Hankasalmella saavutettiin arvokas havaintosarja

29.4.2007 klo 14.31, kirjoittaja
Kategoriat: Aurinkokunta

Jyväskylän Siriuksen Hankasalmen observatoriolla tehtiin nyt huhtikuussa erityisen arvokkaita havaintoja BZ Ursae Majoris -nimisestä tähdestä.

BZ Ursae Majoriksessa tapahtui sen tunnetun havaintohistorian ensimmäinen suurpurkaus (super outburst). Ilmiö kesti 12 vuorokautta, jonka aikana tähden kirkkausvaihteluita tarkkailtiin eri puolilla maailmaa. Nyt on käynyt ilmi, että parhaiten kattava havaintosarja tuli Suomesta.

Ensimmäinen tieto tapahtuman alusta välittyi saksalaiselta Patrick Schmeerilta huhtikuun 10. ja 11. päivän välisenä yönä. Tämän jälkeen Arto Oksanen onnistui Hankasalmen laitteita käyttäen seuraamaan ilmiötä peräti kahdeksana yönä ottaen yhteensä 2500 CCD-kuvaa.

Erityisen kiinnostavaa suomalaishavainnoissa oli purkauksen aikana tapahtunut värin muutos. Tällaista käytöstä BZ Ursae Majoriksen kaltaisella kääpiönovalla on harvoin päästy dokumentoimaan. ”BZ UMaa havaittiin purkauksen loppupuolella kahden eri suotimen läpi. Tarkoituksena oli selvittää vaihteleeko kohteen väri kirkkauden mukana”, Oksanen kertoo. ”Purkauksen lopussa tähden väri muuttui selvästi punaisempaan päin, joka on herättänyt tutkijoissa kiinnostusta.”

Kuvan yläosassa on suurpurkauksen kirkkauskäyrää. Jyväskylän Sirius rakennutti Hankasalmen observatorion talkoilla. Kuvat Arto Oksanen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *