Arkisto


Meteorijaosto kokoontui Tähtikalliolla

14.10.2013 klo 21.58, kirjoittaja
Kategoriat: Meteorit , Tapahtumat

Meteorijaoston perinteinen syystapaaminen pidettiin 11.–13.10. Ursan Tähtikallion havaintokeskuksessa.  Tapaamisia on järjestetty jo 1990-luvulta lähtien. Vuodesta 2004 on kokoonnuttu Artjärvellä.

Tapaamisessa kuultiin esityksiä meteoririntama uusista asioista.  Jaoston vetäjän yllättän esteen vuoksi esityksistä vastasivat Esko Lyytinen, Panu Lahtinen ja Veikko Mäkelä.  Kuulimme asiaa mm. komeetta Holmesin konvergenssi-ilmiöistä, meteorikameroista, syyskuun epsilon perseidien aktiivisuudesta sekä Tseljabinskin meteoriitista.

Tapahtuman kumpanakin yönä oli ainakin osan aikaa selkeää.  Meteoritapaamisessa oli kymmenkunta osallistujaa.


Juno-luotain hipaisee Maata

7.10.2013 klo 16.11, kirjoittaja
Kategoriat: Tekokuut ja raketti-ilmiöt

Jupiteria tutkimaan lähetetty Juno-luotain käy Maan läheisyydessä lokakuun 9. ja 10. päivien välisenä yönä. Se hyödyntää Maan vetovoimakenttää sinkoutuessaan lopulliselle radalleen kohti Jupiteria minne se laukaistiin jo elokuun alussa vuonna 2011. Ohilentonsa aikana Juno tulee hetkeksi noin 550 km etäisyydelle ja voi siten näkyä taivaalla kiikarin tai kaukoputken avulla. Sen ennustettu kirkkaus on kuitenkin parhaimmillaan +8 tai +9 suuruusluokan tuntumassa, joten mistään kovin kirkkaasta kohteesta ei ole tällä kertaa kyse. Suomessa Juno näkyy pian ohituksensa jälkeen todennäköisesti +10 magnitudissa.

Juno-luotaimen yhtenä tehtävänä on selvittää onko jättiläisplaneetalla kiinteä ydintä sekä tutkia planeetan magneettikenttää ja mm. veden olemassaoloa sen kaasukehässä. Heavens-Above sivusto tarjoaa näkymistiedot.


Ursa Minor 5/2013: Syyskuun epsilon perseidit, komeetta ISON

3.10.2013 klo 23.15, kirjoittaja
Kategoriat: Ursa Minor

Ursa Minor 5/2013 -lehti ilmestyi syyskuun lopussa. Kannessa Jouni Raunion kuva Plejadeista. Takakannessa on Veli-Pekka Käkösen Kaliforniasumu-kuva. Sisäkansissa lisää syvän taivaan kohdeiden kuvia.

Lehden aiheita:

  • Komeetta C/2012 S1 (ISON)
  • Syyskuun epsilon perseidit
  • Asteroidi- ja tähdenpeittohavaintoja
  • Japanin Epsilon-raketti