Svenska | English
Kirjaudu tai rekisteröidy

Ursan nuorisotoiminta

Ursa tarjoaa lapsille ja nuorille innostavia ja opettavaisia hetkiä tähtitieteen parissa pääkaupunkiseudulla. Ursan kerhotila sijaitsee Helsingin Hakaniemessä Vetehisenkuja 3:ssa.

Kaikenikäiset löytävät tähtikerhoissa ikäänsä ja kehitysvaiheeseensa sopivaa tekemistä. Samalla opitaan miten maailmankaikkeus on järjestäytynyt ja kuinka tähtiharrastuksessa pääsee alkuun. Opetusministeriö ja Helsingin kaupunki tukevat Ursan nuorisotoimintaa.

Tähtikerhot

Tähtikerhossa lapset ja nuoret pääsevät helposti tähtiharrastuksen alkuun. Niissä tutustutaan monipuolisesti kaikkiin tähtitieteen ja -harrastuksen eri osa-alueisiin. Kerhot kokoontuvat joka viikko neljässä kerholaisten iän ja kokemuksen mukaisessa ryhmässä.

Kerhot ja niiden ohjelma tarkemmin  »

Tähtileirit

Tähtileirejä noin 8-15-vuotiaille lapsille ja nuorille pyritään järjestämään kerran vuodessa yleensä kesäaikana. Suunnilleen viikon kestävillä leireillä perehdytään tarkemmin tähtiharrastukseen, päästään havaitsemaan tähtitaivasta aivan itse ja pidetään hauskaa mukavassa seurassa.

Kesän 2012 Tähtileiri järjestetään Meriharjun kurssikeskuksessa Helsingin Vuosaaressa 30.7.-5.8. Kurssin ilmoittautuminen avataan keväällä 2012.

Tähtileirit tarkemmin »

Otsakkeen kuvat: Timo-Pekka Metsälä