Logo

Tapahtumia ja ajankohtaisuutisia

Komeetan katselua Matoniemessä

Perjantaina 10.2.2023 kokoonnuimme Matoniemeen katselemaan komeettaa ja muuta taivaalla näkyvää. Paikalla kävi illan aikana 11 henkeä.

Jäsenmaksut 2023

Vuosikokouksessa päätimme pitää jäsenmaksun ennallaan. Jäsenmaksu 10 eur toivotaan maksettavan suoraan yhdistyksen tilille

FI11 54080410 000 589, käytäthän viitenumeroa 1119.

Hallitus vuodelle 2023

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lauri Koskinen, varapuheenjohtajana Pertti Kovala, sihteerinä Erna Elo ja rahastonhoitajana Marja Haavisto. Lisäksi hallitukseen kuuluu jäsen Arvo Kuusela.

Vuosikokous sunnuntaina 28.1.2023

Vuosikokous pidettiin sunnuntaina 28.1.2023 LinnanLiisassa. Samana iltana siellä pidettiin myös Halleyn hallituksen kokous.

Arkin polku

Koska Saarijärven Yhtenäiskoulun uusimisen tieltä siirretyt Aurinkokuntamallimme keskiosat joudutaan uusimaan, olemme päättäneet samassa yhteydessä ottaa QR-koodit käyttöön. Nettisivuja on siksi täydennetty Aurinkokuntamallista kertovilla sivuilla.

12.6.2022 kokoonnuimme pienellä ydinporukalla LinnanLiisaan käymään läpi sitä, mitä on saatu tähän mennessä valmiiksi ja mitä vielä pitää tehdä. Keskustelimme siis nettisivuista, QR-koodeista, pystytettävistä tauluista, Aurinkopallon kannatintolpan materiaalista ja pallon kiinnityksestä yms.

MLN Metso-jotos rasti

Halley-85 ja Saarijärven murrepiiri pitivät yhdessä rastia Maanpuolustusnaisten Liiton valtakunnallisessa Metso-jotoksessa (Saarijärvellä 21.-22.5.2022) sunnuntaina 22.5. Puuhapuisto Veijarin portilla Aurinkokuntamallimme Pluton luona (Rasti 4).

Kysymykset ja vastaukset löytyvät linkin takaa.

Jäsenmaksut 2021

Vuosikokouksessa päätimme pitää jäsenmaksun ennallaan. Jäsenmaksu 10 eur toivotaan maksettavan suoraan yhdistyksen tilille

FI11 54080410 000 589, käytäthän viitenumeroa 1119.

Voit toki maksaa sen myös käteisellä seuraavan kokoontumisen yhteydessä. (Mikäli olet uusi jäsen tai jos yhteystietosi ovat joltakin osin muuttuneet, muistathan ilmoittaa yhteystietosi yhdistyksen sihteerille.)

Hallitus vuodelle 2021

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lauri Koskinen, varapuheenjohtajana Pertti Kovala, sihteerinä Erna Elo ja rahastonhoitajana Marja Haavisto. Lisäksi hallitukseen kuuluu Arvo Kuusela.

Vuosikokous tiistaina 30.3.2021

Vuosikokous tiistaina 30.3. klo 19-20.30 pidetään koronariskin välttämiseksi etänä. Mikäli et ole saanut sähköpostikutsua, mutta haluat osallistua, ota yhteyttä puheenjohtajaan tai sihteeriin.

Koronarajoitukset jatkuvat

Tähti-ilta kuten muutkin lähiaikojen tapahtumat siirtyvät Koronatilanteen vuoksi ensi vuoden puolelle. Toivottavasti voimme keväällä kokoontua yhteen viettämään avaruusiltaa aterioineen ja tähtinäytöksineen sekä laittamaan aurinkokunnan pienoismallimme eli Arkin polun talkoilla kuntoon. Siihen asti lukekaamme tähtitieteellistä kirjallisuutta ja katsokaamme avaruusdokumentteja ja tiirailkaamme tähtiä fyysisesti erillämme, mutta henkisesti lähellä toisiamme.

