Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Täydellisen auringonpimennyksen kuvaamisen suunnitteluprosessi

Matias Takala:

Vaikka seuraava täydellinen auringonpimennys tapahtuu Suomessa vasta vuonna 2126 voi tapahtuman kokea ja havaita pimennysmatkalla muualla pallollamme. Ilmiön suhteellisen harvan esiintymisvälin sekä lyhyen keston vuoksi kuvaaminen tai muu havainnointi kannattaa suunnitella etukäteen.

Osallistuin Tähdet ja Avaruus-lehden sekä Tiedetuubin yhteiselle pimennysmatkalle Chileen kesä-heinäkuussa 2019. Matkalla kävi hyvinkin selväksi, että vuoden 1990 täydellinen auringonpimennys Suomessa on monelle edelleen traumaattinen kokemus silloin vallinneen huonon pilvisyystilanteen takia. Tiivistin sen pimennysinfossa Santiago de Chilessä niin, että olen kokenut täydellisen pimennyksen mutta en ole sellaista kuitenkaan vielä nähnyt. Itse olin päättänyt, että joku kerta ilmiö pitää kuitenkin kokea ja nähdä kunnolla. Chile oli mielestäni täydellinen paikka siihen varsinkin, kun matkaohjelmassa oli vaikka mitä muutakin todella kiinnostavaa nähtävää.

Ensimmäinen timanttisormus

Ensimmäiset hahmotelmat

Aktiivihavaitsijana tietenkin päämääränä oli kuvata pimennys. Voisi sanoa, että en ole koskaan suunnitellut mitään kuvausta niin tarkasti etukäteen, kun nyt tein. Täydellinen vaihe kesti n. 2,5 minuuttia, joten mokailuun ei ollut paikan päällä ihan hirveästi varaa. Tiesin että USA:n pimennyksessä Deep Sky-harrastajat olivat automatisoineet koko havaintosekvenssinsä. Itse taas totesin, että siihen lähteminen vaatii liikaa hankintoja, koodaamista ja aikaa. Päätin siis pärjätä pääosin jo olemassa olevalla kuvauskalustollani.

Ensimmäisen suunnitelman mitä haluan kuvata, laadin jo miltei vuosi ennen pimennystä eli elokuussa 2018. Teleobjektiivilla otetut lähikuvat olivat mielestäni selviö, kun lähtee tavoittelemaan täydellistä auringonpimennystä. Toisaalta aika moni matkakumppani taas oli omaksunut filosofisesti erilaisen ajattelumallin. Joko tarkoitus oli nauttia visuaalisesti itse ilmiöstä tai sitten taltioida sitä vain hyvin kevyellä varustuksella. Ymmärsin varsin hyvin heitä roudatessani monen kilon painoista kamerareppua paikasta toiseen lähes pari viikkoa! Toisaalta matalalla oleva Aurinko houkutteli kuvaamaan maisemakuvia. Niinpä lähdin liikkeelle suunnitelmissani alustavasti kahden kameran taktiikalla.  Tämän yleisluontoisen ajatuksen myötä käytännössä edistin kuvaamisasioita alkuvaiheessa vain tilaamalla kameraani Baaderin aurinkosuodattimen. Itse kalvosta askarreltu filtteri kun olisi vaatinut lisäaskartelua teleobjektiivin vaihdon myötä ja muutenkin pro-versio vaikutti luotettavammalta.

Suunnitelma muotoutuu

Vasta keväällä 2019 aloin tarkemmin miettiä, miten itse asiassa käytännössä kuvaus saattaisi mennä. Täydellisen vaiheen aikana ei voi operoida kahta kameraa, joten päätin että teleobjektiivilla kuvaaminen on ensisijaista ja maiseman kuvaaminen toissijaista. Mietin pitkään teenkö maisemakuvauksen 4k-videona mutta koska pokkarissani voi kuvata raakakuvina päätinkin käyttää intervallikuvausta. Tein laskelmat siitä, miten paljon ennen täydellisyyttä intervalli pitäisi aloittaa ja pääsin mielestäni ihan hyvään tulokseen. Onneksi pokkarille sopiva pikku jalusta oli jo olemassa valmiiksi. Mietin pitkään pitäisikö pyrkiä samaan valotusarvoon koko kuvausjakson ajan vai ei. Tein testikuvauksen parvekkeelta auringonlaskun aikaan ja mielestäni automaattivalotus oli parempi vaihtoehto. Raakakuvien säätövara kuitenkin auttaa, jos pitää jotain korjata ja tavoitteena oli ainakin yksi kiva maisemaruutu, vaikka kuvasarja itsessään ei olisikaan hyvä.

Osittaisten auringonpimennysten perusteella tiesin sen, että osittainen vaihe on varsin rentoa kuvata, jos ei tavoittele tarkkaa sarjaa määrätyin aikavälein. Suodatinta en kyllä testannut kuin muutama päivä ennen reissuun lähtöä mutta tulos oli aika hyvä. Järjestelmäkameran jalustaksi valitsin hiilikuituisen Benron, joka ei ole ihan tukevimmasta päästä. Se kyllä kantaa painavan Nikkorin mutta tärinä epäilytti. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin epäterävä kuva! Niinpä kävin mielessäni läpi millä keinoin tärinää voi ehkäistä. Peilin lukitseminen ylös oli hyvä aloitus. Rungossani voi valita mekaanisen ja sähköisen sulkimen välillä ja näistä tietenkin sähköinen eliminoi myös mekaanisen sulkimen aiheuttaman mahdollisen liikkeen. Pitkään ajattelin, että pärjään pelkästään kameran laukaisimella laukaisuviivettä käyttäen mutta otin matkaan kuitenkin mukaan myös kaukolaukaisimen. Santiago de Chilessä piti vielä hankkia varmuudeksi siihen tuoreet paristot ja oli ihan jännittävää selostaa espanjaksi asiansa. Jälkikäteen pitää sanoa, että se oli hyvä idea. Kuten taivaan kuvaajat tietävät, automaattitarkennuksen takia nykyobjektiivien ääretön ei oikeastaan ole sitä. Tehdessäni testiä harjoittelin manuaalista tarkennusta live viewiä käyttäen. Öisin tähdet ovat siihen hyvä kohde mutta Auringon kiekko on yllättävänkin hankala kohde saada tarkennus täsmälleen oikein. Onneksi osittain pimentyneen Auringon sirpin kärjet auttavat asiaan huomattavasti!

Täydellisen vaiheen osalta en halunnut pyrkiä liiallisuuksiin. Oli selvää, että kuvaushetkestä tulee hektinen ja ei kannata asettaa liian korkealle tavoitteita. Minimitavoitteeksi asetin ns. hyvän pimennyskuvan, jossa on Aurinko Kuun peittämänä terävänä, hieman koronaa näkyvissä ja ehkä protuberansseja. Optimaaliseksi tavoitteeksi taas määrittelin tilanteen, että saa muitakin ilmiöitä kuten timanttisormuksen, Bailyn helmet, kromosfäärin ja koronan laajuuden talteen. Maisemakuvaamiseen panostin tässä vaiheessa myös lisää. Stellarium-ohjelmaan voi määritellä ilmaisimien kennoja ja objektiiveja, joten laitoin pokkarin tiedot sinne. Nyt pystyin katsomaan taivasta virtuaalisesti kameran läpi pimennyshetkellä. Maisemakuvassa minimitavoite on tietysti saada yleiskuva havaintopaikasta niin, että taivaalla näkyy pimentynyt Aurinko. Optimaaliseksi tavoitteeksi arvioin tilanteen, että taivaalla voisi näkyä myös planeettoja ja tähtiä. Venus ja Sirius olivat siihen tässä tapauksessa potentiaalisia tapauksia. Tiesin jo suunnitellun havaintopaikkamme koordinaatit, joten tein lopulta havainnekuvan taivaasta ja maisemasta yhdistämällä Google Earthista kuvan Stellariumin näkymään. Oman haasteensa toi sekin, että pokkaria tähdättäessä himmeämmät kohteet eivät näy joten oikea kuva-ala pitää arvioida! Käytössäni olivat myös havaintopaikan tarkat ajat mutta tiesin, että jos vaihdammekin jostain syystä sijaintia ne menevät uusiksi. Koetin varautua tähän lataamalla puhelimeeni ohjelman, joka selostaa pimennyksen kulkua. Siitä ei lopulta ollut mitään hyötyä paitsi se, että jos paikka olisi lopulta vaihtunut niin ainakin ajat olisi saanut GPS:ää käyttäen laskettua nopeasti uusiksi.

 

Yksityiskohtia etsimässä

Lopulta aloin päästä käsiksi myös tarkempiin detaljeihin koskien täydellisen vaiheen kuvausta järjestelmäkameralla. Oli selvää, että kuvaan kaiken manuaaliasetuksilla ja löysin valotusarvoille hyvät lähtökohdat Fred Espenakin pimennyssivuilta. Päätin kuvata järjestelmäkamerallakin raakakuvia käyttäen, jolloin valotuksen virheitä voi korjata hyvin jälkikäteen.

