Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät

Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät

Matti Suhonen:

Härän tähdistön punertava Aldebaran ja Leijonan sinertävä Regulus ovat ilahduttaneet tähdenpeittojen havaitsijoita monen vuoden ajan. Kevään jälkeen peittymisiin tulee usean vuoden tauko.

Aldebaranin nykyinen peittymissarja alkoi arktisella alueella 29.1.2015. Suomessa peittyminen oli havaittavissa tuona vuonna kaikkiaan 10 kertaa, ensimmäisen kerran 25. helmikuuta. Viime vuonna havaintomahdollisuuksia oli kuusi. Parhaimmat mahdollisuudet havaita Aldebaranin peittymiset olivat 6.11. ja 31.12. Tänä vuonna Aldebaran peittyy yhdeksän kertaa, joista Suomessa havaittavia ovat 23.2., 22.3. ja 19.4.

Aldebaran 23.2.2018

Aldebaran peittyy 23.2. alkuillasta juuri ensimmäisen neljänneksen ohittaneet puolikuun pimeän reunan taakse. Peittyminen tapahtuu Helsingissä klo 19.12 ja Joensuussa klo 19.16. Aldebaran tulee esiin kirkkaan reunan takaa Helsingissä klo 20.20 ja Joensuussa klo 20.24. Peittyminen ja esiintulo ovat kuvissa 1 ja 2. Kuva 3 esittää peittymisen maailmanlaajuisesti.

Kuva 1. Aldebaran peittyy Kuun taakse Helsingissä 23.2.2018 klo 19.12.

Kuva 1. Aldebaran peittyy Kuun taakse Helsingissä 23.2.2018 klo 19.12.

Kuva 2. Aldebaran tulee esiin Kuun takaa Joensuussa 23.2.2018 klo 20.24.

Kuva 2. Aldebaran tulee esiin Kuun takaa Joensuussa 23.2.2018 klo 20.24.

Kuva 3. Aldebaranin peittymisalueet maailmanlaajuisesti 23.2.2018.

Kuva 3. Aldebaranin peittymisalueet maailmanlaajuisesti 23.2.2018.

Aldebaran 23.3.2018

Aldebaran peittyy 23.3. kasvavan Kuun sirpin pimeän reunan taakse runsaan tunnin kuluttua vuorokauden alkamista. Peittyminen ja esiin tulo ovat havaittavissa Suomessa vain hieman ennen Kuun laskua. Maarianhaminassa Aldebaran peittyy klo 1.15.35 ja Kuu keskipiste laskee klo 1.25 eli vajaat 10 minuuttia Aldebaranin peittymisen jälkeen. Kilpisjärvellä Aldebaran peittyy klo 1.03.56 ja tulee esiin klo 1.54.49. Kuu on peittymisen aikana kuuden ja esiintulon aikana kahden asteen korkeudessa luoteisella taivaalla. Kuvassa 4 on Aldebaranin peittymisen näkyminen maailmanlaajuisesti. Itä-Aasiassa peittyminen näkyy turkoosien käyrien rajaamalla alueella Kuun nousun aikana. Euroopassa ja Jäämerellä peittyminen näkyy samanlaisten käyrien rajaamalla alueella Kuun laskun aikana. Punainen pisteviiva kertoo, että Aldebaran sivuaa Kuun eteläistä reunaa päivän aikana. Sininen ja valkea viiva kertovat tapahtuman näkyvän iltahämärän ja pimeän aikana. Peittymisellä ei ole pohjoisreunaa. Kuva 5 esittää Aldebaranin peittymis- ja esiintulokohdat Kilpisjärveltä nähtynä. Peittyminen tapahtuu Riccioli-kraatterin pohjoispuolella. Esiintulo tapahtuu Neper-kraatterin läheisyydessä. Kuvassa etelä on ylhäällä.

Kuva 4. Aldebaranin peittyminen maailmanlaajuisesti 23.3.2018.

Kuva 4. Aldebaranin peittyminen maailmanlaajuisesti 23.3.2018.

Kuva 5. Aldebaranin peittymis- ja esiintulokohdat 23.3.2018 Kilpisjärveltä nähtyinä.

Kuva 5. Aldebaranin peittymis- ja esiintulokohdat 23.3.2018 Kilpisjärveltä nähtyinä.

 

Lisätietoja Aldebaranin ja Hyadien tähtien peittymisistä on Tähdet 2018 -vuosikirjassa sekä vuosikirjan tukisivujen kautta löytyvistä laajoista tähdenpeittoja käsittelevistä sivuista (https://www.ursa.fi/ursa/jaostot/pikkuplan/tahdenpeitot/2018/kevat.html).

Regulus 2016–2018

Reguluksen nykyinen peittymissarja alkoi 18.12.2016 Australian ja Antarktiksen välisellä alueella. Eurooppaan peittyminen saapui vuoden kuluttua, 8.12.2017. Tämä peittyminen olisi näkynyt Suomessa pimeän aikana. Kolme seuraavaakin peittymistä näkyivät Suomessa. 5.1.2018 peittyminen tapahtui Kuun laskun aikana. 1.2.2018 peittyminen tapahtui pimeän aikana hyvin lähellä viivaa, jolla Regulus sivuaa Kuun eteläistä reunaa. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä Regulus peittyy Kuun laskun aikana. 28.3. Regulus peittyy päivän aikana pian Kuun nousun jälkeen. Tämän peittymissarjan viimeisen peittymisen näkyvyysalue väistää Suomen Jäämerelle Huippuvuorten ja arktisen Kanadan pohjoispuolelle. Seuraava Reguluksen peittymissarja alkaa 26.7.2025 Kuun laskun aikaan Brittein saarten ja Norjan merialueen välissä. Suomessa on mahdollista havaita tämän sarjan peittymisiä vain 10.12.2025.

Reguluksen sivuava peittyminen 28.3.2018

Regulus peittyy 28.3. Kuun taakse Tampere–Varkaus -linjan pohjoispuolella. Aurinko on Helsingissä 23 ja Kuu viiden asteen korkeudessa. Kasvavasta Kuusta näkyy 90 prosenttia valaistuna. Tampereen Kaupin tähtitorni on neljä kilometriä sivuamisviivan pohjoispuolella. Varkaudessa matkaa on yhdeksän kilometriä. Tampereella sivuaminen tapahtuu klo 15.20. Peittyminen on havaittavissa, jos itäkoillinen taivas on selkeä horisonttiin asti. Kaukoputken halkaisijan tulee olla vähintään 15 cm. Kuvassa 6 on Reguluksen sivuaminen Tampereen Kaupin tähtitornista nähtynä. Kuvassa on etelä ylhäällä.

 Kuva 6. Reguluksen peittyminen 23.3.2018 Kuun eteläreunan taakse Tampereen Kaupin tähtitornista nähtynä.


Kuva 6. Reguluksen peittyminen 23.3.2018 Kuun eteläreunan taakse Tampereen Kaupin tähtitornista nähtynä.

Regulus 1.11.1980

Reguluksen peittymisiä Kuun taakse on havaittu Suomessa muutamaan kertaan. Havaitsin peittymisen ensimmäisen kerran iltapäivällä 1. marraskuuta 1980. Tällöin sekä Kuu että Aurinko olivat 13 asteen korkeudessa. Kaukoputken halkaisija oli 20 cm. Peittyminen oli havaittavissa Alaskassa, Kanadassa, Grönlannissa, Luoteis-Afrikassa ja Euroopassa. Alaskassa tapahtuma sattui Kuun nousun aikaan pimeällä taivaalla. Euroopassa peittyminen näkyi päivällä ennen Kuun laskua.

Regulus 2007

Reguluksen edellinen peittymissarja alkoi 7.1.2007 ja päättyi 12.5.2008. Havaintoja tehtiin 30.3.2007 ja 23.5.2007. Maaliskuun lopussa havaintoyritykset tuottivat vain kuvassa 7 olevan valokuvan kaukaisen puun oksistoon laskevasta Kuusta.

Kuva 7. Reguluksen peittyminen 30.3.2007 tuotti tulokseksi mm. kuvan kaukaisen lehdettömän puun oksistoon laskeneesta Kuusta. Parissa valokuvassa näkyy myös Regulus.

Kuva 7. Reguluksen peittyminen 30.3.2007 tuotti tulokseksi mm. kuvan kaukaisen lehdettömän puun oksistoon laskeneesta Kuusta. Parissa valokuvassa näkyy myös Regulus.

 

Seuraava havaintoyritys 23.5.2007 tuotti positiivisia havaintoja. Peittymisen ja esiintulon ajoituksen jälkeen Regulusta oli mahdollista seurata 13,5 cm.n läpimittaisen kaukoputken näkökentässä pitkään. Ilkka Grunström otti kuvan 8 Kemiössä.

Kuva 8. Ilkka Grunström kuvasi 23.5.2007 Kemiössä Kuun ja Reguluksen esiintulon jälkeen.

Kuva 8. Ilkka Grunström kuvasi 23.5.2007 Kemiössä Kuun ja Reguluksen esiintulon jälkeen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *