| Halot liiterissä
Allekirjoittaneen halot tuntui
tänä kesänä rajoittuvan esiintymisen suhteen lähinnä puuliiterin
suunnalle. Taivaalla niitä ei kovin paljon tullut nähtyä. No, jotain
sentään näkyi.
Syksy on jo alkanut ja syksy
yleensä tuo jonkun hyvän näytelmän ennen keskitalven pimeitä kelejä.
Niin kävi tänä vuonnakin, ainakin uutiset 5.9. päivän näytelmästä
sellaista kertovat ainakin Nivalan suunnalta, mutta palataan siihen
näytelmään ensi numerossa. Koetan nyt kuitenkin saada tämä numero
jotenkin kasaan ennen sitä.
Ruotsalainen halopaperi
Lundin yliopiston Lars Gislén on
työstänyt haloartikkelin nimeltään "A Simulation Procedure for
Divergent-Light Halos". Varsin matemaattinen ja simulaatiokeskeinen
paperi käsittelee keinovalohalojen simulointia ja on erittäin
tervetullut.
Juttua voisi tietysti käsitellä
enemmänkin, mutta koska sekä minä että Riikosen Marko mainitaan
Acknowledgements-kappaleessa, olemme hiukan jäävejä arvioimaan
tuotosta. No, ei nyt sentään, täytyy vain ensin yrittää ymmärtää
jutun matematiikka, jotta osaa sanoa tuosta jotain järkevää.
On erittäin tärkeää, että
keinovalohalojen simuloinnin ongelmaan ollaan etsimässä ratkaisua.
Simulaatioteknisesti lähihalot ovat ongelmallisia, koska niiden
simulointi on paljon hitaampaa. Tavalliseen Monte Carlo –menetelmään
perustuvalla simulaatio-ohjelmalla yksinkertaisenkin keinovalonäytelmän
simulointi vie tolkuttoman pitkän ajan. Juuri tähän ongelmaan Larsin
paperi tarjoaa ratkaisua.
Odotakaamme käytännön hedelmiä
tästä tutkimuksesta eli keinovalohalojen sisällyttämistä
simulaatio-ohjelmiin. Niitä odotellessa, jaosto voisi yrittää hankkia
lisää kuvamateriaalia keinovalohaloista. Toivottavasti saamme ankaran ja
jääkidetäytteisen talven.
[Huomautus:
Gislénin julkaistu artikkeli ei ollut tämä, josta tässä puhutaan.
Sivuauringon numerossa 6/2003 käsitellään oikea paperi.]
Suomalainen nettiopas
Jaoston apuvetäjä eli Marko on
työstänyt halo-opasta verkkoon. Vaikuttaa hyvältä, mutta työtä on
vielä paljon. Palaan aiheeseen myöhemmin. Markolla tosin alkoi opiskelut
Helsingin yliopiston biologianlaitoksella, joten nähtäväksi jää
nettioppaan toteutumisaikataulu.
Havainnot kesällä 2003
Tässäpä havaintoja. Koostan
tämän katsauksen vaihteen vuoksi vähän toisella tavalla eli esittelen
havainnot kronologisesti enkä havaitsijakohtaisesti.
|
6/03 |
7/03 |
8/03 |
| Eresmaa, Reima |
1 |
7 |
6 |
| Luukkonen, Ismo |
20 |
19 |
18 |
| Mikkilä, Marko |
15 |
15 |
13 |
| Moilanen, Jarmo |
5 |
3 |
4 |
| Ojanperä, Juha |
8 |
4 |
- |
| Penttinen, Martti |
15 |
9 |
9 |
| Sälevä, Olli |
4 |
3 |
3 |
|
68 |
60 |
53 |
Lukujen perusteella kesä on ollut
ihan kohtalainen. Allekirjoittaneen tarkkaavaisuus ei ollut kovin
kaksinen, mutta ne, jotka ovat olleet tarkkaavaisia halojen suhteen, ovat
nähneetkin niitä ihan kivasti.
Parhaimpia havaintoja jaksolta ovat
Luukkosen Ismon 18.8. 2003 Turussa näkynyt Parryn kaari ja Eresmaan
Reiman 22.6. 2003 Joensuussa näkemä ellipsi.
Ismo kommentoi kesää
lähettämänsä tilaston ohessa: "Kuten näkyy, kesä oli ihan
kohtalaisen runsas. Ei se nyt toki ihan riemun merkeissä mennyt.
Varsinkin heinäkuu oli aika puuduttavaa iltasivuaurinkojen napsimista.
Vasta loppukuusta tuli edes kohtalaista katsottavaa."
Ismon tilasto kesästä 2003
|
kesä |
heinä |
elo |
| havaintoja |
20 |
19 |
18 |
| 22R |
16 |
8 |
10 |
| SA |
9 |
14 |
10 |
| 22S |
4 |
2 |
6 |
| AP |
1 |
3 |
4 |
| ZYK |
3 |
1 |
2 |
| 46R |
1 |
- |
- |
| 46SK |
1 |
- |
1 |
| 46YSK |
1 |
- |
1 |
| PK |
- |
- |
1 |
| 23yPH |
1 |
- |
- |
|
|
|
|
| näytelmät |
20 |
19 |
18 |
| muodot |
37 |
28 |
35 |
| muotoa/näyt. |
1,85 |
1,47 |
1,94 |
| eri muotoja |
8 |
5 |
7 |
Kesäkuu 2003
1.6.
Luukkosen Ismolla kesä alkoi Turussa zeniitinympäristön kaaren ja 46°
ylläsivuavan komistamalla näytelmällä (Fig. 1).
 |
Fig. 1: 1 June 2003 in Turku
A nice halo display observed by Ismo Luukkonen. Halos are 22°
halo, parhelia, 22° upper tangent arc, supralateral arc and
circumzenithal arc. |
2.6.
Martti Penttinen havaitsee Virroilla ihan hyvää näytelmää.
Zeniitinympäristön kaari, 46° rengas ja horisonttirengas koristavat
Martin havaintoa (Fig. 2). Piirroksen hyvästä 22° ylläsivuavasta voisi
päätellä, että 46° rengas luultavasti sisälsi sekä renkaan, että
46° ylläsivuavaa.
 |
Fig. 2: 2 June 2003 in Virrat
A nice complex halo display observed by Martti Penttinen. There is
also parhelic circle and 46° halo. Probably there is also
supralateral arc, but because problematic sun elevation it can not
be seen separately from the 46° halo. |
3.6.
Horisonttirenkaan pätkä auringon vastapuolella Mikkilän Markon
havainnossa Nivalassa (Fig. 3). Ismolla Turussa orpo zeniitinympäristön
kaari.
 |
Fig. 3: 3 June 2003 in Nivala
A strange display which has only 22° halo and a segment of
parhelic circle. There was similar display only couple of weeks
later (16 June). Observation by Marko Mikkilä. |
5.6.
Turussa Ismolla 46° rengas.
11.6.
Ismolla zeniitinympäristön kaari Turussa.
14.6.
Mikkilä on merkinnyt merkinnyt Nivalassa havaitsemansa
zeniitinympäristön kaaren ja 46° renkaan kysymysmerkeillä. "46
tai zyk oli ilmestynyt taivaalle, mutta en osaa sanoa kumpi se oli.
Peilinkin avulla erottui vain spektrin värejä, muodosta ei saanut
selvää." Myöhemmin taivaalla vieraillut sivuaurinko ja
havaitun halopätkä "spektrin värit" viittaavat vahvasti
zeniitinympäristön kaareen.
16.6.
Horisonttirengas Nivalassa Mikkilällä jo toisen kerran kesäkuussa.
Näytelmä on muutenkin toisinto 3.6. näkyneestä.
22.6.
Eresmaan Reima havaitsee ellipsihalon Joensuun taivaalla (Fig. 4). "Lenticularisten
seassa näkyin n. 15 minuutin ajan pienehkö valkea keskikirkas
ellipsihalo. Ei näkynyt kokonaisena, vaan oli koko ajan joko osaksi
pilven takana tai muuten vain vajaa. Ei kuvia. katosi pilven liikkeen
myötä selkeän taivaan vallatessa alaa."
 |
Fig. 4: 22 June 2003 in Joensuu
An elliptical halo observed by Reima Eresmaa. Halo was visible
only for about 15 minutes and it was never complete. |
24.6.
