Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Uutiset

Cygnusta hahmottelemassa

Cygnusta hahmottelemassa

Eeva-Kaisa Ahlamo Tähtiharrastustapahtumat tehdään talkoilla. Sen vuoksi järjestäjien ja sopivan paikan löytäminen on välillä haasteellista. Tämän vuoden Cygnuksen suunnittelu aloitettiinkin poikkeuksellisen myöhään. Viime vuoden joulukuussa nimittäin Ursan kerhoryhmän ja Turun Ursan aktiivi Aarnion Mika kyseli parilta varsinaissuomalaiselta harrastusaktiivilta, olisiko ideoita…
Laitepäivät 2023 Tähtikalliolla

Laitepäivät 2023 Tähtikalliolla

Juha Ojanperä Ursan perinteiset laitepäivät järjestettiin Tähtikallion havaintokeskuksella Orimattilan Artjärvellä viikonloppuna 24.-26.3.2023. Säät eivät tapahtuman aikana suosineet havaintojen tekoa, molempina öinä oli pilvistä ja tapahtuman jälkimmäisenä yönä alkoi sakea lumisade. Lauantaina aurinko sentään edes vähän pääsi pilkistämään pilvenraosta. Ohjelma sen…
Halohuhtikuu 2023

Halohuhtikuu 2023

Kevät koittaa, ja sitä myötä myös Ursan ilmakehän optiset ilmiöt -ryhmän järjestämä  halohuhtikuu. Huhtikuuta on usein pidetty yhtenä parhaista kuukausista halojen havaitsemiseen. Tuolloin onkin usein nähty kauniita, jopa koko taivaan laajuisia halonäytelmiä, mutta jopa jääsumuhaloja ja keinovalopilareita ovat vielä mahdollisia…
Kuu peittää Marsin aamulla 8.12.2022

Kuu peittää Marsin aamulla 8.12.2022

Matti Helin Joulukuun kahdeksantena aamuna näkyy verraten harvinainen näky, kun täysikuu peittää oppositiossa olevan Marsin. Peittyminen on hyvin nähtävissä aamuhämärän aikaan, kunhan pilvet sen sallivat.   Pimennys alkaa hieman ennen aamu seitsemää, kun Kuu ja Mars ovat maan eteläosista katsottuna…
Syvä taivas -tapaaminen 2022

Syvä taivas -tapaaminen 2022

Juha Ojanperä Ursan syvä taivas -harrastusryhmän perinteikäs syvä taivas -tapaaminen järjestettiin jo seitsemättätoista kertaa Tähtikallion havaintokeskuksessa Orimattilan Artjärvellä. Tapahtuman teemana oli tällä kertaa ’30 vuotta syvä taivas -tapaamisia’. Ensimmäinen syvä taivas -tapaaminen järjestettiin vuonna 1992 Hartolassa ja tapahtuma täyttää 30…
Halohuhtikuu 2022

Halohuhtikuu 2022

Ursan ilmakehän optiset ilmiöt -ryhmä järjestää perinteisen havaintotempauksen, halohuhtikuun. Kevään aloittava huhtikuu onkin monesti yksi vuoden parhaita kuukausia halojen tarkkailuun. Laajat, koko taivaan halonäytelmät ovat todennäköisiä, mutta etenkin alkukuusta voi vielä nähdä keinovalopilareita ja pohjoisessa jopa jääsumuhaloja.   Halojen tarkkailu…
Vuoden 2021 Stella Arcti palkitsemistilaisuus

Vuoden 2021 Stella Arcti palkitsemistilaisuus

Vuoden 2021 Stella Arcti -tunnustukset jaetaan tulevana lauantaina 5.3.2022 kello 16:00 etätilaisuudessa Ursan Zoomissa. Suora linkki Zoom-tilaisuuteen: Zoom-tilaisuus Meeting ID: 914 5796 6736, Passcode: 980535   Lisäksi tilaisuutta on mahdollista seurata suoratoistona Ursan harrastustoiminnan Youtube-kanavalla   Stella Arcti on Ursan…
Kuunpimennys 19.11.2021

Kuunpimennys 19.11.2021

Matti Helin Marraskuun 19. tapahtuu osittainen kuunpimennys. Kyseessä on pisin osittainen pimennys liki kuuteensataan vuoteen. Suomessa sen havaitseminen on kuitenkin vähintäänkin haastavaa. Kuu alkaa pimenemään juuri sen laskiessa ja suuressa osassa maata ei nähdä kuin puolivarjopimennys. Osittainen pimennys nähdään suunnilleen…
Raketit värittivät syyskuun taivasta

Raketit värittivät syyskuun taivasta

Leo Wikholm Syyskuussa nähtiin eri puolilla Suomea kaksi rakettien laukaisuun liittyvää ilmiötä pitkästä aikaa. Kaksi erilaista ilmiötä ajoittuivat kumpikin verraten lähekkäin. Juuri kun toisen kummastelusta oli päästy, loppukuusta taivaalla odotti hieman erikoisempi valoilmiö. Selkeän sään ansiosta valoilmiöt nähtiin laajoilla alueilla…