
Kuva: Pekka Parviainen.

Mikä tästä täysikuusta teki tosin erityisen kiinnostavan, oli libraatio. Jari Kuula kirjoittaa kuvansa yhteydessä: ”Viitisen tuntia ’superkuun’ hetkeen! Tosin tälle vanhalle romantikolle Kuu on aina “super”. Jopa tässä kännykkäkuvassa näkyy etelässä terminaattori, johtuen Kuun sijainnista ekliptikan pohjoispuolella (Kuun ja kännykän välissä oli kaukoputki!).”

Kun kuvia katsoo, alareunassa todella on nähtävissä varjostumia, täydestä vaiheesta huolimatta. Tämä johtuu libraatiosta. Vaikka Kuu kääntääkin tunnetusti aina saman puolen meitä kohti, sen asento hieman vaihtelee. Voimme toisinaan nähdä aavistuksen verran maisemia sieltä Kuun kääntöpuolelta – aivan ilman avaruusalusta! Yhteensä Kuun pinnasta voi eri aikoina havaita Maasta käsin 59 %.

Libraatiovertailu Kuusta 8.4.2020 ja 13.12.2017. Kuva: Pekka Parviainen.

Libraatiovertailu Kuusta 8.4.2020 ja 13.12.2017. Kuva: Pekka Parviainen.

Libraation ollessa suurimmillaan on kiehtovaa kurkata sinne näkyvillä olevalle kääntöpuolelle. Toki sieltä näkyviä yksityiskohtia katsellaan varsin viistosti.

Jari Kankaanpää Kauhavalta kuvasi tarkemmin Kuun etelänavan ympäristöä 8.4.2020 kello 23.15 – 9.4.2020 kello 0.45. Havaintokertomuksessaan hän kertoo:

Libraatio salli kurkistaa kuun “pimeälle puolelle” viikolla 15. Kuvan vaakalinjan takana oleva alue ei näy aina Maahan. Valaistusolosuhteet olivat sopivat noiden yön pimeydestä nousevien M4- ja M5-huippujen kuvaamiseen. Huipuilta aukeaisi upea maisema pohjoisen vuoristomaisemaan, jonka horisontissa kelluisi maansirppi. Kuvan keskellä Cabeus-kraaterissa on tähdellä merkitty kohta, josta LCROSS-luotaimen törmääjän nostamasta pölypilvestä varmistui veden läsnäolo Kuun etelänavan syvissä kraattereissa. Tulevia kuutukikohtia suunnitellaan näille seuduille.”

Kuun etelänavan ympäristöä 8.4.2020 klo 23.25 – 9.4.2020 klo 0.45. 12" SCT, 3× Barlow, DMK-31 -kamera, infrapunasuodin. Kuva: Jari Kankaanpää.

Kuun etelänavan ympäristöä 8.4.2020 klo 23.25 – 9.4.2020 klo 0.45. 12″ SCT, 3× Barlow, DMK-31 -kamera, infrapunasuodin.
Kuva: Jari Kankaanpää.

Lopuksi

Kesäaika tuo tänne pohjolaan valoisan taivaan, mutta Kuusta riittää valoa kesänkin vaaleille öille. Täysikuu on matalalla, jolloin se näyttää tavallista suuremmalta aina, etäisyydestään riippumatta. Matalalla oleva, suurelta näyttävä täysikuu on aina hieno osa kesäistä maisemaa.

Kesäkuussa on Etelä-Suomessa luvassa myös puolivarjopimennys. Puolivarjo ei ole läheskään yhtä voimakas, kuin tammikuisessa pimennyksessä (ks. lisää Zeniitti 1/2020) ja Kuu on paljon matalammalla. Syvimmissä vaiheessa Kuun kiekon keskipiste on vain aavistuksen Maan puolivarjon puolella. Tämä tarkoittaa, että Kuun eteläisillä napaseuduilla saattaa himmenemistä olla havaittavissa.

Puolivarjo on syvimmillään Helsingissä kello 22.25, jolloin Kuu on nousemassa kaakon suunnalta. Pimennyksen päättyessäkin Kuun korkeus Helsingin horisontista on viitisen astetta. Etelä-Suomessa tätä ilmiötä on mahdollista kuitenkin havaita ja ainakin valokuvaajilla on hieno tilaisuus kuvata nouseva Kuu puolivarjossa. 

Kiitokset

Kiitos kaikille havaitsijoille sekä havaintojaan käyttöön antaneille sekä Veikko Mäkelälle artikkelin oikoluvusta.

Linkkejä ja lisätietoa

Wood, C.A., 2012. The Lunar 100. Sky & Telescope.
Wirtanen, P.C., 2019. Lunar 100 – kuukohteiden Messierin luettelo. Zeniitti 4/2019.
Wirtanen, P.C., 2019. Lumenvalkeaa ja yönmustaa. Zeniitti 6/2019.
Wirtanen, P.C., 2020. Kaikessa kirkkaudessaan – Mare Serenitatiksen alue. Zeniitti 1/2020.
Kilpamäki, H., 2020. Tolkuttoman kokoinen mollukka valtaa taivaan ensi yönä – meteorologi antaa vinkit superkuun bongaamiseen. Iltalehti 7.4.2020.
Liljeström, A., 2014. Kuka kumman superkuu? Otsikon takana 1.8.2014. Ursa.
Hotakainen, M.,2019. Unohtuiko maaliskuinen superkuu? Tiedetuubi 21.3.2019.
Mäkelä, V., Wirtanen, P.C., 2020. Kuun puolivarjopimennys oli menestys. Zeniitti 1/2020.
Mäkelä, V. et al (toim.), 2019. Tähdet 2020, s.52. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki.

Author

Kuu ja planeetat -harrastusryhmä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *