Arkisto


Hölttä ja Saarikorpi myrskyjaoston vetäjiksi

28.10.2007 klo 22.46, kirjoittaja
Kategoriat: Myrskybongaus

Myrskybongausjaoston syystapaamisessa päätettiin jaoston vahdinvaihto. Teemu Mäntysen ja Marja Wallinin seuraajina aloittavat vuodenvaihteessa vetäjänä Jukka ”Hukka” Hölttä Orimattilasta sekä apuvetäjänä Rami Saarikorpi Joensuusta.

Mediakontaktien hoitaminen siirtyy Ramilta Marjalle. Jaoston projekteissa ja verkkoylläpidossa puuhaa edellä mainittujen ohella koko joukko muitakin myrskybongareita.


Ennätysosanotto myrskytapaamisessa

28.10.2007 klo 22.27, kirjoittaja
Kategoriat: Myrskybongaus , Tapahtumat

Myrskybongareiden syystapaaminen 26.-28.7. keräsi tänä vuonna ennätysosanoton, 44 henkeä. Tapaaminen nousi kerralla tähän asti suurimman jaostotapaamisen, Laitepäivien, kokoluokkaan.

Ohjelma keskittyi lauantaipäivälle, vaikka bongareita oli paikalla perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Lauantaina lämmittelyksi katsottiin tällä kertaa B-elokuvan sijasta TV1:n Tosi tarina -dokumentti Myrskynmetsästäjä.

Tapaamisessa kuultiin myös Esa Tuunasen matkaraportti USA:n Keskilännestä. Ari-Juhani Punkka esitelmöi Mesomittakaavan konvektiivisista järjestelmistä ja niiden esiintymisestä Suomessa. Eero Karvinen kertoi kesän Salamapuu-projektista. Muutenkin projektit, niin menneet kuin tulevatkin, olivat esillä. NOMADS-säämallin pikakurssi jäi väliin ja julkaistavaksi artikkelina jaoston wiki-sivuilla. Jaostokokouksessa vaihdettiin vetäjiä ja puhuttiin tulevasta toiminnasta.

Myöhemmin illalla grillaamisen ja saunomisen jälkeen perattiin kesä kuva- ja videomateriaalia.

Tapaaminen onnistui mainiosti ja tunnelmaa nosti runsas osanotto. Seuraavan kerran tavataan todennäköisesti kevään koulutustilaisuudessa.

Ks. kuvagallerioita
Sami Luoma-Pukkilan kuvat
Petri Nurkka-Tuorilan kuvat

Ari-Juhani Punkka esitelmöi, kuva: Sami Luoma-Pukkila


Plejadit peittyvät 27/28.10.2007

25.10.2007 klo 18.35, kirjoittaja
Kategoriat: Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot

Kuu peittää lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 27/28.10.2007 Plejadien tähtijoukon viisi erisnimen saanutta tähteä. Peittyvät tähdet ovat Electra (3,7 mag), Maia (3,9 mag), Taygeta (4,3 mag), Celaeno (5,5 mag), Asterope (5,8 mag) ja Sterope II (6,4 mag). Viimeksi mainitun tähden nimi ei ole aivan vakiintunut.

Täysikuu on 1 d 19 h ennen ensimmäistä esiintuloa.

Tapahtumat alkavat Helsingissä klo 02.41, jolloin Electra tulee esiin Kuun pimeän reunan takaa. Esiintuloaika muuttuu huomattavasti, kun havaitsija siirtyy Etelä-Suomesta pohjoiseen. Utsjoella Electra tulee esiin vasta klo 03.08. Myös esiintulokohta Kuun reunalla muuttuu huomattavasti. Taivaan pohjoisnavan suunnan suhteen laskettujen suuntakulmien ero Helsingin ja Utsjoen välillä on 49 astetta.

Taygeta peittyy Helsingissä 28.10.2007 klo 02.23.

Lokakuussa havaittavien tähdenpeittojen tiedot 15 paikkakunnalle.
Kuvia lokakuussa havaittavien tähtien paikoista Kuun kiekon reunalla.

Ennen viimeisten himmeiden Plejadien tähtien esiintuloa kesäaika muuttuu normaaliajaksi. Vuosikirjassa Tähdet 2007 annetut tapahtuma-ajat ovat kesäajan mukaisia.

Plejadien tähtijoukon peittymisiä on mahdollista seurata vielä vuoden 2009 alkuun saakka. Tämän vuoden viimeinen tapahtuma sattuu keskiyön tienoille 21/22. joulukuuta. Vuonna 2008 tapahtumia on neljä kertaa.


Komeetta 17P/Holmesin huima kirkastuminen

24.10.2007 klo 21.53, kirjoittaja
Kategoriat: Kuu, planeetat ja komeetat

Komeetta 17P/Holmesin havaittiin 24.10. kirkastuneen magnitudista 17 paljain silmin näkyväksi kohteeksi. Noin klo 0 UT espanjalainen harrastaja Juan Antonio Henríquez raportoi kohteen kirkastuneen jo 10 magnitudiin. Noin puoli vuorokautta myöhemmin klo 13 UT Japanissa Seiichi Yoshida raportoi komeetan varsin tähtimäiseksi ja kirkastuneen jo yli 4 magnitudin. Neljä tuntia myöhemmin kohde oli 3 magnitudia.

Komeetalta tunnetaan vastaavanlaisia kirkastumisia sen löytövuodelta 1892. Nämä johtivat aikanaan kohteen löytymiseen. Tuolloin komeetta oli kirkas pari viikkoa ja kirkastui uudelleen vielä reilua kuukautta myöhemmin.

Komeetta saattaa pysytellä kirkkaana useita päiviä. Komeetta 17P/Holmes löytyy Perseuksen tähdistöstä Alfa-tähden eli Mirfakin ja Lambda Persein välistä, noin pari astetta viime mainitusta länteen. Pyrstötähti liikkuu päivien kuluessa hitaasti kohti länttä.

Ks. myös
Ursan 17P/Holmes-sivu
Seiichi Yoshidan sivu
Historiaa Gary W. Kronkin sivustolta


Harrastajat kuvasivat ISS:n yksityiskohtia

15.10.2007 klo 23.18, kirjoittaja
Kategoriat: Tekokuut ja raketti-ilmiöt

Suomalaisharrastajat Lauri Kangas ja Tapio Lahtinen ovat kuvanneet Kansainvälisen avaruusaseman yksityiskohtia onnistuneesti.

ISS nousee Suomessa korkeimmillaan noin 15 asteeseen eteläisessä horisontissa. Etäisyyttä asemaan on lähimmilläänkin yli 1000 kilometriä. Tämä on noin kolminkertaisesti verrattuna esimerkiksi USAsta tai Keski-Euroopasta tehtäviin havaintoihin ja siksi samaan erotuskykyyn ei päästä Suomesta. Myöskin matalalla näkyminen tuo enemmän ilmakehän väreilyä kuviin.

Lauri Kangas kuvasi Canon EAS 30D -kameralla asemaa Celestron C8:n läpi. Hänen oikeanpuolimmaisessa kuvassaan näkyvät luultavasti aurinkopaneelit pitkänä rakenteena ja poikkisuuntaan niistä moduuleja.

Tapio Lahtinen kuvasi myös Celestron C8:n läpi ATIK 1HS -kameralla valotusajalla 1/500 sekuntia. Kuvista pystyy erottamaan samansuuntaiset aurinkopaneelit kuvan oikealla puolella.

Jaosto ottaisi mielellään vastaan myös muita kuvaushavaintoja. Ehkäpä osa suurista polaariradalla olevista tiedustelusatelliiteista, jotka ajoittain menevät Suomesta zeniitin kautta paljastaisivat myöskin yksityiskohtia?

Lue lisää ja keskustele aiheesta Astronetissä

Kansainvälinen avaruusasema kaukoputken läpi nähtynä 12.10.2007. Kuvat Lauri Kangas (ylärivi) ja Tapio Lahtinen (alarivi). Kuvia on skaalattu isommiksi alkuperäisestä.


Myrskybongarin henkilökuva TV1:llä

10.10.2007 klo 22.18, kirjoittaja
Kategoriat: Myrskybongaus

TV1 esitti tiistaina 9.10. Tosi tarina -ohjelmasarjassaan jakson Myrskynmetsästäjä, joka oli eräänlainen myrskybongarin henkilökuva Timo ”Boozeman” Viinasesta. Ohjelmassa esiintyi myös muita bongareita ja vierailtiin jaoston tapaamisessa Artjärvellä sekä oltiin mukana joukko-chasella Hankoniemellä.

Ohjelma esitetään vielä uusintana TV1:ssä torstaina 11.10. klo 10.30 ja perjantaina 12.10. klo 16.30. Jakso on myös nähtävissä verkossa YLE:n Areena-palvelussa 16.10. asti.


ISS-avaruusasema näkyy illalla

10.10.2007 klo 22.07, kirjoittaja
Kategoriat: Tekokuut ja raketti-ilmiöt

Kansainvälinen avaruusasema ISS näkyy jälleen näkyvissä iltataivaalla.
Oheiset näkymisennusteet on Etelä-Suomen horisontille.

Asema näkyy paljain silminkin ja se saattaa loistaa hetkellisesti tähtitaivaan kirkkaimpana kohteena. Yleensä sen kirkkaus on -1 … 0 magnitudin tienoilla.

Baikonurista laukaistu Sojuz TMA-11 -avaruusalus näkyy ISS:n kanssa.
Alus telakoituu avaruusasemaan perjantaina, joten havaintojakson alkupäivinä on mahdollisuus bongata taivaalta myös Sojuz, joka näkyy muutaman minuutin erolla samalla radalla ISS:n kanssa.

pvm   ilmestyy liikesuunta   kork  katoaa

10.10.  20.05  lounas->etelä  13   20.06
11.10.  20.27  lounas->etelä  15   20.29
12.10.  20.50  lounas->etelä  14   20.51
13.10.  19.38  lounas->kaakko 15   19.42
13.10.  21.13  lounas->lounas 10   21.13
14.10.  20.01  lounas->etelä  15   20.04
15.10.  20.24  lounas->etelä  13   20.26
16.10.  19.12  lounas->kaakko 15   19.16
17.10.  19.36  lounas->etelä  13   19.38
18.10.  20.00  lounas->etelä  10   20.00
19.10.  18.47  lounas->etelä  13   19.38
20.10.  19.10  lounas->etelä  10   19.11


Komeetta C/2007 F1 (LONEOS) havaittu

7.10.2007 klo 21.09, kirjoittaja
Kategoriat: Kuu, planeetat ja komeetat

Haasteelliseksi povattu komeetta C/2007 F1 (LONEOS) havaittiin Artjärvellä. Esko Lyytinen onnistui näkemään kohteen visuaalisesti ja kuvaamaankin sen. Komeetta oli noin 7 magnitudin kohde.

C/2007 F1 (LONEOS) liikkuu lokakuun Bereniken hiusten ja Karhunvartijan alueella. Sen arvioidaan kirkastuvan kuun loppuun mennessä jopa 5 magnitudiin. Kohteen etäisyys Auringosta on kuitenkin vain kolmisenkymmentä astetta ja se pienenee lokakuun lopussa nopeasti. Kohde näkyy ilta- ja aamuhämärän taivaalla.

Ks. myös
Jaoston LONEOS-sivu
Seiichi Yoshidan sivu.

Kuva: Esko Lyytinen


Ursa Minor 5/2007 ilmestyi

7.10.2007 klo 20.50, kirjoittaja
Kategoriat: Ursa Minor

Ursa Minorin vuoden viides numero ilmestyi lokakuun alkupäivinä 40-sivuisena pakettina. Lehti sisältää myös mm. seuraavia juttuja:

  • Kesän halohavaintoja
  • Kesän sateenkaaret
  • Syksyn tulevia komeettoja
  • Plejadit peittyivät elokuussa
  • Kauneimmat avonaiset tähtijoukot, osa 4
  • ISS-avaruusasema ja sukkula


Meteoritapaaminen Tähtikalliolla

7.10.2007 klo 20.40, kirjoittaja
Kategoriat: Meteorit , Tapahtumat

Meteorijaoston syystapaaminen järjestettiin 5.–7.10. jo neljättä kertaa Artjärvellä Tähtikallion havaintokeskuksessa. Tällä kertaa paikalla on kymmenen jaostolaista.

Tapahtumassa kuultiin mm. pitkäjaksoista meteoriparvista, uusimmat kuumiset lokakuun camelopardalidit -parvesta ja Pohjanmaan superbolidista. Myös jaoston havainto-oppaasta keskusteltiin. Meteorien radiokuuntelulaitteiston asentaminen ohjausrakennukselle aloitettiin myös Kimmo Lehtisen johdolla.

Säät olivat hiukan vaihtelevat. Perjantain ja lauantain välinen yö oli pilvessä, eikä lokakuun camelopardalideja päästy yrittämään. Seuraavana yönä pilvisyys vaihtelu kovasti eikä vakavia tähdenlentohavaintoja voinut harkita. Sen sijaan muuta taivaan katselua harrastettiin.

Osanottajat ryhmäkuvassa. Kuva: Markku Nissinen.