Arkisto

Venuksen ylikulkujen havaintoja 1700-luvulla

18.6.2012 klo 19.26, kirjoittaja Matti Suhonen
Kategoriat: Kirjaesittelyt

Andrea Wulf: Chasing Venus. The Race to Measure the Heavens. William Heinemann, 2012. Sidottu. 304 sivua. Irrallinen kansipaperi, joka kertoo lyhyesti kirjan sisällöstä, kirjaili(jattare)sta, sekä tekijän muiden kirjojen arvioinneista. Kansien sisäsivuilla on neljä karttaa, jotka kertovat ylikulun näkyvyysalueista vuonna 1761. Kirja alussa on neljä karttaa, joista selviävät tärkeimpien ylikulkuihin liittyvien paikkakuntien sijainnit vuonna 1761 ja 1769. Kirjassa on lukuisia piirroksia sekä esillinen liitupaperille painettujen kuvien kokoelma. ISBN 978-0-434-02108-6.

Kirja jakautuu kahteen osaan, jotka käsittelevät vuoden 1761 ja 1769 Venuksen ylikulkujen havaintoretkiä. Näiden lisäksi kirjan alussa ovat tekijän huomautukset, kartat, luettelo kussakin maassa toimineista huomattavista havaitsijoista ja muista henkilöistä ja lyhyt kuvaus Venukseen liittyvien käsitysten muuttumisesta 1700-luvulle saakka. Kirjan lopussa ovat jälkisanat, luettelo vuoden 1761 ja 1769 havaitsijoista, kirjallisuusviitteet, ehdotukset lisätietojen lähteistä, kuvien lähteet, kiitokset, huomautukset ja hakemisto. Huomautuksia on 205 kappaletta. Näiden lisäksi kirja sisältää lukuisia alaviitteitä.

Edmond Halley julkaisi vuonna 1716 kymmensivuisen esseen, jossa hän kutsui aikansa tiedemiehiä liittymään projektiin, jonka tarkoituksena oli määrittää Venuksen ylikulun avulla Maan ja Auringon välinen etäisyys. Halley ennusti, että 6. kesäkuuta 1761 Venus näkyisi muutaman tunnin ajan täydellisenä, mustana ympyränä Auringon pinnalla. Jos mitataan tarkasti ylikulun aika ja kesto, tämä harvinainen taivaallinen kohtaaminen antaa tähtitieteilijöille Maan ja Auringon välimatkan laskemiseen tarvittavan datan.

Projektin ainoana ongelmana oli, että Venuksen ylikulku kuuluu harvinaisimpiin ennustettaviin tähtitieteellisiin ilmiöhin. Ylikulut tapahtuvat aina pareina, joiden väliaika on kahdeksan vuotta. Parien jälkeen kuluu yli vuosisata ennenkuin ilmiö toistuu. Vain yhden kerran oli Venuksen ylikulku havaittu ennen Halleyn aikaa. Englantilainen tähtitieteilijä Jeremiah Horrocks oli havainnut tämän tapahtuman vuonna 1639. Seuraava pari näkyisi vuosina 1761 ja 1769 sekä sen jälkeen vuosina 1874 ja 1882.

Kirjan ensimmäinen osa – Ylikulku 1761 – seuraa projektin suunnittelijoiden työtä ennen havaintomatkoja sekä havaitsijoiden matkojen edistymistä ja havaintojen tekoa. 1700-luvun puolivälissä Euroopan valtioiden kaupalliset imperiumit ulottuivat maapallon joka kolkkaan. Kansainvälinen matkailu oli mahdollista vakiintuneita väyliä pitkin Itä- ja Länsi-Intiaan, Afrikkaan ja Brasiliaan.

Projektin huomattava edistäjä oli ranskalaisen laivaston tähtitieteilijä Joseph-Nicolas Delisle. Hän osallistui 72-vuotiaana Pariisin tiedeakatemian viikkokokoukseen 30. huhtikuuta 1760 Louvressa. Delislen observatoriosta oli Louvreen matkaa vain pari kilometriä. Kokouksessa Delisle pyysi kollegoitaan vastaamaan Edmond Halleyn haasteeseen, jonka tämä oli esittänyt 44 vuotta aikaisemmin. Haasteena oli havaita seuraavana vuonna 6. kesäkuuta tapahtuva Venuksen kulku Auringon editse.

Saamme seurata kirjan viiden ensimmäisen luvun aikana kuinka valmistelut edityvät ja useat havaitsijat matkaavat havaintopaikoilleen. Englannin ja Ranskan välinen seitsenvuotinen sota vaikutti sekä englantilaisten että ranskalaisen tutkijoiden havaintomatkoihin. Seurauksina olivat mm. havaintopaikkojen vaihtumiset ja matka-aikataulujen kiristymiset.

Kirjan toisessa osassa – Ylikulku 1769 – saamme seurata LeGentilin yritystä havaita ylikulku ensimmäisen epäonnistuneen havainnon jälkeen. Havaintomaiden joukkoon liittyy Venäjä. Skandinaviassa tehtyjä havaintoja saamme seurata kahdeksan sivun verran.

Kirja ei jätä mainitsematta tämän vuoden ylikulkua. Siitä kertomiseen kuluu kaksi riviä.

Kirja on kerronnaltaan ajaton. Sitä voi aivan hyvin lukea historiallisena teoksena useiden vuosien ajan kerronnan menettämättä tenhoaan.

