Kahen kilon siikanen

Kesäpäivänseisauksen aattoaamuna 20.6.2025 aurinko nousi lännestä pilvettömälle taivaalle valaisemaan ja lämmittämään pahaa-aavistamatonta paavolalaista maisemaa, paljon samaan tapaan kuin se oli tehnyt aiempinakin aamuina. Tänään se aikoi kiivetä entistäkin korkeammalle. Säikyt yöperhoset väistivät yksinäisen tähtitornin heijastamia valonsäteitä ja katosivat äänettä omiin päiväpiiloihinsa, juuri kuten ne olivat tehneet aiempinakin aamuina. Leppälintunaaras käänsi hellästi pesässään suuria munia jotka olivat kuoriutumassa minä hetkenä hyvänsä. Naaras käänsi niitä, aivan kuin aiempinakin aamuina.

Perjantaipäivä eteni kohti iltapäivää tavalliseen tapaan. Aurinko järjesti kauneuspilkkunsa, kampasi säteensä ja valmistautui porottamaan täydeltä terältä. Juuri tuolloin näyttämölle saapui kuitenkin inhimillinen tekijä.

Oulun Arktoksen juhannustalkooväki oli saapunut. Mikään ei enää ollut kuin aiempina aamuina.

Kuva 1. Paavolan työmaan moitteeton järjestys.

Tim, Ozzy ja Arthur olivat houkutelleet mukaansa ystävänsä Garyn, ja nelisin he onnistuivat purkamaan sirkusteltan ja grillikodan sateensuojaan pakatut osat, Tämä tapahtui ilman työnjohdon valvontaa, poikkeuksellisesti hyvässä järjestyksessä ja vahingoitta.

Pian myös Andy ja Peter purjehtivat paikalle, ja niin talkoolaiset pääsivät keskittymään omiin töihinsä iloisina ja viattomina, sillä olivathan he kukin omilla tahoillaan saaneet aiemmin vietyä onnellisesti loppuun kaikki kesken jääneet ja tuoreeltaan heille muistutetut suviaskareensa.

Perjantaiset talkoot avattiin juhlallisesti kotalattian irrottamisella. Arthur oli varannut etukäteen litran vesiohenteista öljyä, jolla lattiat kastettaisiin ja niille annettaisiin nimi.

Kuva 2. Ozzy levittää lattiapaneeleihin puunsuojaa, oikeaoppisesti syitten suuntaisesti sivellen.

Kattopaneelit löytyivät pressujen alta ja kolmansien talkoiden keskeisin tehtävä – kattohuopien kiinnittäminen – oli suunnitelman vahvistamista vaille valmiina alkamaan. Selkeät ohjeet opastivat käyttämään rullahuopaa kattolevyjen lappeiden verhoamiseen, ja tämäpä veikin talkoolaisilla sormen suuhun. Onneksi epävarmuus hälventyi tuota pikaa kun Ozzy ymmärsi soittaa ystävälleen Jackille. Jackin mukaan ohjeet olivat väärässä, ja oikein olisi käyttää suorakulmaisia, erillisiä palasia. Työnjohdolla meni pitkälle iltapäivään toipua tästä ristiriitaisesta tilanteesta.

Kuva 3. Tim valmistautuu naulaamaan kattohuopaa paikoilleen.

Sillä aikaa kun huopakattotehtaalla odotettiin liimapinnan ässehtymistä kiinnitysvalmiiksi polttavassa auringonpaahteessa, ja varjon puolella arvioitiin nopeasti hupenevan lattiaöljyn riittävyyttä, etsittiin höylätavaraosastolla sopivan pituisia lankkuja ja tukia kodan kauluksiin. Taisipa joku löytää väärin näyttävän rullamitankin siinä tohinassa.

Kuva 4. Peter päätti vielä luottaa ohjeisiin ovilyhtyä rakentaessaan.

Talkoiden iltapäivä eteni rattoisasti ja välittömästi kehuja vaihdellen, ja tauoilla viljan kasvua ihaillen ja himmeää kuunsirppiä tiiraillen. Kodan ristimitta oli lopulta vain pari senttimetriä pielessä, mutta sisäseinien sijainti ja väärä korkeus lähes lannistivat Arthurin ja Andyn. Huovutus oli heiluttanut mattoveistä ja vasaraa niin perustavanlaatuista vauhtia, että vaarana oli harjakorkeuteen pääseminen ennen kuin kodan seinärakenteet olisivat valmiit!

Kuva 5. Tarkkana poikana Gary esitti Timille näkemyksensä kattosilpun asennusjärjestyksestä.

Onneksi aurinko oli jo rientänyt pitkälle ohi lakipisteensä, ja niinpä talkoolaisilla oli aihetta päättää päivän työ, paketoida rakennelmat ja rakennusmateriaalit, siivota jälkensä ja nauttia viimeiset eväänsä ennen paluuta rakkaimpiensa luo keskikesän aattojuhlan jäljellä oleviin hetkiin.

Valkean yön jälkeen koittaisi juhannuspäivä. Malttamattomat talkoolaiset taisivat jo sopia jatkavansa työtä silloinkin tähtitornin luona, puoliltapäivin paikallista aikaa. Toki kaikki talkoisiin halajavat olisivat myös tervetulleita!

Oulun Arktos oli poistunut paikalta ja rauha palannut. Vain yksinäinen käki äänteli jossain pellon laidassa. Sitten sekin yskäisi ja vaikeni.

KIITOS PALJON JA HYVÄÄ KESKIKESÄN JUHLAA KAIKILLE!

Teksti ja kuvat (c) Antti Kyllönen 2025.