Arkisto


DS-tapaaminen 2005

8.10.2005 klo 00.09, kirjoittaja
Kategoriat: Syvä taivas

DS-tapaaminen järjestettiin 30.9.-2.10. Hollan Manskivessä. Viime vuoden tapaamisesta poiketen, tapaamisessa päästiin molempina iltoina katsomaan taivaalle, muttei koskaan oikein hyvissä ja rauhallisissa olosuhteissa. Paikalla oli taas mukavasti näkeä: yli 30 ja ilmoittautuneena oli ennätykselliset 39 ihmistä.

Ensimmäisenä yönä näkymät pilasi järveltä ja läheiseltä pellota tullut usva, toisena iltana kasvava yläpilvi-kerros. Normaalien kohteiden lisäksi onnistuttiin ensimmäisenä yönä havaitsemaan mm. And IV, Jones 1, IC 4677 ja M57 keskustähti.

Jaostokokokuksessa keskustelun aiheena olivat taas tunnetusti mahdollinen valokuva-arkisto, UMI-uudistukset ja tietysti EDL, jonka 1/06 numero on enää muutamaa sivua vajaa. Havaintokorteista saatiin jakoon uusi painos, kiitos Henrikssonin Rikun, ja ne kävivätkin hyvin kaupaksi.

Tänä vuonna ei valittu vuoden havaitsijaa, mutta ensi vuonna on tarkoitus palkita vuoden ainakin havainto ja ehkä jopa valokuvakin – asia on juuri käsittelyssä jaoston johdon parissa. Tietovisa oli ennätyksellisen kinkkinen jossa kysymyksinä olivat mm. ”Montako galaksia löytyy Messierin-luettelosta?” ja ”Nimeä pohjoisen taivaan kaksi kirkkainta IC-kohdetta”. Voiton vei jälleen kerran jaoston numero 1. aktiivi Iiro Sairanen, joka sai palkinnokseen kovakantisen painoksen Walter Scott Houstonin kirjan Deep Sky Wonders.

Sauna oli käytössä iltaisin ja keskustelu jatkui tunnetusti aamun pikkutunneille asti. Kiitos kaikille osallistujille ja kiitokset Rikulle, Jormalla ja Veijolle hienoista ohjelmanumeroista! Ensi vuoden tapaaminen järjestetään Artjärvellä, alustavasti 22.-24.9.

Kuvia tapaamisesta:
Allar Saviauk: http://epoksi.afraid.org/~allar/valokuvaus/ds-meeting_2005/
Jorma Koski: http://www.ursa.fi/~koski/starparty/ds2005/index.html


Abell-planetaaristen projekti avattu

8.10.2005 klo 00.00, kirjoittaja
Kategoriat: Syvä taivas

Jaostossa on avattu uusi Abell-projekti, jonne toivotaan uusia havaintoja ja valokuvia. Itse sivusto on vielä testaus-vaiheessa, mutta niitä voi käydä katsastamassa osoitteessa http://www.ursa.fi/ds/abell.html, jonne on jo lisätty muutamia havaintoja.