Vuosikokous ja tähtinäytös tiistaina 24.3.2020 peruuntui Koronasuositusten vuoksi

Vuosikokous tiistaina 24.3. pidettiin etänä ja tähti-ilta Pirtin Piiraassa Summassaaressa (Haikantie 24) siirrettiin syksyyn, myöhemmin ilmoitettavaan aikaan. Muutenkin kaikki lähiaikojen tapahtumat siirtyvät Koronatilanteen vuoksi syksyyn. Toivottavasti voimme kokoontua yhteen jo syyskuussa viettämään nyt keväällä peruuntunutta avaruusiltaa aterioineen ja tähtinäytöksineen.

Jäsenmaksut 2020

Vuosikokouksessa päätimme pitää jäsenmaksun ennallaan. Jäsenmaksu 10 eur toivotaan maksettavan käteisellä seuraavan kokoontumisen yhteydessä. Mikäli kuitenkin päätät maksaa suoraan yhdistyksen tilille FI11 54080410 000 589, käytäthän viitenumeroa 1119. (Mikäli olet uusi jäsen tai jos yhteystietosi ovat joltakin osin muuttuneet, muistathan ilmoittaa yhteystietosi yhdistyksen sihteerille.)

Hallitus vuodelle 2020

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lauri Koskinen, varapuheenjohtajana Pertti Kovala, sihteerinä Erna Elo ja muina hallituksen jäseninä Arvo Kuusela ja Rolf Grönfält. Uutena jäsenenä hallituksessamme toimii rahastonhoitaja Marja Haavisto.

Yhdessä enemmän -messut 7.3.2020

Osallistumme Yhdessä enemmän -messuille Saarijärven monitoimihallilla lauantaina 7.3.2020 klo 10-16.

Jäsenmaksut 2019

Vuosikokouksessa päätimme pitää jäsenmaksun ennallaan. Jäsenmaksu 10 eur toivotaan maksettavan suoraan yhdistyksen tilille FI11 54080410 000 589. (Mikäli olet uusi jäsen tai jos yhteystietosi ovat joltakin osin muuttuneet, muistathan ilmoittaa yhteystietosi yhdistyksen sihteerille.)

Hallitus vuodelle 2019

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lauri Koskinen, varapuheenjohtajana Pertti Kovala, sihteerinä Erna Elo, rahastonhoitajana Sanna Kallio ja hallituksen jäsenenä Arvo Kuusela. Uutena jäsenenä hallitukseen tuli Rolf Grönfält.

Vuosikokous ja tähtinäytös sunnuntaina 24.3.2019

Vuosikokous pidettiin sunnuntaina 24.3.klo 19.30 Pirtin Piiraassa Summassaaressa (Haikantie 24). Yhdistys tarjosi kokouksen yhteydessä kevyen iltapalan.

Kokouksen jälkeen kokoonnuimme ulos tutkimaan tähtitaivasta. Kiitos kaikille mukana olleille hyvin onnistuneesta illasta.

Yhdessä enemmän -messut 9.3.2019

Osallistuimme Yhdessä enemmän -messuille Saarijärven monitoimihallilla lauantaina 9.3.2019 klo 10-16. Meille oli varattu pöytäpaikka nro 15. Saimme paljon uusia jäseniä.

Täydellinen kuunpimennys 21.1.2019

Maanantai-aamuna 21.1. tapahtui täydellinen kuunpimennys. Se alkoi klo 6.41 Kuun kuljettua kokonaan Maan täysvarjoon. Täysin pimentynyt Kuu näytti ruskeanpunertavalta. Täydellisen pimennyksen syvin hetki koetiin klo 7.12. Täydellinen pimennys päättyi klo 7.43 kun Kuu lipuu jälleen Maan puolivarjoon ja lopulta sieltä pois.

Hyvän mielen karnevaalit 25.8.2018

Lauantaina 25.8. vietämme valtakunnallista tähtiharrastuspäivää osallistuen Saarijärven Hyvän mielen karnevaaleille. Meidät löydätte tapahtuman aikana Nahkurintieltä.