Ismo seurailee haloja koko päivän ja iltapäivällä viideltä hän
epäilee 23° ylempää parheliaa (Fig. 5). "Diffuusi, yksinäinen
kaarenpätkä auringon yläpuolella, ei mitenkään kirkas tai runsaan
värinen. Pehmeä ulkoasu erottaa sen aamun kakskakkosesta.
Havaintovihkoon merkintä ’23 YPH:n kaltainen’ ja lomakkeelle vasta,
kun luen sähköpostista Helsingissä näkyneestä 23 yPH:sta."
 |
Fig. 5: 24 June 2003 in Turku
Three different observations from the same evening. The
observation at 17.00 is probably a 23° upper parhelion.
Observations by Ismo Luukkonen. |
Riikosen Marko raportoi
sähköpostilla suoraan halo-l –listalle Kirkkonummen 9° renkaasta (Fig.
6). Epäili myös mahdollista 24° rengasta: "14.30-14.45 näkyi 9
rengas ihan kohtuullisesti. 22 rengas yllättävän heikko. Mahdollisesti
24 rengas ulkopuolella." Hetkeä myöhemmin myös 23° ylempi
parhelia.
 |
Fig. 6: 24 June 2003 in
Kirkkonummi
A 9° halo observed by Marko Riikonen. Later also 23° upper
parhelion was observed by Marko. |
Ruoskasen Jukka kertoi nähneensä
23° ylemmän parhelian Riihimäellä. Virroilla Martilla
zeniitinympäristön kaari sivuaurinkojen hiukan myöhemmin. Juha
Ojanperä havaitsee Ulvilassa 22° renkaan.
Heinäkuu 2003
4.7.
Mikkilällä Nivalassa zeniitinympäristön kaari.
5.7.
Martti havaitsee Virroilla zeniitinympäristön kaaren. Mikkilällä on
parempi tuuri Alastarossa (Fig. 7). Hän havaitsee 22° renkaan seurana
9° rengasta. "Alastarolla kiihdytys kilpailun aikana tuli samalla
taivasta kytättyä. 22:n rengas lähes täysi ja puolikas 9:n rengas.
22:n ylä-osassa näkyi kirkastuma, mutta en osaa sanoa oliko se 23ys vai
normaali yläsivuava." Piirros ei asiaa valaise juuri enempää,
mutta kyseessä voisi hyvinkin olla 23° ylempi parhelia. Mikkilä näkee
vielä myöhemmin samana iltana myös zeniitinympäristön kaaren.
 |
Fig. 7: 5 July 2003 in Alastaro
A 9° halo and a 23° upper parhelion observed by Marko Mikkilä. |
9.7.
Sälevän Ollin havainnoista malliksi mukaan Rovaniemen 22° rengas ja
ylläsivuava kaari (Fig. 8).
 |
Fig. 8: 9 July 2003 in Rovaniemi
An observation of 22° halo and 22° upper tangent arc by Olli
Sälevä. |
20.7.
Riikonen viestitteli 23° ylemmästä parheliasta, joka näkyi pari tuntia
ilman merkkiäkään 22° allasivuavasta, joten tulkinta lienee aika varma.
22.7.
Eresmaalla Helsingissä ihan kiva näytelmä, jossa zeniitinympäristön
kaari, 46° rengas ja horisonttirengasta. Hän epäili myös Lowitzeja. Samoin
Helsingissä havainnut Riikonen kertoi ensin näkyneestä 23° ylemmästä
parheliasta ja myöhemmin sivuaurinko sai seurakseen kaikki kolme Lowitzin
komponenttia: " Sitten alkoi kirkastua toista sivuarinkoa ja klo
18.40-18.55 välisenä aikana näkyi kaikki kolme Lowitzin komponenttia.
Alussa oli vain keskikomponentti, luultavasti sen takia koska sivuauringon
tasossa oli 22° rengas. Sitten ilmestyi myös ylempi ja alempi kun 22°
rengas sivuauringon tasosta hävisi pois. Pian tämän jälkeen
keskikomponentti katosi ja loppuaika olikin sitten ylempää ja alempaa.
