Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Avaruusasema loistaa iltataivaalla

Avaruusasema loistaa iltataivaalla

Leo Wikholm:

Avaruusasema ISS näkyy nyt hienosti iltataivaalla ja sen liikkeitä voi tällä kertaa seurata aina lokakuun 24. päivään saakka.

ISS kuuluu Suomen horisontin kirkkaimpien satelliittikohteiden joukkoon. Avaruusaseman suuri koko ja matala rata tekevät siitä kirkkaan ja helposti paljain silmin havaittavan kohteen, jota voi seurata taivaallamme noin kuukauden välein, vuoroin illalla ja vuoroin aamulla. Taivaan katselun ohessa avaruusasemaa voi kokeilla ikuistaa kameralla. Sen saa ikuistettua kuviin verraten helposti muutamien sekuntien valotuksella.

Avaruusasema ISS näkyy eteläisen horisontin poikki vaeltavana valona ja näkyy siis kerrallaan vain muutamien minuuttien ajan. Kohteen näkemiseksi on siis tiedettävä kellonaika ja ilmansuunta, josta avaruusaseman voi löytää. Ohessa on valmiiksi laskettuja näkymistietoja Etelä-Suomen horisontille.

  pvm     klo       suunta    kork  katoaa
 10.10. 20.39  etelä->etelä   11    20.39
 11.10. 19.52  etelä->kaakko  11    19.53
 12.10. 20.37  etelä->etelä   16    20.39
 13.10. 19.49  etelä->kaakko  15    19.52
 14.10. 19.01  etelä->kaakko  13    19.04
 14.10. 20.36 lounas->etelä   19    20.38
 15.10. 19.48 lounas->kaakko  18    19.51
 16.10. 18.59  etelä->kaakko  17    19.04
 16.10. 20.35 lounas->etelä   19    20.37
 17.10. 19.46 lounas->kaakko  19    19.50
 18.10. 18.58 lounas->kaakko  19    19.03
 18.10. 20.34 lounas->etelä   16    20.36
 19.10. 19.45 lounas->etelä   18    19.49
 20.10. 18.56 lounas->kaakko  19    19.01
 20.10. 20.33 lounas->etelä   12    20.35
 21.10. 19.44 lounas->etelä   14    19.48
 22.10. 18.55 lounas->etelä   16    19.00
 24.10. 18.54 lounas->etelä   12    18.57

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *