Arkisto
- maaliskuu 2017
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- tammikuu 2015
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- kesäkuu 2013
- joulukuu 2012
- marraskuu 2012
- kesäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- kesäkuu 2011
- helmikuu 2011
- marraskuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- lokakuu 2009
- kesäkuu 2009
- toukokuu 2009
- huhtikuu 2009
- maaliskuu 2009
- helmikuu 2009
- tammikuu 2009
- joulukuu 2008
- kesäkuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- tammikuu 2008
- joulukuu 2006
Tanskalainen fyysikkojen ja astronomien lehti
Kvant. Tidsskrift for Fysik og Astronomi. C/o Niels Bohr Institutet, Universitetsparken 5, DK-2100 København Ø, Danmark. Kotisivutwww.kvant.dk. Neljä kertaa vuodessa ja 25. vuosikertaa aloittavaa lehteä julkaisevat Astronomisk Selskab, Dansk Fysisk Selskab, Dansk Geofysisk Forening ja Selskabet for Naturlærens Udbredelse. Lehden painosmäärä on 2 200 kappaletta.
Mitä lehdestä löytyy?
Numeron Marts 2014 ensimmäiset artikkelit liittyvät Niels Bohrin atomiteorian 100-vuotispäivään. Valtion luonnonhistoriallinen museo oli julistanut kaikille Tanskan lukioiden oppilaille avoimen kirjoituskilpailun. Kirjoituksien tuli tavalla tai toisella liittyä Niels Bohriin.
283 kirjoitusta Bohriin liittyvään kilpailuun
Tanskan valtion luonnonhistoriallisen museon Lars Green Dall, Katrine Minddal ja Emma Sørgaard kertoivat kilpailun tuloksista. Määräaikaan, 18.11.2013 mennessä kilpailuun tuli 283 vastausta 53 lukiosta.
Lakritsinauha
Ahkeran lukemisen ja äänestysten jälkeen raati päätti valita voittajaksi Roskilden Katedraalikoulussa opiskelevan Anna Haargaard Olsenin, jonka kirjoitus ”Lakridsbånd” on lehden toisena artikkelina. Runsaan sivun mittaisen tarinan alussa päähenkilö istuu hämärässä keittiössä, jota valaisevat vain kaksi steariinikynttilää ja tietokoneen kuvaruutu. Vuonna 1994 syntynyt Anna aikoo lukion jälkeen matkustella ja hakeutua Tanskan viestintä- ja lehdistökorkeakouluun.
Kuin katsoisi maalin kuivumista…
Lehden kolmantena artikkelina on Signe Riemer-Sørensenin kirjoitus pikipisarakokeesta. Vaihtoehtoisen Nobel palkinnon (Ig Nobelpris jaetaan tutkijalle, jonka työt ennen kaikkea saavat ihmiset hymyilemään ja ajattelemaan itse. Katso www.improbabel.com/ig) saaja professori John Mainstone on tutkinut hyvin pitkään pikipisaroiden putoamistiheyttä. Lasikupuun suljetussa suppilossa on pikitanko, josta irtoaa pikipisara muutaman vuoden välein. Tutkimus alkoi vuonna 1927. Artikkelin taulukon mukaan kahdeksan pisaraa ovat pudonneet 7,2 ja 12,3 vuoden välein. Tutkimusseloste ilmesty vuonna 2005.
Niels Bohrin muistokirja
Jens Olaf Pepke Pedersen ja Michael Cramer Andersen kertovat vuonna 1962 kuolleen Niels Bohrin muistoksi julkaistavasta kirjasta. Niels Bohrin atomiteoria on nyt 100-vuotias. Niels Bohr itse syntyi 190 vuotta sitten. Muistokirja on näköispainos vuoden 1962 Fysisk Tidsskrift -lehdestä. Muistokirjassa on 202 sivua. Kirjan kukin sivu maksaa Tanskan kruunun eli kirjan hinta on 200 kruunua. Lähetyskulut ovat 50 kruunua. Kvantin tilaajat saavat kirjan 100 kruunun hintaan.
Muuta sisältöä
Lehden muuna sisältönä ovat yhdistysuutiset, H.C. Ørstedin mitalin luovutus emerituslehtori Niels Christian Hartlingille, muita uutisia, Jesper Grønnen kolmesivuinen artikkeli valaisevista yöpilvistä, Søren Bertil Fabritius Dorchin kahdeksan sivua pitkä artikkeli Auringon magneettisuudesta ja Kristian Jerslevin artikkeli pyörivistä mustista aukoista.
Lehti tarjoaa pätevää tietoa fysiikasta ja tähtitieteestä. Lehden artikkeleita pystyy seuraamaan ruotsin kielen taidon ja pienen sanakirjan avulla.
Proxima Centauri ja sen etäisyyden määrittäminen
Ian S. Glass: Proxima: The Nearest Star (other than the Sun!). Mons Mensa, 2008, vii + 88 sivua, nidottu. ISBN 978-0-9814126-0-3.
