Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Valtakunnallista tähtiharrastuspäivää pohtimaan

Valtakunnallista tähtiharrastuspäivää pohtimaan

Veikko Mäkelä ja Matti Salo:

Tähtiharrastuspäivä on valtakunnallinen harrastuskauden avaus, jota vietetään vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina. Päivän tarkoituksena on tehdä tunnetuksi erilaisia mahdollisuuksia tähtitieteen harrastamiselle. Kesän jälkeen ihmiset usein pohtivat syksyn aktiviteetteja ja ovat alttiita uusille ideoille. Niinpä elokuun loppu on oikea aika tällaisen tapahtuman järjestämiselle.

Tähtiharrastusyhdistysten kesken on järjestetty jo muutaman vuoden ajan kahta valtakunnallista yleisötapahtumaa: Tähtiharrastuspäivää elokuun lopulla ja Kansainvälistä avaruusviikkoa lokakuun alussa. Näiden lisäksi on keväisin joku paikallisseuroista on järjestänyt Tähtipäivät yhdessä Ursan kanssa.

Tähtiharrastuspäivän idea ja ajankohta

Näistä Tähtiharrastuspäivän on ajateltu toimivan harrastuskauden avauksena. Tähtiharrastajien kannaltahan kausi alkaa useimmille kesän jälkeen ja jatkuu koko pimeän vuodenajan yli.

Päivän ajankohdaksi seuloutui muutamia vuosia sitten elokuun viimeinen viikonloppu. Tarkoituksena on herättää ihmisissä mielenkiintoa tähtitieteen harrastamista kohtaan. Kesän päättyessä, koulujen alkaessa ja ihmisten palautuessa lomilta aletaan usein miettiä syksyn aktiviteettejä ja ollaan alttiimpia uusille virikkeille. Siksi elokuuta on pidettävä täsmälleen oikeana hetkenä tämäntapaisella tapahtumalle. Myöhemmin syksyllä ihmisiä on jo menetetty muille harrastuksille.

Ajankohtaa on kummasteltu siksi, että tuohon aikaan pimeä tulee vielä kovin myöhään ja tähtinäytöksien pitämisessä on haasteensa. Tämä on totta, mutta toisaalta tähtiharrastuksen esittelyn ei tarvitse olla pelkkää tähtien näyttämistä. Markkinointia voi tehdä monin tavoin.  Ja onhan päivätähtemme aina mahdollinen havaintokohde.

Vaikka pääkohteena onkin yleisö ja uudet potentiaaliset harrastajat, toimii Tähtiharrastuspäivä myös yhdistyksen jäsenistön aktivoimisessa tulevaan harrastuskauteen.

Harrastuspäivän sisältöä

Näyttely kirjastolla

Näyttely kirjastolla on mahdollinen ohjelma. Kuva: Matti Salo.

Perinteisesti Tähtiharrastuspäivänä on pidetty avoimien ovien tapahtumia kerhohuoneilla ja tähtitorneilla, järjestetty näytäntöjä ja ripustettu näyttelyitä kirjastoihin ja muihin tiloihin. Nämä ovat hienoja ja perinteikkäitä tapoja ja niitä kannattaa jatkaa. Kannattaa harkita myös jalkautumista kaukoputken kera turuille ja toreille ihmisten pariin.

Jos yhdistykselläsi ei ole jo valmiiksi ideoita päivän varalle tai voimavaranne ovat vähissä, voitte kokeilla esimerkiksi jotain malli-ideoista, joita on tarkoitus työstää kerho- ja yhdistystoimintaryhmässä kevään ja kesän aikana.

Taivaallakin tapahtuu

Aurinkonäytäntö, Altair

Tähtiharrastuspäivänä voi näyttää esimerkiksi Aurinkoa. Kuva: Matti Salo.

Päiväsaikaan Aurinkomme on luottokohde. Tällä hetkellä ei ole vielä odotettavissa, että päivätähtemme olisi ihan pilkuton. Niillä, joilla on käytössä H-alfa-putki, pystyvät aina tarjoamaan kiehtovan katselukohteen.

Mielenkiintoista on, että tänä vuonna Tähtiharrastuspäivän aikaan Venus ja Jupiter ovat aivan lähekkäin parinkymmenen asteen päässä Auringon itäpuolella, siis katselun kannalta turvallisemmalla puolella. Merkurius löytyy muutaman asteen päästä näiden alapuolelta. Goto-putki helpottanee kohteiden löytämistä päivätaivaalta. Katselupaikan voi virittää niin, että joku este peittää Auringon, eikä kukaan tule vahingossa tönäiseensä putkea kohtia kirkasta päivätähteä. Yleisölle voi olla jännittävää nähdä ”tähtiä” päivällä.

