Kiitos kaikille osallistujille!
Meitä kävi tänään illalla Paavolassa tasan 20 henkilöä. Sangen mukavaa oli nähdä peräti 10 täysin ensikertalaista Paavolan vierailijaa putken äärellä. Kelit eivät lopulta sallineet kuin kahden kirkkaimman tähden havaitsemista. Kuu kävi pilkottamassa pilvien raoista, mutta hetki jäi lopulta liian lyhyeksi.

Mutta eihän se onneksi iltaa latistanut, sillä grillikota tarjosi puitteet syyspimeässä nautituille makkaroille. Ei tule kylmä meidän grillikodassa. Nähtäväksi jää miten kovemmilla talvipakkasilla nuotion lämpö riittää. Ilmanvaihtoa tulee jatkossa hieman parantaa jotta saadaan enimmät savut myös katon rajasta vaihtumaan.

Kaukoputkesta on purettu jalustapäivityksen seurauksena deklinaatioakselin lukitus ja motoriikka pois. Tämän seurauksena putki on altis pienillekin suunnanmuutoksille. Mutta uutta ja parempaa kannattaa odottaa.
Syysiltoja kohti mennään yhä pimeämpään päätyyn ja komeetta Lemmon tulee näkymään myös paremmin. Seuraava kerhoilta järjestetään vielä lokakuun aikana.
”Vega oli paras.” (Kuulopuheiden mukaan takapenkiltä pimeydessä kuultu totuus.)
(Alkuperäinen teksti Jaakon, pienet muokkaukset ja kuvat Antin.)
