IRIS Kuvankäsittelyopas

Digitaaliset järjestelmäkamerat ovat yleistyneet tähtikuvauksen välineinä lähes räjähdysmäisesti edullisten kameroiden tultua markkinoille. Kuvaaminen alkaa yleensä kokeilemalla ja siihen saattaa jäädä pahastikin koukkuun. Jossain vaiheessa taitojen karttuessa tulee tarvetta myös opetella kuvankäsittelyä, digitaalisen tähtikuvauksen yhtä olennaisimmista osa-alueista. Tehtävään on tarjolla useita erittäinkin monipuolisia kaupallisia sovelluksia, jotka ovat hinnaltaan sadasta eurosta ylöspäin. Tähtikuvaukseen vasta tutustuvalle hinta voi olla kuitenkin isokin este, johon Iris tarjoaa oivan lääkkeen. Ja riittääpä Iriksestä potkua vähän pidemmällekin ehtineille harrastajille. Omassa käytössäni Iris on ollut syvän taivaan kuvauksen alkumetreiltä lähtien jo vuodesta 2004. Näinä parina vuotena ohjelman käytöstä on tullut jo rutiinia ja on vaikea keksiä syitä hankkia kaupallista sovellusta.

Tämän oppaan tarkoitus on avustaa Iriksen käyttöä aloittelevia pääsemään jyvälle ohjelman saloista ja tutustuttaa samalla lukijaa tähtikuvien käsittelyn prosessiin. Opas etenee peruskuvankäsittelyn järjestyksessä ja lopussa esitellään keinoja tuottaa kuvasta visuaalisesti paremman näköinen. Lopusta löytyy yhden sivun mittainen muistilista kuvankäsittelyn toimenpiteistä. Kirjoitan opasta harrastajalta harrastajalle -periaatteella ja toivonkin sen toimivuudesta ja oikeellisuudesta rakentavaa palautetta oppaan kehittyessä ajan mittaan.

Iris on ranskalaisen Christian Builin käsialaa. On ihailtavaa havaita, että hänen kaltaisensa numeerisen kuvankäsittelyn osaaja antaa työnsä ilmaiseksi harrastajien käyttöön. Tämä opas onkin oma tapani arvostaa tätä työtä tukemalla Iriksen käyttöä. Uusin versio ohjelmasta on ladattavissa Iriksen kotisivuilta osoitteesta http://www.astrosurf.com/buil/us/iris/iris.htm. Tämä ohje on kirjoitettu Iriksen version 5.34 aikoihin ja uusien versioiden ominaisuudet saattavat poiketa Iriksen kehittyessä melko tiuhaan tahtiin. Yritän pitää oppaan uusien versioiden tasalla mahdollisuuksieni mukaan.

Iristä on yleisesti pidetty vaikeana oppia, pitkälti johtuen sen komentorivipohjaisesta historiasta. Uusimmissa versioissa on ollut jo mahdollista tehdä monia toimenpiteitä valikoidenkin kautta, joten käyttäjäystävällisyys on parantunut merkittävästi. Toisaalta moni käyttäjistä pitää juuri komentoriviltä tapahtuvasta käsittelystä sen tarjotessa monipuoliset mahdollisuudet mm. komentosarjojen suorittamiseen. Käyn läpi molempia tapoja oppaassani, koska koen niiden enemmänkin täydentävän toisiaan. Joka tapauksessa Iriksen käytön opetteleminen on vaivan arvoista, siinähän on hinta-laatusuhde ehdottomasti huippuluokkaa!

Sisällys

  1. Yleistä
  2. Perusasettelu
  3. Raaka- ja kalibrointikuvista
  4. Raakakuvien tuonti Irikseen
  5. Perustoiminnoista
  6. Kalibrointikuvien valmistelu
  7. Raakakuvien kalibrointi
  8. Raakakuvien konvertointi värikuviksi
  9. Kuvien kohdistaminen eli rekisteröinti
  10. Pinoaminen
  11. Valkotasapainon säätö
  12. Kuvien viimeistely
  13. Vienti muihin sovelluksiin

Liitteet