Kuu on vähän huonosti näkyvillä yöaikaan.  Se nousee suurimmassa osassa maata vasta puolenyön jälkeen. Mitä pohjoisemmassa ollaan, sitä aiemmin nousu tapahtuu. Toki vähenevää kuunsirppiä voi bongata myös päivällä läntiseltä taivaalta.

Yötaivasta ei planeetat juuri korista. Iltayöstä näkyvillä ovat vain kaukaisimmat planeetat Uranus ja Neptunus. Ne eivät tietenkään näytä kummoisilta näkökentässä, mutta kerrottaessa niiden olevan aurinkokuntamme uloimmat planeetat voi herättää yleisössä hämmästystä.

Harrastuspäivän viestintä

Aiempina vuosina Tähtiharrastuspäivän viestintä on painottunut kertomaan, mitä eri yhdistyksissä tapahtuu. Nyt on tarkoitus herättää yleisön kiinnostus tähtiharrastukseen. Päivän painotus on nimenomaan tähtitieteen harrastamisessa. Tiedepuoli jätetään vähemmälle, koska sille Avaruusviikko on parempi yleisötapahtuma.

Harrastuksen esittelyn ohessa kerrotaan, mitä eri puolilla Suomea tapahtuu ja missä tähtiharrastukseen ja -harrastajiin kyseisenä päivänä voi tutustua.

Muutamat maamme tähtiseuroista ovat järjestäneet vuodesta toiseen toimintaa tähtiharrastuspäivänä, mutta toiset taas eivät ole järjestäneet mitään tai eivät ole ainakaan kertoneet siitä Ursaan.

Tavoitteena olisi saada tiedot järjestettävistä tapahtumista hyvissä ajoin kattavan lehdistötiedotteen laatimiseksi. Tämän työn tekee Ursan tiedottaja. Tiedotteella pyritään myös houkuttelemaan paikallisia tiedotusvälineitä ottamaan yhteyttä harrastajiin tai ainakin kertomaan paikallisesta toiminnasta. Mikäli paikallisradio kiinnostuu ja tulee haastattelemaan, siitä on mahdollisuus saada tehokasta PR:ää.

Harrastajatkin mukaan

Tänä vuonna yritetään saada yhdistysten ohella myös yksittäiset harrastajat mukaan edistämään tähtiharrastuksen esittelyä. Harrastajat voivat kertoa tähtitieteestä naapureille tai tutuilleen tai vaikkapa jakaa harrastuskokemuksia sanoin ja kuvin sosiaalisen median kanavilla. Yleisökin voidaan saada mukaan pyytämällä kertomaan somessa omista tähtitaivaaseen liittyvistä elämyksistään.

Tähtiharrastuspäivän yhteiseksi tunnisteeksi (hashtag) on sovittu: #tähtiharrastuspäivä.

Sosiaalisen median osalta ei kannata rajata mitään kanavaa pois. Keskeisimmät lienevät Facebook, Twitter, Youtube ja Instagram. Lisäksi tiedossa ovat myös Pinterest, Tumblr, Google+ ja Periscope. Toivottavaa on, että tähtiharrastuksen ilosanoma leviäisi mahdollisimman monelle some-kanavalle. Väylästä riippumatta merkataan julkaisut edellä mainitulla yhteisellä tunnisteella.

Toisaalta ihmisiä houkutellaan järjestämään myös itse omaa tähtitieteellistä ohjelmaa: Katselemaan tähtiä naapurien kanssa, rakentelemaan aurinkokelloja ja satelliittien pienoismalleja tai vaikkapa kokoontumaan sukulaisten kanssa katsomaan avaruusaiheisia nettivideoita.

Koska päivä on lyhyt ja ihmiset haluavat nähdä julkaisuja heti aamusta, voivat aktiiviharrastajat tehdä omaa materiaalia pohjaksi hyvissä ajoin ennakkoon. Näin kaikista kanavista löytyisi jotakin, jo ennen kuin tavalliset kansalaiset alkavat tuottaa omaansa tai yhdistysten tilaisuuksista alkaa tihkua dokumentteja julkisuuteen.

Ursan Kerho- ja yhdistystoiminta-aktiivien kesken pyritään tuottamaan tukimateriaalia omia tapahtumiaan suunnitteleville yhdistyksille, kerhoille ja kaveriporukoille. Osa materiaalista tulee olemaan vinkkilistoja ja osa erilaisia valmiita esityksiä. Kaikkein pienimmin voimavaroin liikkeelle lähteville seuroille kootaan yhdestä kolmeen erilaista valmista ohjelmarunkoa, jota seuraamalla saa toteutettua pienimuotoisen pr-päivän.

Ollaan kekseliäitä, innostuneita omasta harrastuksestamme ja kerrotaan siitä muillekin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *