Arkisto


Jupiterin törmäysjälki kuvattiin Suomessa

28.7.2009 klo 12.02, kirjoittaja
Kategoriat: Kuu, planeetat ja komeetat

Australialainen harrastaja Anthony Wesley kuvasi 20.7. Jupiterin pinnalta tumman jäljen, jonka aiheuttajaksi arvellaan aurinkokunnan pienkappaletta, komeettaa tai asteroidia. Jälki näkyy lähellä Jupiterin eteläistä napa-aluetta. Wesleyn jälkeen kohdetta on kuvattu laajalti, sekä ammattilaisten, että harrastajien toimesta.

Suomessa kohdetta päästiin kuvaamaan 22.7. Härkämäen observatoriossa Varkaudessa melko haasteellisissa olosuhteissa. Jupiterin pieni korkeus horisontista sekä pilvet haittasivat kuvaamista.

Havaitsijoiden kannattaa seurata tummaa yksityiskohtaa lähiviikkojen aikana. Tilanne muistuttaa vuotta 1994, jolloin kometta Shoemaker-Levyn 9:n kappaleet törmäsivät Jupiterin jättäen selviä törmäysjälkiä pitkäksi aikaa Jupiterin pilvikerroksiin. Silloin suomalaisten harrastajat eivät kovin aktiviisesti Jupiteria seuranneet sen matalan korkeuden vuoksi, vaikka yksityiskohdat olisivat sitten olleet melko hyvin nähtävissä.

Ks. myös
Jaoston törmäysjälkihavainnot
Tähdet ja avaruuden uutisia aiheesta: #1, #2, #3, #4
Avaruus.fi-foorumin keskustelu aiheesta

Kuva: Markku Nissinen ja Veli-Pekka Hentunen, Warkauden Kassiopeia


Ursa Minor 4/2009 ilmestyi

15.7.2009 klo 00.02, kirjoittaja
Kategoriat: Ursa Minor

Ursa Minor -lehden numero 4/2009 ilmestyi heinäkuun puolivälissä 28-sivuisena. Ilmestymisaikataulua oli aikaistettu Cygnus-kesätapahtuman vuoksi.

Kannessa on komeilee Nasan kuvamateriaalista koostettu kollaasi, joka kuvaa historiallisen 40 vuoden merkkipaalua, joka kulunut ensimmäisestä Kuuhun laskeutumista. Taka- ja sisäkansissa oli tuoreita halo-, kehä- ja yöpilvikuvia sekä vanhempaa Kuu-kuvamateriaalia.

Lehti tarjosi tällä kertaa mm. seuraavia aiheita:

  • Havaintokohteita Kuusta ja Theophiluksen ryhmä
  • Meteoriitteja meteoroidista 2008 TC3
  • Myrskykuvaus märässä ja kylmässä
  • Tähdenpeitot Lapissa
  • Alfa Centauri -esittely

Lisäksi lehdessä on 6-sivuinen Cygnus-liite, joka kertoo tulevasta kesätapaamisesta Utsjoella.


Ursa Minor vuodeksi 2009

Ursa Minor -lehti on tilattavissa täksi vuodeksi hintaan 15 e (Ursan jäsenet) ja 20 e (muut). Vuosikerta sisältää kuusi joka toinen kuukausi ilmestyvää numeroa. Lehdessä on värikannet ja mustavalkopainetut sisäsivut. Tilauslomake löytyy osoitteesta http://www.ursa.fi/ursa/umi/tilaa_umi.html.


Mediavastaava vaihtui myrskyjaostossa

14.7.2009 klo 22.56, kirjoittaja
Kategoriat: Myrskybongaus

Myrskybongausjaoston mediavastaavan tehtävät siirtyivät Rami Saarikorvelta apuvetäjä Marja Wallinille.

Mediavastaavalle on viime aikoina ollut jonkun verran puuhaa. Lehdiltä ja muilta tiedotusvälineiltä tulee aika tasaisesti haastattelupyyntöjä myrskybongareille. Harrastusalue on jossain määrin ”mediaseksikäs”.

Jaoston sähköpostilistalla on vähän käyty keskustelua, että haastateltavia ei tahdo siltikään helposti löytyä, vaikka harrastajia listoilla on kolmisen sataa. Pientä rohkaisua kaivataan myrskybongareille.


Syvän taivaan havaitsijan opas siirretty wikiin

6.7.2009 klo 18.02, kirjoittaja
Kategoriat: Syvä taivas

Syvä taivas -jaoston julkaisema Syvän tavaan havaitsijan opas on siirretty jaoston wiki -sivuille. Samalla opasta on päivitetty vastaamaan paremmin 2000 -luvun vaatimuksia. Päivitysprosessi on vielä joltain osin keskeneräinen. Päivityksestä ovat vastanneet Jaakko Saloranta ja Juha Ojanperä.

Ks. havainto-opas wikissä


Todennäköinen tulivuorirusko 3.7.

6.7.2009 klo 00.16, kirjoittaja
Kategoriat: Ilmakehän optiset ilmiöt , Ilmakehän valoilmiöt

Myöhään heinäkuun 3. päivän iltana havaittiin monin paikoin Etelä-Suomea erikoinen iltarusko. Auringonlaskun suunnalla nähtiin sinertäviä ja pastellinsävyisiä pilviä, jotka muistuttivat rakenteeltaan hiukan helmiäs- tai yöpilviä.

Kyseessä oli melko suurella todennäköisyydellä venäläisen Kuriillien saarella sijaistsevan Sarytshevan tulivuoren ilmakehään päästämien aineksien aiheuttama ruskoilmiö. Vastaavista raportoi myös SpaceWeather.com-sivusto.

Ks. myös
Marja Wallinin kuvat
Jarkko Korhosen kuva

Kuva: Marja Wallin, Lahti


Syvä taivas -jaoston nettisivuille ”kasvojenkohotus”

3.7.2009 klo 04.13, kirjoittaja
Kategoriat: Syvä taivas

Syvä taivas -jaoston nettisivut on uudistettu. Uudet sivut pohjautuvat Riku Henrikssonin tekemille sivuille. Sivuilla on nyt uutta sisältöä, ja aineistoa on pyritty järjestämään loogisella ja selkeällä tavalla. Toimimattomia linkkejä on poistettu ja joitakin uusia lisätty. Uudistusprosessi on muutamia pieniä juttuja lukuunottamatta valmis. käykääpä vilkaisemassa ja antakaa palautetta tekijälle osoitteeseen: juha.ojanpera(ät)netti.fi


Avaruusasema kesäyössä

1.7.2009 klo 11.07, kirjoittaja
Kategoriat: Tekokuut ja raketti-ilmiöt

Avaruusasemaa voi taas seurata kesäyön vaalealla taivaalla ainakin Etelä-Suomessa. Jos virtaa riittää, kannattaa virittäytyä selkeän taivaan äärelle yön pimeimpinä tunteina ja bongata taivaalta erittäin kirkkaan ISS-avaruusaseman, jonka tarkkailuun ei tarvita optisia apuvälineitä. Lentokonemaisesti loistava avaruusasema lipuu eteläisen horisontin poikki kohti kaakkoa oheisten ennusteiden mukaan. Minkä värinen ISS on? Entä kuinka kirkas se mahtaakaan olla?

Näkymistietoja Etelä-Suomen horisontille:

pvm    kello  max.korkeus katoaa
 2.7.  2.26       11      2.28
 3.7.  2.49       15      2.53
 4.7.  1.40       12      1.42
 5.7.  2.03       15      2.07
 6.7.  0.54       12      0.56
 6.7.  2.27       16      2.31
 7.7.  1.17       15      1.21
 7.7.  2.52       14      2.55
 8.7.  0.07       12      0.10
 8.7.  1.41       16      1.45
 9.7.  0.31       15      0.34
 9.7. 23.21       12     23.23
10.7.  0.55       16      0.58
10.7.  2.30       11      2.32
10.7. 23.44       15     23.48
11.7.  1.18       14      1.22
12.7. 22.58       15     23.02
12.7.  1.44       11      1.45
13.7. 23.22       16     23.26
14.7.  0.58       11      0.59
14.7. 23.46       14     23.49

Lisää näkymistietoja avaruusasemalle voi käydä laskemassa mm. Heavens Aboven sivustolta osoitteessa http://www.heavens-above.com.