Kirja on käännetty ainakin ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi ja italiaksi. Ruotsalainen laitos on näkynyt kesäkuun alussa suuren kirjakaupan myyntipöydällä. Ruotsalaisen ja saksalaisen laitoksen kannet ovat alempana.

Andrea Wulf: Die Jagd auf die Venus und die Vermessung des Sonnensystems. C. Bertelsmann Verlag, 2012. Sidottu, irrallinen kansipaperi. 413 sivua. ISBN 978-3-570-10095-0.

Andrea Wulf: Jakten På Venus. Leopard förlag, 2012. Sidottu, irrallinen kansipaperi. 348 sivua. ISBN 978-91-7343-367-9.

Vastaa Peruuta vastaus

Tiiliskiven verran ylikulkuja ja maanmittausta

4.6.2012 klo 18.54, kirjoittaja Matti Suhonen
Kategoriat: Kirjaesittelyt

Thomas Pynchon: Mason & Dixon. Owl Book Edition, Henry Holt and Company, 1998, nidottu. 773 sivua. ISBN-10: 0-8050-5837-0. Kovakantinen laitos ilmestyi vuonna 1997. Kirjan saksankielinen laitos ilmestyi vuonna 1999. Kirja ei kuulu Ursan kirjaston valikoimiin.

Thomas Pynchon syntyi New Yorkissa 8. toukokuuta 1937. Hän kirjoitti vain joitakin kirjoja. Nyt esillä olevan kirjan laatimisen hän aloitti jo vuonna 1975.

Kirja on hieman normaalia tiiltä pienempi. Kirjan mitat ovat 230 mm x 155 mm x 49 mm.

Kirja jakautuu osiin: Leveysasteet ja eroamiset (sivut 1-254), Amerikka (255-714) ja Viimeinen ylikulku (715-773).

Tarinan lähtökohtana on 1700-luvulla kirjoitettu romaani, joka käsittelee intiaanien ja rajaseudun väen suhteita, merisotaa, eroottisia ja poliittisia juonitteluja sekä nautintoaineiden liikakäyttöä. Tarinaan liittyy useita huomattavia henkilöitä, mm. Benjamin Franklin, George Washington ja Samuel Johnson sekä muutamia outoja olentoja, kuten puhuva, oppinut, englantilainen koira ja robottiankka.

Riitaisa, uskalias ja epäsuhtainen pari – Charles Mason (1728-1786) surumielisenä ja goottilaisena sekä Jeremiah Dixon (1733-1779) iloluontoisena ja rokokootyyliä kannattavana – tavoittelee epäsäännöllisen elämän suoraa kerrontaa, jota heille tarjoaa valistuksen aika.

Kirjan kehyskertomuksena toimii joulunaika delawarelaistalossa vuonna 1786. Tarinan kertojana on paljon matkustanut eno, rovasti Wicks Cherrycoke. Kuulijoina ovat kaksoset ja heidän sisarensa, Elizabeth, Mr. J. Wade LeSpark. He ovat kuulleet aikaisemmin tarinoita paosta Hottentottien Maasta, Mogokin rubiini kirouksesta ja haaksirikoista Itä- ja Länsi-Intiassa. Seuraava tarina kertoi Masonista ja Dixonista.

Kirjan toinen luku esittelee Jeremiah Dixonin ja Charles Masonin välistä kirjeenvaihtoa.

Jeremiah Dixonin ja Charles Masonin alkuperäisena tarkoituksena oli havaita Venuksen ylikulkua vuonna 1761 Sumatralla. Heidän kulkuneuvonaan oli Seahorse-laiva. Tuskin laiva oli päässyt Plymouthin satamasta merelle, kun ranskalainen sotalaiva l’Grand hyökkäsi ja sai aikaan Seahorsessa suurta tuhoa. Laivan oli palattava Plymouthiin korjauksia varten. Korjauksen veivät niin paljon aikaa, että matkan kohteeksi piti valita Sumatran asemesta Etelä-Afrikan Hyväntoivonniemi.

Etelä-Afrikassa tehdyistä havainnoista kirja kertoo vain muutamalla sivulla. Matkaan ja muuhun Etelä-Afrikassa tapahtuvaan toimintaan kuluu huomattava sivumäärä.

Kirjan toinen osa saa lukijan arvostamaan maanmittarien työtä. Jeremiah Dixonin ja Charles Masonin tehtävänä oli määrittää silloisten Pennsylvanian ja Marylandin provinssien välinen raja. Nykyään rajan pohjoispuolella on Pennsylvanian osavaltio. Eteläpuolella ovat West Virginia ja Maryland. Linjan pohjois-eteläsuuntaisen osan itäpuolella ovat Delaware ja New Jersey. Linjaan kuuluu vielä 12 mailin säteinen ympyrän kaari.

Rajalinja määrittäminen tähtien avulla olisi jo sinällään suuri työ. Lisää vaikeuksia tuottivat vihamielisiin intiaaneihin varautuminen sekä kirveillä tehtävä suuren puumäärän kaataminen. Tähtitieteellisten mittausten tekeminen ei ollut aina mahdollista pilvisyysjaksojen vuoksi.

Kirja antaa hyvän tilaisuuden tutustua 1700-luvun jälkimmäisellä puolella eläneiden ihmisten ajatusmaailmaan.