Yläkomponentti jatkui suorana yhtyen ylempänä näkyvään 22° renkaan
pätkään, jossa kohtaa oli tyypillinen ’taitos’."
23.7.
Riikonen raportoi jälleen 23° ylemmän parhelian Helsingin helteen
keskeltä.
25.7.
Turussa Luukkosella pitkäkestoinen zeniitinympäristön kaari. Helsingissä
Riikonen kertoi nähneensä 46° ylläsivuavan kaaren, mutta mitään sen
tarkempaa raporttia havainnosta en ole saanut.
26.7.
Riikosella Helsingissä jälleen 23° ylempi parhelia.
Elokuu 2003
1.8.
Mikkilällä Nivalassa zeniitinympäristön kaari ja 46° rengas.
3.8.
Penttinen havaitsee yksinäisen zeniitinympäristön kaaren Virroilla.
4.8.
Yksinäinen zeniitinympäristön kaari allekirjoittaneella Vaalassa.
7.8.
Mikkilä havaitsee Sievissä hiukan parempaa näytelmää. Näytelmä
parhaimpana muotona taivaalla vierailee Parryn kaari (Fig. 9). Myös
zeniitinympäristön kaari ja 46° rengas ovat esillä. Hän epäilee myös
46° ylläsivuavaa kaarta ja tarkistukseen tulleista kuvista sen myöskin
löytää, kuten myös Parryn. Kuvissa zeniitinympäristön kaari on hyvin
voimakas. Halothan eivät tunnetusti aina hoksaa katsoa havaitsijaparan
tilannetta ilmestyessään kuten ei nytkään: "Kuin sattumalta
kaverini sattui juuri soittamaan, kävelin ulos koska hallissa on niin suuri
melu, ettei siellä mitään kuule. Siinä samalla kuulumisia vaihtaessa
vilkaisen taivaalle. Puhelu loppui siihen paikkaan. Taivaalla rellesti.
Hillittömän kirkas 22ys ja emäselvä Parryn kaari. Myös kaikki muut
halomuodot olivat erittäin värikkäitä ja kirkkaita." Kuvista
päätellen Sievin näytelmässä muodot ovat esiintyneet pala siellä toinen
täällä, mutta ei kaikkea kerralla –periaatteella, kuten niin usein
kesäisillä näytelmillä on ikävä tapa.
 |
Fig. 9: 7 Aug 2003 in Sievi
A display with a (suncave) Parry arc. Observed by Marko Mikkilä. |
11.8. - 12.8.
Antti Parkkari lähetti kolme kuvaa Turussa kuvaamastaan kuun
halonäytelmästä. Kuvissa on sivukuut, pilari ja 22° rengasta.
13.8.
Haloja vähän joka puolella maata. Täällä Vaalassa 22° renkaan ja
sivuauringon seurassa zeniitinympäristön kaari. Myös Turussa Luukkosella ja
Virroilla Penttisellä havainto zeniitinympäristön kaaresta.
18.8.
Luukkosella Turussa haloja pitkin päivää. Päivän kruunasi lopulta Parryn
kaari (Fig. 10). "Päivä meni sisätöissä, mutta illemmalla
siirryin ulos raaputtamaan maaleja tulevan työhuoneen vanhoista listoista.
Samalla pidin silmällä taivaalla kulkevia hienoja cirrus-haituvia. 16.25
heikkoina pätkinä näyttäytynyt 22° rengas yhdistyi tyylikkääksi
kaarenpätkäksi kadotakseen pian. 17.45 katse kääntyi taas taivaalle.
Pitkä, tyylikkäästi kaartuva, kirkas ylläsivuava ja sen yläpuolella
pilvikuiduissa pätkä kirkasta ja värikästä ZYK:kiä. Komensin pihalla
parveilevan lapsilauman silmät taivasta kohti ja hain sisältä kameran. Ja
kerrankin näin, sillä ensimmäinen asia, minkä palatessani näin, oli
hento, terävä värillinen kaarenpätkä ylläsivuavan yläpuolella. Parryn
kaari! Kuvasin."
 |
Fig. 10: 18 Aug 2003 in Turku
A (suncave) Parry arc observed by Ismo Luukkonen. |
Muita havaintoja
Jari Kanerva lähetti digikuvia 31.11.
2002 Sipoontien ja Mannilantien risteyksessä (annettujen koordinaattien
perusteella paikka on Järvenpäässä) kuvaamastaan jääsumunäytelmästä,
jossa muotoina sivuauringot ja pilari (Fig. 11). "Tarina alkoi siitä
kun olin aamulla ajelemassa töihin vähän jälkeen yhdeksän ja satuin
vilkaisemaan taivaalle jossa näkyi aurinkopilari sivuaurinkoineen ja
kaarineen. Hämmästyttävintä oli, että sivuauringoista nousi myös pilarit
jotka olivat yhtä korkeita kuin auringonkin eli taivaalla oli 3 yhtä korkeaa
suorakaidetta. No tietenkään kameraa ei ollut mukana ja jouduin tekemään 2
kilometrin edestakaisen matkan hakemaan sitä jonka aikana halo tietenkin ehti
laimentua mutta sain kuitenkin napattua hyvin vaikuttavan näyn."
 |
Fig. 11: 31 Nov 2002 in Järvenpää
A diamond dust display. A photograph taken by Jari Kanerva. |
Jari Piikki oli havainnut ja kuvannut
26.5. 2003 Juvalla varsin tasokasta pyramidinäytelmää. Riikosen
käsittelemässä kuvassa näkyy selvästi 9° rengas, 18° rengas, 20°
rengas, 22/23° rengas, 23° ylempi parhelia ja melko komea ja pitkä 35°
rengas.
Petteri Kankaron halohavaintoja löytyy
osoiteesta:
http://personal.inet.fi/luonto/kankaro/halo/2003/index.htm.
Havaintoraportoinnista
Riikonen tuossa kesällä teki
listauksen jaoston Suomessa tehdyistä harvinaisuushavainnoista eli B-haloista
(tosin 46° allasivuavat Marko jätti pois). En käsittele tuota listausta
vielä. Listaus kattaa tällä hetkellä vuodet 1978 – 2000, mukaan pitää
saada vielä vuodet 2001 ja 2002.
Listausta tehdessään Marko totesi,
että ulkomailla tehdyt halohavainnot olisi syytä tehdä eri lomakkeille kuin
Suomessa tehdyt. Tämä helpottaa havaintojen käsittelyä tulevaisuudessa.
Toisin sanoen jatkossa sijoittakaa ulkomailla tehdyt havainnot eri lomakkeelle
kuin kotimaan havainnot.
Lisäksi jossain havaintolomakkeessa oli
juhannukselle merkitty kaksoispäiväyksellä havainto, joka on kaikesta
päätellen ollut myöhään yöllä auringolla näkynyt halo. Auringon halot
merkitään aina yksinkertaisella päiväyksellä. Auringonhalojen
havaintovuorokausi vaihtuu keskiyöllä ja jos auringon halo näkyy keskiyön
yli, kuten keskikesällä on täysin mahdollista, on lupa katkaista havainto
keskiyöhön ja jatkaa uutena havaintona siitä eteenpäin. Kuun halojen
suhteen havaintovuorokausi vaihtuu vastaavasti keskipäivällä.
Syksy tuli
Ainakin täällä Vaalassa. Koivuista on
lehdet melkein lähteneet ja pakkasennätyskin on jo -4°C tälle talvelle.
Syksylläkin näkyy haloja, joten olkaa tarkkoina. Seuraavan Ursa Minorin
aineistonjättöpäivä on marraskuun puolivälissä, joten toivon syys- ja
lokakuun havaintoja marraskuun alussa minulle.
Jarmo Moilanen
English summary
Hi all!
Summer time was not very good this year. We did not get
many good displays here in Finland. However, summer is often quite quiet
season for halo observers.
Every year there is some nice display during summer, but
often they shows briefly only a fragments of halos.
This summer we got only few good displays. Parry arc was
seen couple of times and 23° upper parhelion was the most common rarity. Also
one elliptical halo was seen in June.
Best display mentioned in this issue of Sivuaurinko was the one observed by
Jari Piikki in 26 May 2003. He got photos which shows 9°, 18°, 20° and 35°
halos and 23° upper parhelion. The 35° halo was very well formed and long. |