Ursan kurssit
Ursa järjestää vuosittain kymmenkunta kurssia. Kurssit järjestetään Ursan toimitiloissa Raatimiehenkadulla. Ursa on järjestänyt kursseja myös opettajille.
Ursan kurssien runko muodostuu vakiokursseista. Näitä ovat kaukoputken käyttöön perehdyttävä kurssi sekä tähtitaivaan tuntemuksen perus- ja jatkokurssit. Näiden lisäksi puolivuosittain järjestetään tarpeen mukaan myös erikoiskurssi vaihtuvilla aiheilla (esimerkiksi tähtivalokuvaus). Tilauskursseja on järjestetty mahdollisuuksien mukaan.
Opastus kaukoputken käyttöön -kurssi
Käytännönläheisellä pikakurssilla opetellaan pystyttämään ja suuntaamaan kaukoputki sekä etsimään sillä kirkkaita kohteita. Karttojen ja planisfäärin käyttö käydään läpi. Kaukoputkien osalta opastus rajoittuu peruskäyttöön ja kattaa kaikki Ursan myymät mallit. Tarkoitettu Ursasta kaukoputken hankkineille tai ostoa suunnitteleville. Kesto 2 tuntia. Kursseja järjestetään pitkin kevättä, tulevien kurssien ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Tulevat kurssit: ke 11.4. klo 18-20
» Ilmoittaudu Opastus kaukoputken käyttöön -kurssille
Tähtitaivaan peruskurssi
Aloittelijoille tarkoitettu kurssi, jolla opiskellaan tähtitaivaan tuntemusta. Selkeällä säällä opiskellaan tähtikuvioita taivasalla. Kurssilla tutustutaan myös tähtikarttojen (mm. planisfäärit ja tietokonekartat) käyttöön. Kesto 6 tuntia. Kurssimaksu 20€ maksetaan paikan päällä kurssille tultaessa. Kevään 2012 kurssit ovat täynnä. Kurssille voi ilmoittautua seuraavan kerran syksyllä 2012.
Tähtitaivaan jatkokurssi
Kurssilla tutustutaan mm. himmeämpien tähtikuvioiden etsintään, koordinaatistoihin sekä planeettojen ja Kuun liikkeisiin tähtitaivaalla. Kesto 6 tuntia. Kurssimaksu 20€ maksetaan paikan päällä kurssille tultaessa. Kevään 2012 kurssit ovat täynnä. Kurssille voi ilmoittautua seuraavan kerran syksyllä 2012.
Kaukoputket
Kurssilla tutustutaan kaukoputken toimintaperiaatteisiin sekä perehdytään erilaisiin harrastajille tarkoitettuihin kaukoputkiin ja niiden käyttöön. Kurssiin liittyy tutustuminen Ursan tähtitorniin. Kesto 6 tuntia. Kurssimaksu 20€ maksetaan paikan päällä kurssille tultaessa. Kevään 2012 kurssit ovat täynnä. Kurssille voi ilmoittautua seuraavan kerran syksyllä 2012.
Ursan kurssitoimintaa tukee OK-opintokeskus.


