Logo

VUOSIKERTOMUS 1.1.-31.12.2019

Saarijärven tähtitieteellinen yhdistys Halley-85 ry on jatkanut taivaan tapahtumien tarkkailua entiseen tapaan. Vuoden ensimmäinen kokoontumisemme oli lauantaina 23.2. hallituksen kokous Linnan Liisassa.

Osallistuimme Yhdessä enemmän -messuille lauantaina 9.3.

Vuosikokous pidettiin sunnuntaina 24.3. Pirtin Piiraassa. Samassa yhteydessä pidimme myös jäsenillan iltapaloinen ja tähtinäytöksineen/iltakatseluineen. Siirryimme siis ulos seuraamaan Pertti Kovalan esitystä siitä, mitä tuohon aikaan voi taivaalla nähdä paljain silmin. Myös uusi tietokoneohjattu kaukoputkemme oli mukana ja siihen sai tutustua.

Pidimme yhteyttä myös muihin tähtiyhdistyksiin. 3 jäsentä yhdistyksestämme osallistui mm. Tähtiharrastajien valtakunnalliseen Cygnus-leiriin Haminan Vehkarinteellä 25.-28.7.

Vuoden viimeinen kokoontuminen pidettiin Pirtin Piiraassa tiistaina 19.11.

Olemme osallistuneet kimppakyydeillä myös Jyväskylän Siriuksen tilaisuuksiin.

Olemme olleet mukana Jyväskylän Siriuksen talkoissa Murtoisten observatoriossa.

Olemme hankkineet uuteen tietokoneohjattuun kaukoputkeemme käsiohjaimen.

Pitkin vuotta olemme tiedottaneet nettisivuillamme, facebookissa, puhelinlistoilla ja sähköpostitse sekä omasta, että valtakunnallisesta toiminnasta jäsenillemme ja muillekin seuraajillemme. Tiedotusta on hoidettu myös Sampo-lehden välityksellä.

Jäsenmäärämme oli vuoden 2019 lopussa 49 henkeä.

Jäsenmaksumme oli 10 eur/henkilö.

Hallitukseen kuuluivat vuonna 2019: puheenjohtaja Lauri Koskinen, varapuheenjohtaja Pertti Kovala, sihteeri Erna Elo, rahastonhoitaja Sanna Kallio sekä jäsenet Arvo Kuusela ja Rolf Grönfält. Hallitukseen kuulumattomia toimihenkilöitä olivat toiminnantarkastajat Reino Ahola ja Pirkko Pirttinen sekä varatoiminnantarkastajat Aaro Manninen ja Erkki Toikkanen.

Yhdistyksen kirjasto on laajentunut entisestään ja useita kirjoja on jäsenillä lainassa koko ajan.

Halley-85:n nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.ursa.fi/yhd/halley85/.

http://www.ursa.fi/yhd/halley85/ajankohtaista/hatoimk/
04-huhti-2020