Arkisto


Veikkolainen ja Laakso jaostojen yhteistyöelimeen

30.7.2012 klo 02.07, kirjoittaja
Kategoriat: Yleiset jaostouutiset

Cygnus 2012 -kesätapahtumassa valittiin perinteisesti myös kaksi uutta jäsentä jaostojen yhteistyöelimeen erovuoroisten tilalle.   Kahden vuoden pesti oli loppumassa Marja Wallinilta ja Juha Ojanperältä.  Heidän tilalleen valittiin Toni Veikkolainen ja Linda Laakso.  Ryhmäässä jatkavat edelleen Harri Haukka ja Samuli Vuorinen.

Tällä kertaa ehdokkaita uusiksi jäseniksi oli kolme ja valinta ratkaistiin poikkeuksellisesti arpomalla, ensi kertaa yhteistyöelimen historiassa.

Toni Veikkolainen on syvä taivas -jaoston vetäjä ja yhdistysaktiivi Keski-Uudenmaan Altairissa. Linda Laakso on tällä hetkellä apuvetäjänä ilmakehän optisten ilmiöiden jaostossa.

Jaostojen yhteistyöelin eli jaostotoimikunta koordinoi mm. kaikkien jaostojen yhteisiä asioita, osallistuu Cygnuksen ohjelmasuunnitteluun, avustaa Tähtipäivien jaosto-ohjelman etsinnässä, valitsee Stella Arcti -palkintoehdokkaat Ursan hallituksen päätettäväksi. Tämän vuoden kiperimpiä pohdittavia asioita on ollut mm. Ursa Minorin tilanne.


Cygnus 2012: Muisteluita ja ukkosta

30.7.2012 klo 01.50, kirjoittaja
Kategoriat: Tapahtumat

Cygnus 2012 -kesätapahtuma keräsi tänä vuonna Salon Naarilaan 123 osanottajaa. Ursan ohella paikallisista järjestelyistä vastasivat Salonseudun UrSalo ja Turun Ursa. Sää suosi tapahtumaa monin tavoin. Oli selkää ja lämmintä ja viimeisenä yönä saatiin myös ukkosta.

Tapahtumapaikkana Naarilan leirikeskus sai kehuja. Sitä arvioitiin jopa yhdeksi parhaimmista tapahtumapaikoista Cygnuksen historiassa.

Cygnus 2012 oli kesätapaamisen 25-vuotisjuhlatapahtuma. Cygnus-perinteen historiaa muisteltiin perjantai-illan ohjelmassa Veikko Mäkelän kertomana.  Ihan pelkkää muisteloa ei tapahtuma kuitenkaan ollut. Kuulimme neljän päivän aikana mielenkiintoisia esityksiä tähtiharrastuksesta ja -tieteestä sekä avaruustutkimuksesta. Harrastajien ohella ammattilaisvieraana oli Seppo Katajainen Tuorlan observatoriosta.

Cygnuksen ohjelmakarttaa mahtui perinnettä ja uudempia kokeiluja. Esitelmien ja palavereiden ohella jaostorasteja kokeiltiin toista kertaa, nyt kahdelle päivälle jaetuna. Lyhytesitelmiä kuultiin jaostoaiheista ja yhdistysten kuulumisista. Perinteisessa rakentelupajassa puuhailtiin tällä kertaa monenlaisia juttuja. Lauantai-illan ohjelmanumerona oli suuri tietovisailu Cursus Scientia Cygni, joka loppusuoralla täpärästi voitti Polluxin joukkue.

Tornivierailut ovat jo tovin kuuluneet Cygnuksen ohjelmaan. Tapahtuman aluksi ja lopuksi oli mahdollista tutustua UrSalon tähtitorniin Halikon vesitornilla sekä Turun Ursan Kevolan torniin.

Yöukkosten ohella Cygnuksella nähtiin parit yöpilvet sekä muutamia haloja. Aurinkoa, Venusta ja Kuuta havaittiin. Aurinkoa päästiin katsomaan mys H-alfa-viivan valossa.