Perseidit

Perseidien meteoriparven tähdenlentoja voidaan nähdä 17.7.-24.8. Pääosa tähdenlennoista ajoittuu 10.-14.8. Sään salliessa otollisinta aikaa katsella tähdenlentoja pitäisi olla yö 12.-13.8. Tähdenlentoja voi näkyä missä päin vain, mutta ne näyttävät tulevan Perseuksen ja Kassiopeijan väliseltä alueelta.

Osittainen auringonpimennys 11.8.2018

Osittainen auringonpimennys näkyy 11.8. keskipäivällä. Auringon kiekosta peittyy kuun taakse noin 5-30 prosenttia. Suurimmillaan pimennys on pohjoisimmassa Suomessa, pienimmillään etelässä. Saarijärvellä Auringosta peittyy enimmillääm noin 13 prosenttia. Muistakaa suojata silmänne hyvin. Voitte käyttää vahvoja hitsauslaseja tai erityisesti Auringon tarkkailuun suunniteltuja Mylarkalvosuodattimia. Muistakaa, että Auringon koko näkyvä pinta on yhtä kirkas ja polttava kuin normaalisti ja sen tuijottelu voi aiheuttaa vakavia silmävaurioita.

Täydellinen kuunpimennys yöllä 27.-28.7.2018

Perjantaina 27.7. kannattaa katsella kuun nousua paikalta, mistä on esteetön näkymä kaakon ja eteläkaakon suuntaan. Kuunpimennys, jonka aikana kuu näkyy ruosteenpunaisena alkaa jo ennen kuun nousua. Syvimmillään pimennys on klo 23.22.

Cygnus

Osallistumme jälleen myös Ursan Cygnus-leirille Säkylässä 2.-5.8.2018

Retki

Suunitelmissa on yhteinen retki Luonnonystävien kanssa mahdollisesti Hiljan päivän aikoihin.

Jäsenmaksu

Jäsenmaksu 10 eur toivotaan maksettavan suoraan yhdistyksen tilille FI41 1838 3000 0389 92. (Mikäli olet uusi jäsen tai jos yhteystietosi ovat joltakin osin muuttuneet, muistathan ilmoittaa yhteystietosi sihteerille ja/tai rahastonhoitajalle.)

Hallitus vuodelle 2018

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lauri Koskinen, varapuheenjohtajana Pertti Kovala, sihteerinä Erna Elo, rahastonhoitajana Sanna Kallio ja hallituksen jäsenenä Arvo Kuusela.

Vuosikokous

Vuosikokous pidettiin 15.2. klo 18 LinnanLiisassa.

Iltakatselu Summassaaren rannassa 11.1.2018

Torstaina 11.1. klo 18. kokoonnuimme Hotelli Summassaareen. Tarkoitus oli katsella taivasta. Äänentoistolaitteetkin oli hankittu. Sää ei kuitenkaan suosinut meitä, joten tyydyimme katselemaan videoita ja juttelemaan Tarvaala-kabinetissa.

Tähtikirkasta joulua ja toiminnallista uutta vuotta 2018

Tuokoon tuleva vuosi paljon hyviä havaintokelejä ja uutta toimintaa uuden ja kasvavan jäsenkunnan myötä. Tulkaa rohkeasti mukaan hallituksen toimintaan ja tuokaa ideoitanne esiin. Uutta toimintaa voi syntyä vain, jos joku sitä ehdottaa ja järjestää.

Bongaa Linnunrata

Ursan Bongaa Linnunrata -kampanja on päättynyt, mutta toki linnunrataa kannattaa bongailla edelleen. Bongatessanne voitte kiinnittää huomiota myös taivaan pimeyteen ja sitä häiritsevään ylimääräiseen tai huonosti suunniteltuun valaistukseen. Monestihan jo valojen suuntauksella voidaan tehdä paljon. Ursan kuvakilpailu tuotti paljon hienoja kuvia.

