Tietoja yhdistyksestä

Arktos ry. on Oulua kotipaikkanaan pitävä tähtitieteen harrastajien yhdistys. Jäsenistö tulee sekä Oulusta että ympäristökunnista. Toimintamuotoja ovat kokoukset, esitelmätilaisuudet, tähtinäytökset, kerhoillat ja muut kokoontumiset. Varsin suuri merkitys on myös epävirallisilla tapaamisilla ja muilla häppeninkeillä eli siis käytännön harrastamisella. Yhdistyksellä on tähtitorni Paavolassa (noin 45 kilometriä Oulusta etelään). (Puolivälinkankaan tähtitorni vesitornilla ei ole enää käytössä.)

Käytännön tapoja tulla mukaan tähtiharrastukseen ja Arktos ry:n toimintaan on kaksi:
1) Tule rohkeasti mukaan seuraavaan kerhoiltaan.
2) Liity jäseneksi ja ota yhteyttä yhdistykseen sähköpostitse. Siirryt suoraan sisäpiiriin esim. Paavolan tähtitornissa vietetyn illan tai yön merkeissä.

Pysyt mukana tulevista kerhoilloista liittymällä kaikille avoimelle sähköpostilistalle.

Hallitus vuodelle 2023

Puheenjohtaja: Jaakko Visuri
Varapuheenjohtaja: Antti Kyllönen

Sihteeri: Pirita Harvala
Kaksi hallituksen jäsentä: Ilari Heikkinen, Arto Murtovaara
Kaksi hallituksen varajäsentä: Pekka Kangas, Osmo Hilden
Tilinhoitaja: Kari Tikkanen

Toiminnantarkastaja: Juha Tervaskanto
Varatoiminnantarkastaja: Paul Häkkinen

Hallitus vuodelle 2024

Puheenjohtaja: Jaakko Visuri
Varapuheenjohtaja: Antti Kyllönen

Sihteeri: Pirita Harvala
Kaksi hallituksen jäsentä: Ilari Heikkinen, Arto Murtovaara
Kaksi hallituksen varajäsentä: Pekka Kangas, Osmo Hilden
Tilinhoitaja: Kari Tikkanen

Toiminnantarkastaja: Juha Tervaskanto
Varatoiminnantarkastaja: Teemu Öhman


Yhteystiedot

arktos@ursa.fi

Puheenjohtaja
Jaakko Visuri
040-7071555
(ei havaintoilmoituksia)

Löydät meidät myös Facebookista: ”Tähtitieteellinen yhdistys Arktos ry”