Cygnuksen kuvia ja esitysmateriaaleja on kerätty perinteiselle historiasivulle:
http://www.ursa.fi/ursa/tapahtumat/c2012/.

Kuva: Jorma Koski


Avaruusasema ISS näkyy nyt hyvin

28.7.2012 klo 21.08, kirjoittaja
Kategoriat: Tekokuut ja raketti-ilmiöt

Kansainvälinen avaruusasema ISS on nyt hyvin näkyvissä Etelä-Suomessa. Sen näkymisjakso on poikkeuksellisen pitkä ja havaintomahdollisuuksia riittää aina elokuun 19. päivään saakka.

Avaruusasemalla on parhaillaan kuusihenkinen miehistö. Japanin HTV 3 -rahtialus telakoitui juuri avaruusasemaan ja Progress-rahtialus tekee vielä telakointikokeita. ISS näkyy jakson alussa aamuyöllä mutta siirtyy hiljalleen iltataivaalle elokuun toiselta viikolta lähtien.

ISS-avaruusasema erottuu taivaalta hyvin paljain silmin. Sen kirkkaus saattaa kohota jopa -2 suuruusluokkaan eli hetkellisesti se voi loistaa taivaan kirkkaimpana kohteena. Nyt kannattaa etsiä ISS-avaruusasemaa taivaalta, ottaa siitä kuvia ja kirjata havainnot esim. Ursan Taivaanvahti-järjestelmään osoitteessa http://www.taivaanvahti.fi/. Tekokuuhavainnot kirjataan osioon ”Tähdet ja aurinkokunta”.

Ohessa on valmiiksi laskettuja näkymistietoja Etelä-Suomen horisontille. Voit laskea paikkakuntakohtaiset näkymistiedot helposti Heavens Aboven sivustolla osoitteessa http://www.heavens-above.com.

Avaruusasema ISS kulkee Kuun yläpuolelta aamuyöllä elokuun 2. päivänä. (Kuva: Heavensat)


pvm    kello suunta kork  katoaa
29.7.  3.32   S->SE  14    3.36
30.7.  2.41   S->SE  11    2.43
31.7.  3.23   S->SE  17    3.27
 1.8.  2.32   S->SE  15    2.34
 2.8.  1.41  SE->SE  10    1.41
 2.8.  3.13   S->SE  19    3.18
 3.8.  2.23   S->SE  18    2.25
 3.8.  3.56  SW->S   17    4.00
 4.8.  1.32  SE->SE  11    1.32
 4.8.  3.04   S->SE  18    3.08
 5.8.  2.14   S->SE  16    2.15
 5.8.  3.47  SW->S   14    3.50
 6.8.  2.57   S->S   15    2.58
 8.8. 22.41   S->SE  11   22.43
 9.8.  0.16  SW->S   12    0.16
 9.8. 23.23   S->S   17   23.26
10.8. 22.31   S->SE  15   22.35


Ilmakehätapaaminen lähestyy!

18.7.2012 klo 12.09, kirjoittaja
Kategoriat: Ilmakehän optiset ilmiöt , Tapahtumat

Ursan ilmakehäjaoston tapaaminen järjestetään Tähtikallion havaintokeskuksella Orimattilan Artjärvellä 10.-12.8.2012. Tapaamisessa on luvassa esitelmiä ja rentoa yhdessäoloa harrastuskavereiden kanssa. Tapaamisen ajankohta ajoittuu lähelle Perseidien tähdenlentoparven maksimia, joten tapahtuma tarjoaa hyvät mahdollisuudet myös tähdenlentojen tarkkailuun.

Tapahtumassa ovat alustavan suunnitelman mukaan luvassa ainakin seuraavat ohjelmanumerot:

  • halohuhtikuun tulokset (Juha Ojanperä)
  • touko-kesäkuun siitepölykehät (Juha Ojanperä)
  • yöpilvikauden parhaita paloja (Veikko Mäkelä)
  • halopinosoftan esittelyä (Panu Lahtinen)

Ks.  


Ursa Minor 4/2012: Siitepölykehiä ja Kanarialla havaitsemista

18.7.2012 klo 01.49, kirjoittaja
Kategoriat: Ursa Minor

Ursa Minor 4/2012 -lehti ilmestyi heinäkuun puolivälissä.

Kannessa on Nasan Venuksen ylikulkuposteri. Venuksen ylikulusta ei lehdessä varsinaista juttua ole, mutta harrastajien ottamia kuvia tapahtumasta on ripoteltu lehden sivulle. Sisä- ja takakansissa Aurinkoa ja syvä taivaan kuvia, sekä Kari Tikkasen kuva Venuksen heittämästä varjoista.

Lehden aiheita:

  • Kevään siitepölykehät ja muita valoilmiöitä
  • Planeettapoimintoja
  • Loppuvuoden meteoriparvet
  • Pituusaste Jupiterin kuiden avulla
  • Kanarialla syvän taivaan havaitsemisesta
  • Jupiterin peitto heinäkuussa
  • Kiinan taikonautit

Ursa Minor vuodeksi 2012

Ursa Minor -lehti voi taas tilata ensi vuodeksi. Hinta on 16 e (Ursan jäseniltä) ja 22 e (muilta). Vuodessa ilmestyy kuusi toinen kuukausi julkaistavaa numeroa. Lehdessä on värikannet ja mustavalkopainetut sisäsivut. Tilaaja saa alkuvuoden numerot kerralla. Tilauslomake löytyy osoitteesta http://www.ursa.fi/ursa/umi/tilaa_umi.html


Kolme viikkoa Cygnus-tapahtumaan

13.7.2012 klo 00.16, kirjoittaja
Kategoriat: Tapahtumat , Yleiset jaostouutiset

Vuotuinen tähtiharrastajien Cygnus-kesätapaaminen Salon Naarilassa lähestyy. Aikaa tapahtuman alkuun on enää kolme viikkoa. Tapahtumaan on jo ilmoittautunut yli 70 henkeä, mutta lisää varmasti on tulossa. Mukaan mahtuu!

Takaraja ennakkoilmoittautumiselle ruokailujen suhteen on torstaina 12.7. Eli jos olet harkinnut tuloa Cygnukselle ja haluat osallistua yhteisruokailuun, toimi pian.

Päivitys 12.7.: Ennakkoilmoittautumisten takarajaa ruokailujen suhteen on jatkettu sunnuntaihin 15.7. asti.

Tämä on myös takaraja, jos haluat ylipäätään maksaa Cygnus-maksut ennakkolaskulla. Se tietenkin olisi järjestäjien kannalta mukavinta, vaikka käteismaksut paikan päälläkin onnistuvat.

Sisämajoituksen ja muun osallistumisen suhteen ilmoittautumis- aikaa on tapahtumaan saakka. Sisämajoituspaikkoja on jäljellä vielä noin 15, mutta ne saattavat mennä piankin kaupaksi.

Toivomme kuitenkin mahdollisimman monen päiväkävijänkin ilmoittautuvan etukäteen, jotta osaamme varautua kävijämäärään.

Cygnus tarjoaa tänäkin vuonna monenlaista mielenkiintoista ohjelmaa. Tärkeintä kuitenkin lienee harrastajien tapaaminen, konkarit näkevät toisiaan ja uudet kävijät saavat uusia kontakteja ja oppivat ehkä kokeneemmilta jotain uutta.

Tämä on myös Cygnuksen 25-vuotisjuhlatapahtuma. Cygnus-perinne alkoi vuonna 1987. Muistelemme hiukan miten tapahtuma on kehittynyt.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen osoitteessa: www.ursa.fi/cygnus

Tervetuloa Cygnukselle!

Järjestelyryhmän puolesta
Veikko Mäkelä