Tähtipäivät 2017 Saarijärvellä 18.-19.3. olivat yleisömenestys

Saarijärven Tähtitieteellinen yhdistys Halley-85 ry järjesti Tähtipäivät 2017 yhteistyössä Tähtitieteellinen yhdistys URSA ry:n kanssa. Luennot ja näyttelyt pidetiin Saarijärven kaupungintalolla ja iltajuhla Summassaaressa. Luennoitsijoina olivat: Arto Oksanen, Tuomas Lunttila, Arvo "Arkki" Kuusela, Esko Valtaoja, Marko Pekkola, Jukka Maalampi ja Esko Valtaoja. Tähtipäivät avasi kaupunginjohtaja Timo Rusanen. Lisäksi Mikko Suominen piti esityksen virtuaalisesta avaruusmatkasta, Marko Back, Juha Oksa ja Jukka Hintikka työpajan tähtiohjelmista ja tähtivalokuvauksesta. Myös Ursan planetaario, lasten askartelupaja ja näyttely myyntipisteineen (mm.Anilam) veti väkeä. Lauantaina kaikki halukkaat eivät mahtuneet saliin kuuntelemaan emeritus professori Esko Valtaojan luentoa. Illanvieton jälkeen Summasjärven jäälle ilmestyi kymmenittäin ihmisiä (arviolta yli 70 henkeä) tutkimaan selkeää yötaivasta, jota Pertti Kovala esitteli. Kaikkiaan kävijöitä on arveltu tähtipäivien tapahtumissa käyneen noin 700 henheä.

Kyllä tähtipäiviä valmisteltiinkin. Vuosina 2016-2017 kokoonnuimme suunnittelemaan tulevaa tapahtumaa ja viettämään aikaa yhdessä useita kertoja. Aluksi keskustelimme pienissä porukoissa ja juttelimme suunitelmistamme mm. kokoontuessamme Arkin mökillä. 17.8. Anne Ursasta kävi tutustumassa Tähtipäivien viettopaikkaan kanssamme. Samalla keskustelimme suunnitelmistamme. Arkin luona tapasimme vielä ainakin 18.11.2016, 28.1.2017 ja 7.3.2017, Arkin mökillä 29.10. ja 18.9.2016. Sarvelan majalla 27.6., 4.7., 2.8. ja 23.8.2016. Asia käytiin läpi myös kevätkokouksen yhteydessä 16.2. LinnanLiisassa. Kaupungintalollakin käytiin muutaman kerran ennen varsinaista osastojen rakennusvaihetta. Lasten askartelupajaa suunniteltiin 4.2. Laurilla ja 10.3. Ernalla.

Jäsenmaksu

Jäsenmaksu 10 eur toivotaan maksettavan suoraan yhdistyksen tilille FI11 5408 0410 0005 89. (Mikäli olet uusi jäsen, muistathan ilmoittaa yhteystietosi sihteerille ja/tai rahastonhoitajalle. Vanhatkin jäsenet voisivat päivittää muuttuneet tiedot ja ilmoittaa puuttuvat. Esimerkiksi sähköpostiosoite puuttuu monelta.)

Hallitus vuodelle 2017

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lauri Koskinen, varapuheenjohtajana Pertti Kovala, sihteerinä Erna Elo, rahastonhoitajana Sanna Kallio ja hallituksen jäsenenä Arvo Kuusela.

Vuosikokous

Vuosikokous pidettiin 16.2. klo 18 LinnanLiisassa. Sitä ennen pidimme kaksi hallituksen kokousta yhden 15.2. ja toisen juuri ennnen vuosikokousta klo 17. Sovimme myös kaksi tähtipäivien valmistelukokousta.

Hankasalmella 19.11.

Vierailimme Hankasalmella lauantaina 19.11. Pohjola-Nordenin, Jyväskylän Siriuksen, Lomakeskus Revontulen ja Hankasalmen kunnan järjestämässä Näin syntyvät revontulet (Revontulista tieteen ja taruston näkökulmista)-tapahtumassa. Kokoonnuimme LinnanLiisan pihassa klo 8.30 ja matkustimme paikalle kimppakyydillä. Tapahtuma vietettiin Lomakeskus Revontulessa (Revontulentie 1) klo 10-16, minkä jälkeen kävimme vielä tutustumassa Hankasalmen observatorioon, jossa oli avoimet ovet klo 16-18.

Todellinen avaruus tutuksi

Arkin avaruuskurssi peruuntui vähäisen ennakkoilmoittautumisen vuoksi. Kiinnostuneet ovat kuitenkin tervetulleita yhdistyksen toimintaan. Tervetuloa.

Viime keväänä kurssia ei edes maltettu lopettaa siihen kun se virallisesti päättyi. Kansalaisopiston kurssin päätyttyä 21.3. videoiden katseluun ja tulevan kerhotoiminnan suunnitteluun Arkilla päätimme kokoontua Arkin luona vielä 4.4. Kevätkauden päätöstilaisuus oli vuorossa maanantaina 25.4. Kurssi siis päättyi, mutta kokoontuminen jatkui.

Cygnus 2016 Kannonkoskella

Jyväskylän Sirius järjesti tämänkesäisen Cygnus-leirin yhdessä Ursan kanssa Kannonkoskella Piispalan nuorisokeskuksessa 28-31.7. Myös Halleyn porukkaa oli paikalla. Kiitoksia Ursalle, Siriukselle ja Piispalalle mukavasta tapahtumasta.

Hallitus vuodelle 2016

Hallituksen puheenjohtaja Lauri Koskinen, varapuheenjohtaja Pertti Kovala, sihteeri Erna Elo, rahastonhoitaja Sanna Kallio ja Arvo Kuusela.

Vuosikokous

Vuosikokous pidettiin Arkin mökillä keskiviikkona 11.5. Paistoimme makkaraa ja suunnittelemme jotakin kivaa toteutellavaksi kesän Cygnus-leirillä. Tietenkin teimme myös virallisia päätöksiä.

Halley-85 30 vuotta

Saarijärven tähtitieteellisen yhdistyksen perustava kokous pidettiin Kansakoululla keskiviikkona 28.8.1985 klo 18.30.

Enskan muistoksi

Vaikka ihmisen aika päättyy, planeetat jatkavat kulkuaan. Reima Ensio Saarela eli Enska siirtyi ajasta iäisyyteen 8.6.2015. Hän oli yhdistyksemme toiminnassa mukana alusta asti. Hän kuului jo yhdistyksemme ensimmäiseen hallitukseen (valittu 28.8.1985) ja pysyi mukana kuolemaansa asti. Rahastonhoitajanamme Enska toimi vuodesta 1996 alkaen. Yhdistyksemme nimi Saarijärven tähtitieteellinen yhdistys Halley -85 on hänen keksimänsä.

Arkin polku

Aurinkomme

Halley-85:n Veli-Pekka Savela 12.4.2014 asentamassa rakentamaansa 1,4 m kokoista Aurinkoa Saarijärven lukion pihalla. Auringosta alkava Arkin polku, avaruus miljardisosamittakaavassa, jatkuu lukiolta Puuhapuisto Veijariin, jossa on kääpiöplaneetta Pluto. (kuva: Ensio Saarela)

Arkin polku eli lähiavaruus miljardisosamittakaavassa alkaa 1,4 metrin kokoisesta keltaisesta Auringosta lukion pihassa. Sieltä se jatkuu kohti Veijaria. Matkan varrella on pikkuruisia, vain herneen tai kumipallon kokoisia planeettoja tienvarren tauluissa.

Avaruus on ihmisaisteille täynnä tyhjyyttä. Lähin kiintotähti löytyisi lukion pihasta, kun on ensin kierretty maapallon ympäri.

Avaruuden kirkkain tähti, Sirius, olisi sekin suunnilleen lukion pihassa, kun olisi kaksi kertaa kierretty maapallon ympäri. Mutta etsiessä olisi oltava tarkkana, sillä samassa mittakaavassa Siriuskin olisi vain 2,4 metrin kokoinen aurinkopallo.

Jos ihmissilmä aistisikin kaikenlaisen avaruussäteilyn, olisiko avaruus sittenkään tyhjää täynnä?

Arkki Kuusela on yli 30 vuotta kiertänyt Suomen kouluissa kertomassa yli 400.000 kuulijalle mm. siitä huimasta nopeudesta, jolla me avaruusaluksessa, nimeltä Maa, kiidämme avaruudessa.

http://www.ursa.fi/yhd/halley85/ajankohtaista/tapahtumat/
17-kesäkuu-2023