Vaikka päätavoite oli kuvata pimennys, halusin välttää kiireen tunnetta ja jopa käyttää aikaa pelkkää fiilistelyyn. Tämä on toki melko tiukka yhtälö! Koin muistiinpanoni sekaviksi käytäntöä ajatellen ja keksin, että lentokoneista tuttu checklist on varmaan hyvä lähtökohta tähän. Niinpä laadin sellaisen. Sen alkupäässä oli kameran pystytys, asetusten läpikäyminen, osittaisen vaiheen toimenpiteet järjestelmäkameralla, maisemakuvauksen sekvenssin käynnistys sekä tietysti tärkein eli täydellisen vaiheen tapahtumat. Sekin pitää muistaa, että suodatin pitää poistaa hetki ennen täydellistä vaihetta. Paljain silmin suodatin pitää olla käytössä, kunnes täydellinen vaihe alkaa mutta kameran kanssa päätin tehdä niin, että n. 15 s ennen täydellisyyttä suodatin on poissa edestä.

Lopulta sain mielestäni kasaan varsin hyvän suunnitelman. Päätin että suodattimen poiston jälkeen tavoittelen timanttisormusta, Bailyn helmiä ja kromosfääriä. Käytännössä pidin aukon ja herkkyyden samana ja otin kolme kuvaa eri valotusajoilla. Sen jälkeen olin laatinut haarukointiohjelman 7 ruudulle, jolla tavoittelin mm. koronan laajuutta kennolle. Tämän jälkeen ohjelmassa oli ihailuvaihe ja loppupuolella toinen 7 ruudun sarja. Tarkoitus oli myös täydellisen vaiheen lopussa käydä läpi 3 kuvan sarja takaperin.

Viimeiset hiomiset

Sää oli tietenkin se tekijä mitä jännitettiin mutta 2-3 vrk ennen ennusteet alkoivat näyttää hyviltä ja edellisenä iltana todella hyviltä niin tilanne alkoi vaikuttaa oikeasti lupaavalta. Checklist eli myös melko viime hetkillä. Huomasin hotellissa, että laskuni intervallikuvauksesta eivät vastaa kameran antamaa arviota. Selvisi, että raakakuvia kuvatessa pokkarin sisäisen prosessoinnin kesto vaikuttaa asiaan ja rukkasin vielä viime hetkillä intervallin asetuksia.

Lounaalla Vicuñassa oltiin vielä aika myöhään mutta onneksi havaintopaikalle ei ollut menomatkalla ruuhkaa. Kameroiden pystyttäminen kuitenkin vei yllättävän paljon aikaa mutta osittaisen vaiheen alkuun kuitenkin jäi aikaa. Yhden paikallisoppaamme mielestä systeemini vaikuttivat professionaalisilta, vaikka toki olinkin kompromisseja tehnyt kuljetettavuuden osalta. Mukana oli vain asioita, joita oikeasti myös käyttäisin.

Täydellisen vaiheen protuberanssit

Pimennys

Ihan ensimmäisissä kuvissa osittaisesta vaiheesta tarkennus ei ollut ihan kohdallaan mutta sen sai melko nopeasti korjattua. Sen osalta ei ongelmia enää ilmennytkään. Vähin erin seurattiin Auringon pimenemistä ja 50% jälkeen alkoi maisemassakin tuntua, että jotain kummaa on tekeillä. Kun Aurinko alkoi muuttua kapeaksi sirpiksi, maiseman valtasi kelmeä keltaisuus. Papukaijat lentelivät ahdistuneina edes takaisin. Vaikka suodattimen sai periaatteessa helposti pois, tuntui kuitenkin sekundaattoria katsoessa, että poistaminen menee sähläykseksi. Pääsin kuitenkin hyvin kuvaamaan 3 kuvan sarjan ja sain napattua sekä kromosfäärin että ensimmäisen timanttisormuksen. Kuvaushetkellä toki näitä ei ehtinyt tajuamaan, siksi checklist oli juuri hyvä tapa toimia. Ensimmäinen timanttisormus oli myös visuaalisesti erikoinen, musta Aurinko ikään kuin sykki ja värähteli voimallisesti. Kun täydellisyys tuli, värähtely lakkasi. Sitten sain hyvin kuvattua haarukointisarjan. Sitten ihmettelinkin pellon ylitse hehkuvaa ylimaallista näkymää kaikessa rauhassa. Taivaankappaleet näyttävät isommilta horisontin lähellä, tämä psykologinen ilmiö päti myös pimentyneeseen Aurinkoon. Tilanteen tunnelmaa ei voi oikein ilmaista sanoin vaan se pitää itse kokea. Aloitin toisen haarukointisarjan kuvaamisen mutta ilmeisesti hieman liian myöhään, koska viimeiseen ruutuun välähti toinen timanttisormus! Sain jotain vielä napattua mutta tuossa kohtaa ehkä vähän ajoitus petti, kun piti sitten äkkiä myös lyödä suodatin paikalleen. Samalla myös alkoi fiesta, joten osittainen vaihe ei ollut enää ihan niin hyvin katettu kuin ennen täydellistä vaihetta. Kannatti kuitenkin jatkaa kuvaamista kuoharilasin kanssa, sillä osittain pimentynyt Aurinko laski vuoren taakse ja sitä vasten näkyy siluettina puita.