Ian Glass on Etelä-Afrikan tähtitieteellisen observatorion (SAAO) astronomi ja James Cookin yliopiston avustava professori. Hän on kirjoittanut useita tähtitieteen historiaan liittyviä kirjoja, mm.: ’Revolutionaries of the Cosmos: The Astro-Physicists’ (2006), ’Handbook of Infrared Astronomy’ (1999), ’Victorian Telescope Makers: The Lives and Letters of Thomas and Howard Grubb’ (1997) ja’Nicolas-Louis De La Caille. Astronomer and Geodesist’(2013).
Ian S. Glass syntyi Irlannissa ja opiskeli Dublinin Trinity Collegessa ja Yhdysvalloissa MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology). Vuodesta 1971 lähtien hän on asunut Kapkaupungissa. Kirjan kirjoittamisen aikaan hän toimi tutkijana Etelä-Afrikan tähtitieteellisessä observatoriossa erikoisalanaan infrapuna-astronomia.
Ian S. Glassin kirja Proxima Centaurista on pisimmän matkan takaa Ursan kirjastolle varta vasten tilattu kirja. Etelä-Afrikan tähtitieteellisessä observatoriossa sattumoisin työskennellyt Petri Väisänen avusti kirjan hankinnassa. Kun lähetin tekijälle tiedustelun mahdollisuudesta saada kirja, en ollut tietoinen suomalaisten tutkijoiden työskentelystä Etelä-Afrikan Tähtitieteellisessä Observatoriossa.
Kirjassa on kiitosten ja johdannon lisäksi luvut:
1. Alfa Centaurin etäisyys
2. Lähin kaksoistähti
3. Proxima
4. Proximan läheisyyden määrittäminen
5. Nykyiset Alfan ja Proximan tutkimukset
6. Kirjallisuusviitteitä
Kirjan lopussa on kolmesivuinen hakemisto, jota ei kuitenkaan mainita sisällysluettelossa.
Kirjan sisällysluetteloa edeltävällä sivulla tekijä kertoo, että kirjan kustantaneen Mons Mensa -kustantamon nimi tulee latinan Pöytävuorta merkitsevistä sanoista. Mons Mensa on myös N.-L. de Lacaillen 1700-luvulla nimeämä tähdistö, jonka nimi on lyhentynyt muotoon Mensa (katso kirjaston verkkopäiväkirjan 30.12.2013 julkaistu artikkeli’Eteläisen taivaan kartoittaja ja Maan muodon määrittäjä, Ian S. Glass: Nicolas-Louis De La Caille. Astronomer and Geodesist’).
Kirjan kansikuva on Edwin Dunkinin vuonna 1869 julkaisemasta kirjasta. Kuva esittää näkymää etelään helmikuussa. Alfa ja Beta Centauri ovat pyöreästä reiästä alavasemmalle. Toinen mielenkiintoinen kuva on nimilehden vieressä. Siinä Proxima on värjäytynyt, koska tähti on liikkunut kolmen eri suotimien lävitse otettujen kuvien välillä.
Ian Glass sai tutustua useidenEtelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja eri puolilla läntistä Eurooppaa olevien arkistojen Alfa Centauriin liittyviin havaintoraportteihin ja tutkijoiden kirjeenvaihtoihin.
Johdannossa Ian Glass kertoo, että Etelä-Afrikalla on huomattava tähtitieteellinen asema: siellä määritettiin ensimmäisenä tähden etäisyys. Alfa Centauri oli vuonna 1833 ensimmäinen tähti, jonka etäisyys mitattiin. Sillä oli lähimmän tähden titteli 82 vuoden ajan, kunnes läheisempi tähti löytyi. Uuden etäisyysennätyksen saavuttanut tähti sai nimekseen Proxima. Se on ennätyksen haltija tänäänkin ja Alfa on yhä kakkossijalla.
Kapkaupungin lähelle perustettiin vuonna 1820 Kuninkaallinen observatorio (Royal Observatory). Sen tarkoituksena oli edistää merenkulkua mittaamalla aikaisempaa tarkemmin eteläisten tähtien paikkoja. Observatorion hyvin tarkat instrumentit olivat vuonna 1828 valmiina aloittamaan työnsä. Kirkas kaksoistähti Alfa Centauri oli jo observatorion havainto-ohjelmassa. Kolme tutkijaa, St. Helenalla työskennellyt sotilasuralta tähtitieteilijäksi siirtynyt Manuel Johnson, Thomas Henderson ja hänen avustajansa William Meadows, aloittivat tehokkaan havaintotoiminnan. Heillä oli pian riittävästi havaintoja etäisyyden määrittämistä varten. Thomas Maclear ja monet muut astronomit paransivat myöhemmin heidän saamiaan tuloksia.
Robert Innes löysi 82 vuotta Kapkaupungissa tehdyn löydön jälkeen Johannesburgin Unionin observatoriossa Alfa Centaurin läheltä himmeämmän tähden, jonka hän arveli olevan saman tähtijärjestelmän kolmas, hieman erillään olevan jäsenen. Kahden seuraavan vuoden aikana Joan Voûte Kuninkaallisessa observatoriossa ja Robert Innes mittasivat toisistaan tietämättä tämän tähden etäisyyden. Innes julisti ennenaikaisesti tähden olevan Alfaa lähempänä ja nimesi sen ’Proxima Centauriksi’ tai lyhyesti ’Proximaksi.’
Tieto siitä, että kyseessä oli todellakin läheisin tähti, sai odottaa vuoteen 1928, jolloin Harold Alden teki mittauksia Yalen Johannesburgin eteläisen havaintoaseman erittäin hyvälaatuisella kaukoputkella. Hänen havaintojaan ei hyväksytty ilman kiistelyjä. Lopulta Hipparcos-satelliitin mittaukset vahvistivat, että Proxima on todella läheisin tähti.
Kirjasta selviää, että Alfa Centauria ja Proxima Centauria koskevat tutkimukset aiheuttivat useiden tutkijoiden kiistelyn siitä, kuka oli tehnyt määritykset ensimmäisenä.
Proximan parallaksi oli muuttunut vajaassa sadassa vuodessa vain 1,8 prosenttia. Merkittävin muutos on, että parallaksi tunnetaan nyt neljän desimaalin tarkkuudella. Voûte sai vuonna 1919 parallaksiksi 0,755” (kaarisekuntia). G.F. Benedict määritti vuonna 1999 Hubble teleskoopilla parallaksiksi 0,7687”. Huomattavin muutos on tapahtunut todennäköisen virheen suuruudessa. Virhe oli pudonnut noin sadasosaan, 0,028”:sta 0,0003”:iin.
Ian Glass tutustuttaa lukijan mielenkiintoisella tavalla Proxima Centaurin tutkimuksen kehittymiseen.
Vastaa
Pimeä aine ja kosmisen verkon tarina
Jaan Einasto: Dark Matter and Cosmic Web Story. World Scientific, 2014, xiii + 350 sivua, sidottu. ISBN 978-981-4551-04-5.
Jaan Einasto toimii Tarton observatoriossa. Kirja kuuluu sarjaan, joka käsittelee astrofysiikkaa ja kosmologiaa edistyneellä tavalla. Sarjassa on ilmestynyt aikaisemmin 13 teosta. Kirja on ollut Ursan kirjastossa jo muutaman viikon ajan. Lainattavaksi se tullee vielä kuluvan maaliskuun aikana.
Kirjassa on esipuhe, sisällysluettelo, prologi, epilogi, kirjallisuusluettelo, yleinen hakemisto, nimien hakemisto sekä kahdeksan lukua.
Toinen luku kertoo klassisesta kosmologiasta sekä Viron, Tarton observatorion ja tekijän perheen historiasta.
Neljännen luvun aiheena on maailmanlaajuinen pimeä aine.
Kuudes luku kertoo pimeän aineen ominaisuuksista.
Viimeinen luku kertoo kosmisesta inflaatiosta, pimeästä energiasta ja maailmankaikkeuden kehityksestä.
Kirjaan liittyy verkkosivusto www.aai.ee/~einasto/DarkMatter.
Esipuheessa Jaan Einasto mainitsee useita tunnettuja henkilöitä, mm. Ernst Öpik, Heino Eelsalu, Maret Einasto, Georg Abell, Margaret ja Geoffrey Burbidge, Gerald de Vaucouleurs, Jan Henrik Oort, Martin Rees ja Vera Rubin. Tekijä esittää erityiset kiitoksensa vaimolleen Liialle, tyttärelleen Maretille, lastenlapsilleen Peeterille, Triinalle ja Stiinalle, jotka auttoivat kirjan valmistumisessa.
Vastaa
Aurinkokunnan kartoituksen historia
Nick Kanas: Solar System Maps. From Antiquity to the Space Age. Springer, 2014, xxix + 331 sivua, nidottu. ISBN 978-1-4614-0895-6.
Nick Kanas on San Franciscossa toimivan Californian yliopiston psykiatrian emeritus professori. Hän johti siellä ryhmäterapian koulutusohjelmaa. Hän on koonnut runsaan 30 vuoden ajan antikvaarisia tähtikarttoja ja puhunut taivaallisesta kartoituksesta Adler-planetaariossa, Lick observatoriossa, kansainvälisessä kartoittajien konferenssissa Harvardissa ja useissa muissa vastaavissa tilaisuuksissa.
Muutama päivä sitten saapuneessa kirjassa on alkusanat, esipuhe, kiitokset, kuvien ja taulukkojen luettelo, huomautuksia, kirjallisuusluettelo, sanasto ja hakemisto sekä 10 lukua.
Toisen luvun aiheena on klassisen Euroopan maakeskeinen maailmankuva. Viides luku klertoo aurinkokeskisistä maailmankuvista. Viimeisen luvun aiheena on avaruusajan tuottamat kuvat aurinkokunnastamme.
Kirjan kuvituksena on useita värikkäitä piirroksia, kirjojen kansikuvia ja maalauksia eri aikakausilta. Valtaosa kuvista on kuitenkin mustavalkeita. Osan kuvista olen nähnyt aikaisemmin vanhojen karttojen keräämistä käsitelleessä kirjassa.
Aurinkokunnan kartoituksen kehityksestä kiinnostuneen lukijan on hyvä tutustua tähänkin kirjaan.