Paluumatka Vicuñasta la Serenaan kesti sitten yli 6h, sillä yhden varsin kapean maantien päähän oli kasaantunut paikallisuutisten mukaan 180000 pimennysturistia. Siinä oli hyvää aikaa tutkailla saalista. Vaikka suunnittelun taso tuntui välillä turhankin pitkälle viedyltä niin se selvästikin toimi. Voisi sanoa, että optimaalinen tavoite tuli tavoitettua kaikilta osin! Maisemakuvissa on hienoja yksittäisiä ruutuja, joissa näkyy maiseman ja pimentyneen Auringon lisäksi Venus, Sirius ja Procyon. Aikasarjakin onnistui ainakin rajoitetusti, pimennyksen hetkellä näkyy Kuun varjon liike horisontissa. Aika paljon piti kuitenkin hylätä ruutuja ennen ja jälkeen täydellisen vaiheen linssiheijastuksen takia. Auringosta sain kuvattua protuberansseja, ensimmäisen sekä toisen timanttisormuksen, kromosfäärin sekä koronan hienorakennetta. Bailyn helmiä ei oikeastaan tallentunut. Toisaalta lisäbonuksena onnistuin näkemään varjonauhoja, kun oppaat Marko ja Jari huutelivat, että katsokaa niitä.

Muuta matkan satoa

Kuten ylempänä jo tuli todettua, olin pyrkinyt poistamaan kameralaukusta kaiken ylimääräisen. Matkaohjelmassamme oli myös tutustuminen Atacaman autiomaahan, jossa harrastajatoveri aikoi kuvata DS-kohteita. Päätin hieman ennen matkaa, että haluan itsekin päästä osalliseksi eteläisestä tähtitaivaasta ja maailman parhaimpiin kuuluvista havaintopaikoista. Suorakulmainen laajakulma ei enää ihan hirveästi vienyt lisää tilaa ja painoa, joten otin sen mukaan. Tämä kyllä myös kannatti ehdottomasti! Linnunratakuvaus ei edes vaatinut ihmeempää ennakkosuunnittelua, koska Porkkalassa ja Kopparnäsissä oli jo tullut aiheesta käytännön kokemusta. Kun saavuimme San Pedro de Atacamaan, lähdimme heti illalla parin auton voimin kaupungin eteläpuolelle havaitsemaan. Vaikka pientä yläpilvisyyttä ehkä olikin, oli yö silti ihan uskomaton. Taivas oli äärettömän upea ihan paljain silminkin ja pelkät jpeg-kuvat näyttivät jo mielettömän onnistuneilta.

Koronan yksityiskohtia ja toinen timanttisormus

Tulevat pimennykset

Auringonpimennyksen täydellinen vaihe on varsin lyhyt ja uutta yritystä ei pääse ihan heti yleensä tekemään, joten ennakkosuunnittelu todella kannatti. Nälkä tosin kasvaa syödessä, joten olen varannut paikan Argentiinan pimennysmatkalle 2020 ja aion luonnollisesti hyödyntää Chilen kokemuksia. Toisaalta pimennykset ovat myös hyvin erilaisia. Chilen pimennys osui talvikauteen ja Aurinko oli suhteellisen matalalla, Argentiinassa taas pimennys on kesäkaudella ja miltei keskipäivällä Auringon ollessa lähes korkeimmillaan taivaalla. Korkeuskulma on n. 72° suunnitellulla havaintopaikalla eikä Aurinko ole Suomessa koskaan niin korkealla. Nyt kun vuoden 1990 turhautuminenkin on purettu alta pois voi olla ehkä aika ottaa mallia myös kokemushavaitsijoista!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *